Joulu yhdessä mutta silti erikseen

Mun piti lomailla koko joulunaika, ei videoita ei blogia, ei somea, ei mitään muuta kuin aikaa lasten ja perheen kanssa.
Heräsin 02:55 enkä saanut enää nukuttua, joten päätin tulla alakertaan tekemään jotain hyödyllistä sen sijaan, että makoilisin vain sängyssä tekemättä mitään. Me mentiin tyttöjeni kans nukkumaan jo 21:00, joten olen kuitenkin saanut nukuttua hieman. Menen yleensä aikaisin nukkumaan, mutta nyt oli ensimmäinen päivä kun sain tytöt mun kans kitisemättä mukaan -tytöt tulivat mielellään, jotta voisivat herätä nopeasti joulun viettoon.

Nyt kun oon hereillä keskellä yötä ja lapset nukkuu, niin voin hyvin kirjoittaa blogia samalla kun taustalla pyörii Netflix.

Joulu on mulle henkilökohtaisesti parasta aikaa vuodessa ja mitä vanhemmaksi tulen, nautin siitä enemmän ja enemmän.
Tämä joulu on ollut ehkä stressitömmin joulu tähän mennessä. Olen yrittänyt opettaa lapsilleni, että joulu ei ole pelkästään lahjojen odotusta.
Kuvittelin ennen, että meidän täytyy ostaa kamalasti lahjoja lapsille jotta he olisivat onnellisia. Mutta aito onnellisuus tulee ihan muista asioista. Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin – aika on paras lahja mitä voit lapsellesi antaa. Sen postauksen voit lukea TÄSTÄ.

Muutama vuosi sitten tajusin, että kaikki se tavara ja materiaali jää muutaman päivän jälkeen unholaan. Päätin silloin aloitaa kierrättämisen. Pyysin lapsia valitsemaan sen verran vanhoja leluja kierrätykseen kun mitä he saivat joululahjoja. Nyt parin vuotta myöhemmin he ovat itsekkin huomanneet, että he eivät oikeasti tarvitse niin paljon tavaraa, joten heidän lahjatoiveetkin ovat pienentyneet.

Viime vuonna päätimme käyttää joululahjarahat laskettelulomaan. Hommasimme tietenkin myös lahjoja, mutta panostimme enemmän lomaan joka oli kaikkien toive. Se loma oli yksi mieleenpainuvin loma missä ollaan ikinä oltu.
Voit katsoa meidän vlog -jakson lomasta TÄSTÄ .

Nyt kun mietin lahjoja lapsille, niin kysyn aina itseltäni – tarvitsevatko he tätä oikeasti? Jos vastaus on ei, niin todennäköisesti tavara jää hyllylle. Tänä vuonna halusin panostaa myös elämyslahjoihin tavaran sijaan. Pukin kontista saattaa löytyä lahjakorteja elämyspuistoihin ja muihin paikkoihin joihin voimme mennä yhdessä perheenä.

Aika ja läsnäolo on nyt se tärkein asia mitä haluan heille antaa ja siksi koneet ja puhelimet tulevat pysymään kiinni. Muistuttaisin vanhempia myös siitä, että vaikka olisitte saman katon alla lastenne kanssa, se ei tarkoita, että olet läsnä.
Usein vanhemmat viettävät joulua aikuisten kesken muutaman viinilasin ääressä ja lapset leikkivät keskenään toisessa huoneessa… Se ei varsinaisesti ole yhteistä aikaa. Olette yhdessä samassa paikkaa, mutta olette silti erikseen.
Pistäkää siis korkit kiinni, leikkikää ja pelatkaa pelejä lasten kanssa – antakaa heille raitis ja rauhallinen joulu.
Jos ei ole korkkia mitä sulkea, niin sulkekaa puhelin.

Me lähdemme tänään koko perheen voimin Tampereelle veljeni luo. Siellä meitä odottaa veljeni perhe, siskoni Janika, isäni Jukka ja poikani Daniel joka lähti Tampereelle jo perjantaina. Pikkusiskoni Julia, äitini Tanja ja hänen mies Harri ovat Thaimaassa ja nauttivat joulusta vähän lämpimimmissä merkeissä.

Toivottavasti vietätte oikein rauhallista ja ihanaa joulua!
Hyvää joulua rakkaat!

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday