ÄIDIN ON OLTAVA VAHVA VAIKKA EI OLISIKAAN

Lauantaina koin jotain missä todella koeteltiin äidin(minun) tunteita ja vahvuutta. Blogini seuraajat tietävätkin, että meidän perhe urheilee paljon ja kaikilla on omat harrastuksensa -joka päivä viedään joku treeneihin, joskus jopa useampiin. Tällä hetkellä istun tyttöjen voimistelutreeneissä Laajasalon palloiluhallissa ja tämän jälkeen lähdemme uimahallille nuorimmaisen uintitreeneihin.

Kahdeksan vuotias tyttäremme on harrastanut Brasilialaista jujutsua parisen vuotta ja lauantaina hänellä oli ensimmäinen jujutsu kisa. Ollakseni täysin rehellinen, olin pelännyt tätä päivää jo pitkään koska tiesin, että jonain päivänä joudun seisomaan maton reunalla ja katsomaan kuinka pieni tyttäreni ottaa matsia.

Ennen ottelua <3

Ennen ottelua <3

Painin lisäksi Alyna harrastaa myös voimistelua, sillä hänen haavena on jonain päivänä olla ninja. Hän päätteli, että jos hän yhdistää painin ja voimistelun hänestä tulee ninja -Notkea ja ketterä, joka osaa taistella. Toinen haave hänellä on otella jonain päivänä UFC:ssä -tämä on taas minun suurin pelkoni vaikka itse UFC:tä fanitankin!

Vanhempina me tuetaan lastemme harrastuksia mahdollisuuksien mukaan. Olemma sanoneet heille aina, että jokaisella täytyy olla vähintään yksi urheilullinen harrastus. Harratuksen saa valita itse mutta ”en halua harrastaa mitään” ei ole vaihtoehto.

Lauantaina sitten koitti tämä päivä jota pelkäsin pitkään ja jota ”stressasin” viimeiset kaksi viikkoa. -Miten voin katsoa sitä ottelua? En voi näyttää hänelle pelkoani! En voi itkeä hänen nähden! En voi mennä keskeyttämään ottelua jos hän on häviöllä tai jos häntä sattuu! En kestä sitä?! En voi mennä sinne! Pakko mun on mennä hänen tueksi, en voi jäädä pois!” -Tälläisiin ajatuksiin havahduin usein viimepäivinä ennen kisoja.

Perjantai iltana kun tulin kotiin kahdeksan aikaan, en löytänyt Alynaa mistään, sillä hän oli mennyt sänkyyn jo hyvin aikasin. Hän halusi olla valmis lauantain ottelua varten ja päätti mennä ajoissa nukkumaan. Olin tästä hänen ajattelutavasta positiivisesti yllättynyt mutta samalla minuun iski jännitys -se päivä on jo huomenna!

Ennen kisoja Alyna halusi käydä tekemässä extra treenejä isänsä Artun kanssa <3

Ennen kisoja Alyna halusi käydä tekemässä extra treenejä isänsä Artun kanssa <3

Paikalle saapuessa minulla alkoi jännitys tuntua jo mahassa. Alyna oli myös jännittynyt mutta silti innoissaan. Hän tuli luokseni ja pyysi kertomaan missä kohtaa aiomme ottelua katsoa -hän pelkäsi ettei löytäisi meitä yleisöstä.

Kun ottelu oli alkamassa, näin miten tytärtäni jännitti mutta hän käveli matolle silti rohkeasti. Otteleminen jännittää varmasti joka kerta mutta ensimmäisessä ottelussa kaikki on uutta ja ihmeellistä joten se tuo lisäjännitystä.
Kun ottelu alkoi, Alyna yritti lempiliikettään, kaatoa/heittoa mutta vastus oli huomattavasti Alynaa voimakkaampi eikä kaato onnistunut vaan poika sai Alynan maahan ja otteen päästä.
Huomasin pojan olevan isompi ja vahvempi ja minulle iski siitä aivan kamala paniikki. Käännyin heti pois jotta en näkisi tilannetta enää mutta tajusin heti -mitä jos tyttäreni näkee minut yleisössä selkä häneen päin ja hän tajuaa minun olevan huolissaan, se tuo hänellekkin turhaa stressiä.
Pakotin itseni kääntymään ja katsomaan. Ajattelin vain ”esitä edes katsovasi ja esitä rohkeaa”! Alyna kamppaili kaikin voimin ja teki kaiken mitä hänelle oli opetettu mutta hän ei yksinkertaisesti voinut mitään voimakkaammalle vastukselle. Oli todella kamalaa katsoa kun tytär makasi pää punaisena yrittäen päästä toisen alta pois mutta ei onnistu.

Ymmärrän täysin lajin hengen, seuraan mm vapaaottelua vapaa-ajallani joten en missään nimessä sano, että laji on raaka. Tulen aina tukemaan tytärtäni hänen BJJ harrastuksessaan mutta äitinä ottelun katsominen oli minulle kamalaa. Halusin juosta matolle ja heittää hänen vastustajan niska-perse otteella seinään. Tietenkään en sitä koskaan tekisi mutta äidin vaistoille ei voi mitään, tunteet nousee pintaa, mutta tälläisissä tilanteissa on vain pystyttävä pitämään tunteet sisällään. Välillä vahingossa käännyin taas pois päin ja laitoin kädet naamalleni mutta samalla sekunnilla huusin ajatuksissani ”käänny ja katso ottelua, äläkä näytä paniikkia Alynalle!” Käännyin ja huusin ”Hyvä Alyna!” vaikka mieli teki huutaa ”KESKEYTTÄKÄÄ!!”

Alyna kamppaili koko kolmen minuutin ajan eikä luovuttanut vaikka oli puristuksissa melkein koko ajan. Ottelun loputtua Alyna nousi ylös, katsoi meihinpäin, hymyili ja heilutti meille iloisesti. Näin hänen pidättelevän itkua samalla.

Meinasin romahtaa kun näin tämän. Lähdin kävelemään Alynan luo ja yhtäkkiä näin hänen seisovan valmentajansa edessä. Hän oli polvistunut Alynan eteen ja piti häntä käsistä kiinni. Valmentaja varmasti kertoi miten hyvin ottelu meni mutta Alyna purskahti itkuun. Kun hän pääsi meidän luokse, hän peitteli kasvojaan ja itki. Hän romahti syliini ja sanoi ”mulla on tosi paha mieli” Tässä kohtaa me vain pidettiin häntä sylissä ja tsempattiin. Minä yritin edelleen pysyä vahvana ja pidättelin omaa itkuani.

Ennen ottelua näin kuinka ottelun hävinneet junnut pidättelivät itkua ja matolta poistuttua sitten purskahtivat itkuun kun pääsivät valmentajan tai vanhemman luokse. Osasin jo hieman valmistautua siihen, että jos tulee häviö, saattaa tulla itku.

Pettymyksen jälkeen Alyna hieman piristyi kun kerroimme hänelle miten rohkea hän oli. Vaatii sisua mennä otteluun ylipäätään ja vääntää loppuun asti vaikka on alakynnessä. Pian Alyna pyyhki kyyneleet ja sanoi,”Mä tein sen!” ja hymyili leveästi!

Automatkalla kotiin kun lapset nukahtivat, minä purskahdin itkuun. Olin niin kauan sitä pidätellyt koska en halunnut näyttää pelkoani Alynalle. Illalla juteltiin yhdessä ja hän sanoi meille ”mä voitin tänään! Mä menin sinne ja mä en luovuttanut vaikka mua sattu ja seuraavalla kerralla olen parempi koska yritän uudestaan!” -Olin aivan ihmeissäni, miten näin nuori voi tälläisen asian oivaltaa -olin ylpeä ja sanoin hänen inspiroivan minua. Jos hän uskaltaa ottaa riskejä ja yrittää uudestaan vaikka epäonnistuu, niin tulen minäkin yrittämään.

Vaikka kamppailulajit saattavat näyttää rajuilta, ne opettavat lapsille niin paljon muutakin kuin sitä itse ottelemista.
Välillä onnistutaan ja se tuntuu hyvältä, välillä taas epäonnistutaan ja se tuntuu ikävältä mutta sama pätee elämässäkin. Jos lapsi oppii tälläisen asenteen näin nuorena, on heillä mahdollisuudet pärjätä missä tahansa muissa elämän osa-alueissa.

Suuri kiitos tästä kuuluu kyllä myös GB Gymille, jossa valmentajat Tomi Tervanen ja Jesse Vuorio ovat olleet aivan mielettömiä valmentajia ja esimerkkejä Alynalle sekä muille pienille treenaajille. Olen melkein joka treeneissä mukana ja joka kerta näen miten he antavat kaikkensa junnujen eteen. He opettavat jujutsun lisäksi heille niin paljon muutakin. Itsevarmuutta, kuria, kunnioitusta ja he tsemppaavat junnuja olemaan rohkeita sekä omilla esimerkeillä kannustavat heitä.

gb-gym-helsinki-mma

Alyna muistikin oman ottelunsa jälkeen valmentajan Jessen tarinan siitä, kuinka hän hävisi nuorena kaikki hänen ensimmäiset ottelunsa, mutta koska hän jatkoi kisaamista ja harjoittelua päämääräisesti häviöistä huolimatta eikä luvuttanut, on hän tänäpäivänä euroopanmestari.”Vaikka hävisin nyt, niin jonain päivänä tulen voittamaan!” -sanoi Alyna kun ravintolassa skoolasimme hänen ensimmäisen ottelun kunniaksi.

Tämä päivä oli varmasti yksi opettavaisemmista päivistä Alynalle mutta niin oli myös minullekkin. En tiedä tulenko koskaan tottumaan kisapäiviin, tuskinpa mutta tulen silloinkin esittämään vahvaa vaikka en sillä hetkellä sitä olisikaan -äitinä minun on pakko olla vahva.

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday