• Disurb

Miten kannustan lapsiani syömään oikein, ilman, että painostan heitä

*sisältää mainoslinkkejä

Olemme Artun kans jo muutaman vuoden pyrkineet elämään mahdollisimman terveellisesti -Harrastamme liikuntaa säännöllisesti ja pyrimme syömään terveellisesti. Emme vedä liian tiukkaa linjaa, joten syömme myös roskaruokaa silloin tällöin. Yritämme antaa mahdolli-simman hyvää esimerkkiä myös meidän lapsille. Hekin harrastavat liikuntaa aktiivisesti.

Välillä olen kuitenkin kamppailut tämän asian suhteen ja miettinyt, miten voin kannustaa lapsiani syömään oikein, ilman, että painostan heitä. Olen saattanut lukea liian monta tarinaa siitä, kuinka joillekkin on tullut syömishäiriö sen jälkeen, kun joku on sanonut heille jotain
ikävää heidän painostaan tai syömisistä.



Itse yritän aina parhaani mukaan kertoa heille, miksi herkkuja ei saa syödä joka päivä tai miksi katsomme mitä he suuhunsa pistävät. Pelkkä kieltäminen ei riitä, vaan tässä vaiheessa on hyvä perustella heille, miksi. Monet vanhemmat käskevät lapsiaan ja käyttävät lausetta “koska minä sanoin!”. Itsekkin välillä sorrun siihen kiireessä, mutta yritän sen jälkeen kertoa heille mahdollisimman pian, oikean syyn miksi kielsin heiltä jotain. Haluan perustella tämän heille, jotta he eivät missään vaiheessa luule, että kyse olisi heidän ulkonäöstä vaan yleisestä terveydestä.

Olen huomanut, että he ovat usein kiinnostuneitakin aiheesta ja kysyvät, mikä on terveellistä ja mikä ei. Viime viikolla olin kuitenkin älyttömän ylpeä heistä, kun näin, että hekin ovat omaksuneet tämän terveellisen elämäntavan.

Heidän isä oli käymässä Suomessa ja lapset viettivät hänen kanssaan reilun viikon. Tänä aikana he kävivät ulkona syömässä todella usein, melkein joka päivä ja jonain päivinä parikin kertaa.
Ymmärrän täysin, että kun heidän isä on toisesta maasta, kestää hieman tottua toisen maan ruokiin ja tietysti, kun heidän aika täällä oli rajallista, halusivat he tehdä kivoja asioita lasten kanssa.

Kun palasin takaisin kotiin, tytöt kertoivat, miten heitä jo vähän ällötti kun olivat syöneet niin paljon ulkona. He jopa huomasivat, että heidän treeni meni paljon huonommin, koska oli syönyt jotain epäterveellistä ennen sitä. Alyna sanoi, että hänellä oli todella raskas olo koko treenin ajan ja, että nyt hän tajuaa, miksi olen aina sanonut, että pitää syödä hyvin.

Daniel oli kuulemma saanut kuulla kuittailuja kavereiltaan, kun oli vapaaehtoisesti hakenut välipalaksi salaattia ja jopa maksanut siitä -ilmeisesti hänkin oli saanut tarpeekseen raskaasta ruuasta ja halusi syödä jotain kevyttä.
Minä en ajatellut tälläistä kuin vasta aikuisena, joten olen todella ylpeä heistä, että he oivaltavat tämän jo näin nuorena.

Minulta on usein kysytty, että syövätkö lapsenikin proteiini tuotteita, niin kyllä -syömme sitä melkein päivittäin. Tietenkin yritän lapsille opettaa, että heidän on hyvä syödä ruokaa ja saada ravintonsa siitä. Kuitenkin, tänä päivänä monet lisäravinteet ovat todella korkealaatuisia ja siksi uskallan antaa myös lasten syödä niitä.

Proteiinijauhe jota käytän eniten on vaniljan makuinen Why -80. Tykkään tästä jauheesta, koska sitä voi syödä, juoda, kokata tai leipoa. Tämä jauhe on nyt alennuksessa Fitnestukulla. Yhden kilon pussi on vain 9,90€. Kannattaa olla nopea, sillä tämä tarjous on voimassa vain 14.1 saakka. Pääset tilaamaan TÄSTÄ.

Tässä on muutama meidän perheen suosikki proteiinivälipala.

Herkullinen maitorahka välipala
Maitorahka tai kreikkalainen jogurtti
100g marjoja tai yksi banaani
2 rkl Whey -80 vanilja
2tl Sukrin makeutusainetta


Palautusjuoma
Salin jälkeen palautusjuoma tai kiireisenä päivänä toimii nopeana välipalajuomana. Makuina käytän vaniljaa tai suklaa ja mansikka sekoitusta -maistuu ihan pehmikseltä.


Proteiinipannukakku 

Itse teen välillä todella nopean ja yksinkertaisen pannarin, johon ei tule kuin:
Yksi mittalusikallinen proteiinijauhetta
tilkka vettä
Sukrin makeutusainetta

Mutta, jos haluat vähän herkullisemman version, niin esimerkiksi Fitnesstukulla on yksi erittäin herkullinen resepti.
Reseptiin pääset TÄSTÄ.

 


Tässä on myös kokkausvideo jonka kuvasimme yhdessä Mika Nyyssölän kanssa. Tällä videolla me leivottiin herkullisia proteiinimuffinsseja.


 

 

 

0
Jaa:

Vastaa

Sulje

Black Friday