• anniina kangas

Mallin työ -ah, niin ihanaa ja helppoa!

Mallin työ – ah niin ihanaa ja helppoa. Hetki meikkaajan ja kampaajan penkissä, kivat vaatteet päälle ja räps vaan, niin päivän työ on tehty…. vai onko sittenkään?

Täytyy sanoa, että mä rakastan mallin töitä. Siis RAKASTAN, caps lockilla kirjoitettuna.
En kai mä sitä muuten vuosi toisensa jälkeen jaksaisi tehdäkään.
Tämä teksti siis tule avaamaan teille kaikkia puolia mallin töistä, sillä jos niin olisi, edeltävä lauseeni voisi alkaa kuulostaa hieman oudohkolta.
Tai siis se lause, jossa mä juuri kerroin rakastavani tätä työtä.

Ajattelin nimittäin nyt kertoa teille vähän muista jutuista, kuin siitä glitteristä ja kukkamekoista.

Ajattelin antaa teille kurkistuksen mallin pään sisään ihan muutamassa eri tilanteessa, joihin varmasti usea tätä työtä tekevä osaa samaistua. Ainakin mä luulisin niin. 😉
Vaikka me tätä työtä niin paljon rakastetaankin.

Ennen seuraavaa steppiä: aseta pieni pilke silmäkulmaan. Ihan pieni vaan!

Saavut kuvauksiin ja näet tutun meikkaajan työssään.
”JES” ajattelet. ”Ihanaa, tämä meikkaaja tekee mulle aina niin kivan meikin.”
Siinä samassa viereinen meikkaaja kääntyy ympäri: ”Me ollaankin valmiita, tuuppas tähän minun penkkiin.”
30 minuuttia myöhemmin katsot peiliin. Noh, kerta se on ensimmäinenkin, kun sulla on punaiset kulmakarvat ja lilaa poskipunaa.. Ja keskeneräinen silmämeikki.
Siis hetkinen, ai tää oli valmis? Okei.

Kuvausten ensimmäinen tauko.
”Ah, vihdoin tauko! Istahdanpa hetkeksi tuohon sohvalle…”
”KUVAUSVAATTEISSA EI SITTEN ISTUTA MIHINKÄÄN, ETTEI NE RYPISTY!”
”…..”

Astut kameran eteen. ”Kumpi on sun parempi puoli?” kysyy kuvaaja.
”Oikea” vastaat.
Kuvaaja: ”okei”. *pyytää assaria asettelemaan sut vasen puoli kameraan päin*

Ah, toinen tauko! Nyt ei ole edes rypistyviä kuvausvaatteita, sillä kuvataan alusvaatteissa.
”SIIHEN VALKOISELLE SOHVALLE EI SITTEN ISTUTA ÖLJYTYLLÄ IHOLLA!”
”….”

Kyykinpäs tässä kylmällä kivilattialla sitten nojaillen seinään.
Meneehän se tauko näinkin.
Jos ihan hetkeksi laitan silmät kiinni…
Hyvä ajatus, ripsiliima alkaa kirveltää silmissä ja kyyneleet valuvat poskille. Lopputauko menee meikkaajan korjatessa poskiin tuntien aikana pakkautuneeseen meikkikerrokseen tulleita valkoisia vanoja ja oikoessa irtoripsiä.

Seitsemäs tunti koroissa, kaksi sekuntia aikaa levähtää kuvaajan katsoessa kameraa.
Eli siis kaksi sekuntia aikaa keikkua kantapäillä korkojen varassa tukea vasten ja antaa varpaiden levätä.

Ah, pitkästä aikaa ulkokuvaukset. Ilman säävarausta tottakai.
Tottakai mä pystyn hymyillä ja näyttää luonnolliselta, kun tää luonnoton asento ja tuuli saa mun silmät kyynelehtimään, enkä tunne enää mun sinisiä huulia.

Ai miten niin mun silmissä ei ole eloa?
Mähän olen skarpannut tätä maagista katsettani tässä viimeiset kahdeksan tuntia, enkä enää näe edes eteeni, saati sitten sitä kameran linssiä.
Tottakai näytän vielä pirteältä. Punaiset silmäni suorastaan välkehtivät eloa ja energiaa.

Ai siis mitä, eikö normaalisti olekaan ok vaihtaa koko vaatekerrastoa keskellä julkista katua?
Eikö se riitäkään, että kääntää vaan selän ruuhkaisimman tien suuntaan rintsikoita vaihtaessa?

Ai kuvausten jälkeen viihteelle, kun on ammattilaisen tekemä meikki ja tukkakin valmiina?
Ehei, mä istun tässä hotellin sängyllä seuraavat 45 minuuttia itkien, sillä sain juuri korkokengät irti mun jaloista ja tunto alkaa palata varpaisiin..

Joo, tottakai on ihanaa, kun kuvauksiin saa matkustaa.
Kukapa ei haluaisi herätä kello 4:30 ehtiäkseen aamuseitsemän lentoon, vain syöksyäkseen kentältä suoraan meikkaajan penkkiin ja kameran eteen seuraavaksi 12 tunniksi.
Siitä sitten yön pikkutunneilla unta nassuun muutama tunti ja seuraavalla lennolla kotiin.
Siinähän ehtii nähdä uusia paikkoja paljonkin, taksissa lentokentältä kuvauspaikalle.

Castingpäivä.
”Mainittiinko tätä etukäteen? Tätä ei mainittu etukäteen.”
”Mitä mä unohdin?”
”Missä mä oon?”
”Miks mä oon täällä?”
”Miks nää kaikki muut on täällä?”
”Miks mä taas istun tässä ja kerron tälle kameralle, mitä harrastan ja söin tänään aamupalaksi?”
”Onko tän tarkoitus tehdä mun olo mukavaksi vai kamalaksi?”
”Miks ton ilme näyttää tolta?”
”Miks mä näytän tältä?”
”Mä en hakenut tanssirooliin, enhän?”

Näytöspäivä.
Nälkä? Mieti sitä uudelleen noin 15 tunnin päästä.
Hetkinen, 15 tunnin? Ai 15 tuntia näytöksiä?
Ei suinkaan.
15 minuuttia näytöksiä ja 14 tuntia ja 45 minuuttia odottelua.
Ei hätää, ei sun onneksi yksin tarvitse odotella. Ainakin kaksi kaveria on aina mukana: kylmä ja nälkä.

Ai kengät on sulle kolme kokoa liian isot? Voi voi, ne kuuluu sun asuun. Tottakai sä voit kävellä catwalkin alusvaatteissa kymmenien tai satojen ihmisten edessä kengillä, jotka ei pysy sun jalassa. No big deal.

10 sekuntia aikaa vaihtaa vaatteet ja olla lavalla, joku vei juuri sun bikinien alaosan.
Ratkaisu: Keksi jotain. Enää 5 sekuntia aikaa.

Kamala meikki?
Outo asu?
Kivuliaat kengät?
Kylmä?
Kuuma?
Nälkä?
Väsyttää?
Päätä särkee?
Hymyile nyt vaan. AIDOSTI.

Kuvat: Atte Tanner / 2017

1
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday