Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle -sanonta pitää täysin paikkaansa, varsinkin meidän Balin reissun kohdalla.
Kaksi viikkoa ennen reissua oli aika jolloin arki tuntui raskaammalta kuin normaalisti. Hermot oli astetta kireämmällä ja sen seurauksena riitoja oli mahdoton välttää. Viikko ennen reissua olin aivan varma, että en halua edes lähteä koko matkalle. -”Nyt ei ole oikea aika. Töitä liikaa, ei voida jättää lapsia, kotona on kaiken maailman töitä jotka on ”pakko” tehdä…” jne
Kun keskittyy vain suorittamiseen ja tuloksen tavoittelemiseen, unohtaa helposti sen mitä sinulla jo on.
Tuon kahden viikon aikana ajatuksissani pyöri negatiivisiä asioita enemmän kuin positiivisiä.
”En voi tehdä töitä tällä tavalla, minulla pitäisi olla oma hieno toimisto jossa voisin rauhassa keskittyä työntekoon (Työpöytäni on tällä hetkellä kotona portaiden alla). Tarvitsemme isomman kodin (nykyinen koti on 112 neliöinen paritalo, 4h+k+s+poreamme) jossa meillä olisi tilaa kaikille tavaroillemme ja jokaiselle oma huone. Tarvitsen ison vaatehuoneen ja äänieristetyn toimiston. Tarvitsen sitä ja tätä…”
Siivouksesta väännettiin mieheni kanssa kahden viikon aikana myös aika kiitettävästi. Kerta minä teen töitä kotona, kukaan ei saa jättää tavaroita minnekkään, koska minulla pitää olla siisti koti jotta voin tehdä töitä rauhassa ja jotta minun ei tarvitse käyttää ensimmäisiä työtunteja siivoukseen. Tai sitten meidän pitää palkata siivoja!
Parisuhde ei myöskään kukoistanut noiden viikkojen aikana. Olen joskus puhunut meidän joka viikkoisesta deitti-illasta josta olemme melko hyvin pitäneet aikaisemmin kiinni. -Eli käymme kerran viikossa mieheni kanssa treffeillä. Oli se sitten tunnin kävely lenkki ja kahvilla käynti, leffa ilta, romanttinen ravintola- tai koti-illallinen tai mitä tahansa muuta kunhan teemme muutaman tunnin ajan jotain yhdessä ilman lapsia. Noh, näiden viikkojen aikana ei pidetty myöskään meidän deitti-iltoja koska ”asiat oli nyt niin vitun huonosti, että ei tehnyt mieli tehdä mitään toisen eteen(puhun nyt itsestäni)”.
Matkalle kuitenkin lähdettiin ja 14 tunnin lennon aikana ehdittiin käydä mitä mielenkiintoisimpia keskusteluita. Riitely kuiskimalla on aika koomista näin jälkeenpäin ajateltuna…
Tässä kohtaa kummallakin kuulokkeet korvilla, kun ei tarvitse keskustella niin ei tarvitse riidellä 😉
Matkalla ehdittiin hyvin rauhoittumaan ja miettimään asioita… Keskustelukin on hieman järkevämpää kun veri ei kiehu 100 asteisena. Elämääkin suurempi siivousriita saatiin ekana päivänä sovittua ja loppu matka meni todella hyvissä, romanttisissa ja jopa hauskoissa merkeissämerkeissä. -Meidän snapchat seuraajat tietävät mistä puhun.
Hotellit ja yksityinen villa olivat ihania ja hemmottelu oli aivan parasta mutta liikkuminen paikallisten asuinkulmilla oli silmiä avaavaa.
Paikalliset tekivät töitä aikasesta aamusta ilta myöhään. Aamulenkillä näki kun myyjät olivat jo avanneet kojujensa ovet ja illalla kun tulimme kotiin 11 aikaan illalla, olivat he edelleen myymälässä tuotteitaan.
Tälläinen liikkuva koju on hyvin yleinen näky Balin liikenteessä. Myyjä työntää tai vetää kärryä jossa hän valmistaa ja myy valmiita aterioita. Paahtavan auringon alla tälläisen kärryn liikuttaminen ei ole mitään helppoa puuhaa…
Heidän työolosuhteet ovat todella ankeita jos vertaa esim suomen perus työntekijän olosuhteisiin. Työpäivät ovat vähintään 11h mittaisia. Äidit ottavat lapset mukaan kaupalle koska ei ole varaa päivähoitoon.
Tälläisia pieniä ”kauppoja” oli jokaisella kadulla. Pihalla leikkii lapsia ja vanhemmat koittavat myydä mitä vain myydyksi saavat.
Paikallinen pyöräkorjaamo…
Vaatekauppa. Tässä kaupassa ei paljon ilmastointi raksuta…
Tällä pöydällä myydään valmiiksi paistettuja leivoksia jotka on leivottu varmasti edellisenä iltana tai yön aikana, koska aamulenkille mentäessä nämä olivat jo esillä… Tässä siis pieni ”kahvila.
Tässä pieni ”ravintola” joka tarjoili ruoka-annoksia aamusta ilta myöhään.. Me ei tälläisista kojuista uskallettu syödä koska ruuat olivat tuntikausia auringossa.
Nuoret lapset ovat usein auttamassa työnteossa
Täytetyissä lasipulloissa myytiin bensaa scoottereita varten.
Rannoilla naiset hieroivat turisteja maksusta.
En usko, että kovin moni suomalainen tekisi samanlaisissa olosuhteissa töitä ja varsinkaan samalla palkalla. Indonesialaisen peruspalkka on noin 200 dollaria… Jopa hienon hotellin työntekijöiden.
Täällä ei ole tukia, ei lakisääteisiä kahvitaukoja, ei sunnuntai lisiä, ei lapsilisiä, ei asumistukia eikä mitään muutakaan. Täällä on tehtävä töitä jotta selviää ja sen moni meistä on hyvissä olosuhteissa unohtanut.
Tämän nähtyä, minun työpöytä portaitteni alla on täyttä luxusta. Minun ”liian pieni” asunto on kartano verrattuna heidän asuntoihin joissa osassa ei ole puhdasta vettä. Valtion tuista en ole valittanut aikaisemmin enkä valita nytkään koska olen aina ajatellut, että minulle kuuluu vain se minkä eteen teen töitä. Piste.
Matkan jälkeen en malttanut odottaa, että pääsen tämän minun IHANAN työpöydän ääreen <3
Kun et ole hetkeen tehnyt minkäänlaista ”irtiottoa arjesta” käy helposti niin, että alat pitämään asioita itsestään selvyytenä. Ajattelet koko ajan mitä tarvitset seuraavaksi, mitä pitäisi tehdä ja mitä pitäisi hankkia jotta olisit onnellinen ja unohdat täysin sen mitä sinulla jo on ja sen, että olet JO onnellinen.
Loman lopussa odotin jo innolla, että pääsen takaisin ihanaan arkeeni. Haluan herätä aamulla aikaisin, jotta voin pari tuntia tehdä rauhassa töitä portaiden alla ennen kuin herätän lapset aamupalalle. Odotin, että pääsen tekemään työtä jota rakastan mutta mikä tärkeintä, odotin että pääsen viettämään aikaa perheeni kanssa. Kaiken häslingin ja kiireen keskellä, olen oppinut nauttimaan pienistä asioista. Vaikka kuinka haluan uraltani enemmän, en aio kuitenkaan painaa sokkona euron kuvat silmillä ja 10 vuoden päästä huomata, että missasin kaikki tärkeät hetken perheeni kanssa. Olen oppinut työpäivän jälkeen sulkemaan koneeni ja puhelimeni ja ottamaan illat rennosti perheen kanssa. Työt eivät lopu keske koskaan ja ”teen vain tämän yhden työjutun nopeasti” on paska puhetta. Työajan aikatauluttaminen on tärkeää ja varsinkin siitä kiinni pitäminen.
Pienet hetket perheen kanssa ovat korvaamattomia ja en halua huomata jääneeni niistä paitsi koska keskityin vain ja ainoastaan työhöni.
Seuraavan kerran kun ajattelet mitä tarvitset ja mikä elämässäsi on niin paskaa, koita ajatella niitä asioita mitä sinulla on. Saatat yllättyä ja huomata, että eivät asiat niin huonosti olekkaan.
Kokeile vaikka. Kirjoita 10 asiaa mistä olet kiitollinen. Aloita lause näin:
Olen kiitollinen …
Laittakaa kommenttii ainakin yksi asia josta olette kiitollisia. Minä voin aloittaa.
Tämä kirjoitus on kirjoituettu Maanantaina 31.10.2016 klo 15:50, Jollaksessa, portaidemme alla sijaitsevalla työpisteeelläni. <3 Alona
