• anniina kangas

Kukaan ei sua täällä ole auttamassa

Mä kuuntelin eilen loppuun erään kirjan, jota suosittelin jonkin aikaa sitten myös Instagramissani : Mielen yhteydet.
Voisin kirjoittaa pitkän, pitkän listan asioista, joiden vuoksi jokaisen pitäisi mun mielestä kuunnella toi kirja.
En sano, että olisin sokeasti samaa mieltä joka ikisestä asiasta mitä tuo kirja pitää sisällään mutta sanon, että kokonaisuutena se on kuuntelemisen arvoinen ja todella silmiä avaava.

Yksi parhaista ja pysäyttävimmistä kohdista kirjassa oli kohta, jossa puhuttiin yksinäisyydestä. Tai pikemminkin siitä, kuinka meitä kehotetaan tekemään itsestämme yksinäisiä. Ja me tehdään.

En aio tässä tekstissä suoraan lainata kirjaa, mutta kerron lyhyesti idean, josta tuossa kohdassa puhuttiin: siitä, kuinka nykymaailma ja erityisesti sosiaalinen media syöttää meille jatkuvasti ajatusta, että “vain sinä itse voit tehdä omasta elämästäsi paremman” ja “kukaan muu ei auta sinua, ellet sinä itse tee sitä”.

Noniin, siinä se. Tuon asian äärelle mä haluan nyt pysähtyä hetkeksi.
Tuo on nimittäin sellainen asia, johon mä olen jo pidempään kiinnittänyt huomiota somessa, osaamatta kuitenkaan pukea sanoiksi sitä, mikä mua inhottaa ja miksi.
Nyt mä osaan tehdä sen, sillä tuossa kirjassa se oli puettu sanoiksi niin hyvin, että tuntui, kuin palaset olisivat vain loksahdelleet paikoilleen mun päässä.



Miksi mä tästä kirjoitan ja mitä mä tällä oikein haen?

Kuinka monesti sä olet törmännyt somessa “rohkaiseviin” elämänohjeisiin, jotka toistavat samaa asiaa:
Vain sinä voit auttaa itseäsi, eikä kukaan muu.
Loppujenlopuksi voit luottaa vain itseesi, sillä kukaan muu ei välitä sinusta samoin, kuin sinä itse.
Ota itse ohjat käteesi ja tee elämästäsi parempi. Älä odota muiden tekevän sitä.
Sinä olet oman elämäsi sankari, eikä kukaan muu.

Puhumattakaan niistä kaikista muista quoteista ja kannustuslauseista, kirjoista ja blogiteksteistä siitä, kuinka sun täytyy olla oman elämäsi sankari, kuinka sä et tarvitse muiden apua sillä pystyt itse ihan kaikkeen mistä olet haaveillut, pärjäät yksinkin ja jonain päivänä seisot omilla jaloillasi, omien saavutustesi ympäröimänä, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että olisi osallinen niihin.
Sillä sä olet tehnyt kaiken itse ja yksin.

Musta tuntuu, että erityisesti nuorille naisille tuputetaan tätä joka ikisestä tuutista.
Vahva, itsenäinen nykypäivän nainen.
Omilla jaloillaan, omin käsin ja itsenäisesti.
Kunnianhimoisesti, vain itseään rakastaen ja itseensä keskittyen.
Näin saat kaiken.

Sitä tuputtavat myös ne nuorten naisten roolimallit -vahvat naiset, joita itsekin ihailen.
Jokin siinä menee kuitenkin väärin. Tai ehkä ei väärin, mutta jokin taistelee ainakin mun ajatusmaailmaa vastaan.

Miksikö? No esimerkiksi siksi, että mä ajattelin pitkään juuri, kuten nuo kaikki quotet ja voimalauseet opettavat ajattelemaan.



Mä en tarvitse ketään, mä olen saavuttanut tän kaiken yksin ja tulen saavuttamaankin.
Mun elämässä ei ole tilaa poikaystäville tai juuri millekään muullekaan, joka voisi tulla mun ja mun omien saavutusteni väliin.
Mun elämässä ei ole varaa jarruttelulle tai pysähtymiselle. Mä aion saavuttaa kaiken yksin ja itse.
Mä en tarvitse apua. Mä osaan itse auttaa itseäni, enkä mä edes luota keneenkään muuhun.

Mä pärjäsin yksin ja pärjään edelleen.
Mä en ollut omaksunut näitä asioita vain somesta tai self help- kirjoista, vaan omasta elämästäni.
Mä olin oppinut pitämään itse pääni pinnalla ja selviämään ilman muiden apua.
Mulla oli kyllä ystäviä mutta en mä heidän apuaan kaivannut.

Kaikki mun ympärillä myös tuki tätä ajatusta: mulle tuputettiin sitä jatkuvasti.
Samalla, kun mä ajattelin olevani vahva ja itsenäinen nainen ja rakentavani itse oman onneni, hiipi takaraivoon ajatus: mulla ei ole varaa olla heikko. 
Mä en voi turvautua keneenkään, sillä silloin mä en enää olisi niin vahva ja itsenäinen.
Eikä muut mua edes osaa auttaa.

Tuo ajatusmaailma on niin väärin.

On hyvä, että sä olet itsenäinen ja rohkea.
On hienoa seisoa omilla jaloillaan, rakentaa itse omaa elämäänsä ja kulkea itse kohti omia tavoitteitaan. Kukaan ei tule hakemaan sua kotiovelta ja vain sä voit nostaa itsesi sängystä ylös.

On kuitenkin vielä paljon hienompaa hyväksyä se, ettei kukaan ole aina rohkea.
Aina ei tarvitse olla myöskään itsenäinen. Aina voi kysyä neuvoja ja apua.
Kun kulkee kohti omia tavoitteitaan, on se paljon helpompaa, jos toisinaan kysyy ja ottaa vastaan neuvoja joltain, joka on jo kulkenut tuon tien.
Ei siinä häviä mitään.

Kukaan ei ehkä tule hakemaan kotiovelta eikä sitä kannatakaan siellä sängyn pohjalla yksin odotella, mutta joskus sieltä sängystä vain on vaikea päästä ylös. Se ei ole häpeä.
Silloin on hyvä soittaa jollekin, joka kotioven sijaan hakee sut sieltä sängystä asti.
Tai tuo sulle aamiaisen sinne.

“En voi pyytää apua, koska silloin myönnän olevani heikko tai epäonnistuneeni.”
Niin mäkin ajattelin pitkään.
En pyytänyt apua keneltäkään -en pienempiin, tai isompiin juttuihin.

Mitä mä en ymmärtänyt oli se, että mä tein itse itsestäni “heikon”.
Yritin ratkaista kaiken yksin ja ratkaisinkin. Samalla mä kuitenkin istutin omaan päähäni pelon tulevista vastoinkäymisistä.
Mitä, jos seuraava onkin jo niin iso, etten enää selviä yksin? Mitä mä sitten teen?
“Selviät mistä vaan. Et tarvitse ketään muuta”.
Selviänkö?

Pieninkin erhe tai vastoinkäyminen alkoi herättää suoranaista paniikkia.
Mä en voi epäonnistua.
Jos mä epäonnistun näin pienessä jutussa, epäonnistun kaikessa muussakin. Mun pitää onnistua.

Onnistumisten jälkeen mä odotin vain kauhulla seuraavaa koettelemusta ja mitättömimmätkin vastoinkäymiset alkoivat tuntua valtavilta -koska mä olin YKSIN.
Ei mua kukaan ollut hylännyt, vaan mä olin päättänyt niin.
En oikeasti edes ollut yksin. Ajattelin kuitenkin olevani. Eihän kukaan muu mun elämää voinut rakentaa, kuin minä itse.

Tää on se asia, joka saa mut voimaan pahoin.
Nuorille naisille (kyllä, muillekin mutta korostan tässä tekstissä nuoriin naisiin kohdistuvaa painetta) syötetään tätä ajatusta ihan joka suunnasta ja elämä saadaan näyttämään kilpailulta, jossa vain vahvimmat yksilöt selviävät ja menestyvät.
Niin, yksilöt.

Tätä itsenäisyyden, yksin pärjäämisen ja self helpin sanomaa pusketaan ulos joka tuutista niin paljon, että päinvastainen, vähintään yhtä tärkeä viesti unohtuu.



Älkää luulko, että tie menestymiseen on se, että teette kaiken yksin ja itse.
Älkää kuvitelko, että mitä useammasta vastoinkäymisestä selviätte ilman apua, sitä vahvempia ja rohkeampia olette.

Sä et ole ainut, joka voi auttaa sua itseäsi menestymään.
Sä et ole ainut, johon voit tässä maailmassa luottaa ja tukeutua.
Sun ei tarvitse yksin päättää elämäsi suuntaa ja rakentaa sitä.
Sua ei ole tehty selviämään itse ja olemaan oman elämäsi sankari.

Mitä, jos yhtä paljon ja yhtä monesta tuutista huudettaisiin tätä:
Rakasta muita ympärilläsi, tee hyvää muille, ota vastaan hyvää muilta, auta ja ota vastaan apua.
Tukeudu ihmisiin ympärilläsi, jaa asioita ja älä ole yksin.
Älä yritä selvitä kaikesta yksin, sillä sun ei kuulu pärjätä yksin.

Sun elämäsi sankarit ovat sun ympärillä -ne ovat niitä ihmisiä, jotka pitävät sut pinnalla silloin, kun et itse siihen pysty.
Niitä tyyppejä, jotka neuvovat ja opastavat, kuuntelevat sun itkuisia puheluita ja jakavat ilon sun onnistumisista.
Ne on myös niitä tyyppejä, jotka saa sut unohtamaan kaiken sen puurtamisen ja kunnianhimon ja pysähtymään hetkeen.

Olemaan kaikkea muuta, kuin yksin.
Elämään sitä elämää, jossa ei tarvitse kilpailla tai ponnistella eteenpäin.

Kuvat: Kristina Suzi

5
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Avatar

    Moi, hyvin kirjoitettu. Tämä video tuli mieleen tästä kirjoituksesta. Katso jos on aikaa, toivottavasti siitä on hyötyä.

    “Why Women Are So Unhappy”
    https://www.youtube.com/watch?v=Tx4D95OJUA4

    Periaatteessa naiset ovat ohjattu kapitalististen oligarkkien toimesta kilpailemaan miesten kanssa talouteen, niin että palkat saadaan poljettua alas. Tossa videossa selitetään nämä asiat aika hyvin.

    Paras mitä voi tehdä on “revolt against the modern world” ja näyttää keskisormi tälle roskajärjestelmälle ja rakentaa ympärilleen vahva perhe ja suku ja ystävät sen sijaan että uhraa elämänsä sille että verenimijäkapitalistit saavat hieman enemmän voittoa ja politiikot ja byrokraatit saavat enemmän verorahoja tuhlattavaksi tuhoisiin projekteihinsa.

    t. Kristian

    1. Avatar

      Hei!
      Kiitos kommentista, mielenkiintoista asiaa!! 🙂 Täytyypä katsoa tuo video, kun pääsee istahtamaan alas!

Vastaa

Close Menu

Black Friday