Viikonloppu idolin kanssa

Vitsit mikä viikonloppu!

Kuulin muutama viikko sitten, että Artun idoli noin 20 vuoden takaa oli tulossa Suomeen ottelemaan ADCC -kisoissa. Renzo Gracie on vapaaottelu legenda joka kuuluu, kuuluisaan Gracie perheeseen.

Halusin järjestää hänelle haastattelun ja tapaamisen Renzon kanssa, mutta en pidätellyt hengitystä, sillä tälläisiä tapaamisia ei niin vain aina järjestetä.

Otin yhteyttä hänen henkilökuntaansa, joilta sain yllättäen vastauksen ja samalla sain Renzon henkilökohtaisen mailin. Otin yhteyttä Renzoon ja sain häneltäkin vastauksen ja kaiken lisäksi myöntävän vastauksen.
Tämä ei vielä tarkoita sitä, että kaikki onnistuisi, sillä monesti tulee mutkia vastaan. En sano, että maailman luokan tähdet lupailevat asioita ja eivät pidä niistä kiinni, vaan sitä, että mitä vain voi tapahtua.
Voi olla, että hänen aikataulut muuttuvat ennen ja jälkeen ottelun ja haastis ei vain onnistu tai mitä vain muuta.

En saanut sovittua mitään päivää hänen kanssaan, mutta Perjantai aamulla sain häneltä viestin ja sovimme, että hän ottaa yhteyttä kun on käynyt treenaamassa, jonka jälkeen voimme tehdä haastiksen. Pidimme tietenkin kalenterin avoimena koko perjantain ja koko viikonlopun. Odotimme koko päivän, eikä yhteydenottoa kuulunut. Aloin jo hieman pelkäämään, että jos tämä ei onnistukkaan.

Illalla puoli kahdeksan aikaan sain soiton ulkomaalaisesta numerosta, arvasin että Renzo soittaa. Hän pahoitteli, ettei hänestä ollut kuulunut –hän oli nukahtanut huoneeseensa treenin jälkeen.
Hetken keskusteltua aika vaihtoehdoista, päädyimme tekemään haastiksen samana iltana, sillä Artulla oli töitä palolaitoksella lauantaina. Lähdin hetimiten hakemaan lapsille pizzaa, sillä emme olleet vielä tehneet illallista ja samalla jouduin hakemaan Danielin kavereiden luota, jotta hän voisi vahtia siskojaan. Tietenkin hän sai tästä hyvästä korvauksen, koska emme voi olettaa, että voimme vaatia häntä hoitamaan sisariaan perjantai iltana, ilman mitään varoitusta.

Puol yhdeksän aikaan lähdimme matkaan ja kympin aikaan  pääsimme aloittamaan haastiksen. Oli aivan mieletöntä nähdä Arttu istumassa idolinsa kanssa, haastattelemassa häntä omaan ohjelmaansa. Näin miten hän oli innoissaan kuin pikku poika karkkikaupassa.

Haastiksesta tuli ihan mielettömän hyvä ja Arttu taisi tehdä myös Renzoon vaikutuksen, sillä hän sanoi yhdessä vaiheessa kesken haastattelun –”Oh, you have done your homework”. Tämän lisäksi, kun olimme lopetelleet ja pakanneet kuvaustarvikkeet, Renzo pyysi meitä jäämään yhdelle oluelle –hän suorastaan vaati. Jos idolisi vaatii sinua oluelle, silloin jäädään oluelle.

Itse olin herännyt tuona aamuna 5:00 joten olin aivan poikki, mutta en todellakaan ollut hoputtamassa herroja. Silmissäni tuntui kun joku olisi heittänyt kasan hiekkaa, mutta istuin kiltisti herrojen kanssa ja olisin istunut vaikka läpi yön. Yhteen olueen se ei tietenkään jäänyt sillä Renzo sanoi –one more beer.

Olimme loppujen lopuksi Artun kanssa kotona vasta kahden aikaan yöllä.

Sunnuntaina lähdimme sitten katsomaan varsinaisia kisoja joissa Renzo otteli ja tietenkin voitti.

Ottelun jälkeen kävimme onnittelemassa herraa, jolloin hän pyysi meitä illalla ulos. Tietenkin suostuimme ja illalla menimme Sokos Hotel Tapiolaan muutamalle drinksulle.

Julia Kuusisto, Arttu Nyman, Renzo Gracie, Alona Kuusisto Kuva: Snapchat alonakuusisto

Ilta meni oikein mukavasti ja istuimme muutaman tunnin kuuntelemassa master Renzon tarinoita ja jatkoimme iltaa ADCC:n virallisille jatkoille. Koko ravintola oli täynnä ottelijoita ympäri maailmaa. Mietin mielessäni, että olisi varmasti tukalat paikat järjestysmiehille, jos ottelijoille tulisi jonkinlainen tappelu keskenään. Tälläistä ei kyllä ottelijoiden kesken käy, sillä kaikki tietävät, että matsit käydään vain matolla tai kehässä. Mutta ajatuksena hauska skenaario.

Viikonloppuna tutustuimme lukuisiin uusiin ihmisiin ympäri maailmaa ja uskon, että jonain päivänä matkustamme tapaamaan heitä.
Oli kunnia saada viettää aikaa Renzon ja kummpaneiden kanssa ja jotenkin sitä taas havahtuu siihen, että me saatamme pitää tiettyjä julkisuuden ihmisiä erilaisena mutta loppujen lopuksi he ovat kuitenkin ihan samanlaisia kuin me kaikki muutkin. Renzo on oli erittäin sydämmellinen ja maailman ystävällisin mies jonka olen varmaan koskaan tavannut. Hän ottaa huomioon kaikki ihmiset ympärillään, olivat he sitten tuttuja tai tuntemattomia.

Tänään aloitan työstämään Artun ja Renzon haastattelua enkä malta odottaa, että pääsette näkemään sen.

1
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday