• anniina kangas

Punasteleva tyttö puhuu itsevarmuudesta

Itsevarmuus.

Kun mä kyselin Instagramissani teiltä, mistä haluaisitte lukea, sai yksi ehdotus eniten kannatusta. Se oli aihe itsevarmuus.
Postausehdotus kuului sanasta sanaan näin: “Itsevarmuudesta! Aina ollut? Jos ei: milloin ja miten tullut? Etc.”

Tää ehdotus ja sen saama kannatus yllätti mut seuraavasta syystä: en ole koskaan erityisemmin pysähtynyt ajattelemaan, näytänkö itsevarmalta ulos päin.
Mun mieleen tulikin ensimmäisenä “aijaa, näytänkö mä kenties itsevarmalta ulospäin?”


Joo, mä kyllä ajattelen olevani nykyisin melko varma itseni kanssa. Mutta, että näkyykö se tosiaan uloskin päin?
Siinäpä se. Musta tuntuu, että yksi osa itsevarmuutta on juuri se, ettei ajattele vakuuttaako muita.
Se riittää, että itsellä on hyvä ja varma olla.

Vaikka mä ajattelenkin olevani nykyisin ihan itsevarma ihminen se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö mulla olisi päiviä, kun en haluaisi astua ovesta ulos tai hetkiä, kun jokin asia pelottaa ja saa kädet tärräämään. Se ei tarkoita sitä, etten mä toisinaan nolostuisi ja sekoaisi sanoissani tai jännittäisi uusia tilanteita. Se ei oikeastaan tarkoita mitään kovin ihmeellistä.

Mä jännitän edelleen. Kurkkua saattaa alkaa kuristaa ihan tyhmässä tilanteessa, sanat saattavat unohtua tai tarttua kurkkuun, haarukka voi täristä kädessä tai poskia kuumottaa.
Ero on siinä, etten mä ruoski itseäni, jos niin tapahtuu. Ajattelen, että nyt vähän jännittää mutta se on ihan okei.
Osaan avata suuni ja todeta, että jopas nyt yhtäkkiä alkoi joku jännittää ja nauraa päälle.

Mulle itsevarmuus tarkoittaa lähinnä sitä, että mulla on hyvä olla itseni kanssa, sillä mä ymmärrän itseäni paremmin ja osaan antaa itselleni anteeksi pienet puutteet.
Toisinaan se tarkoittaa myös sitä, että mä osaan käyttää hyödyksi jännityksen tunteen sen sijaan, että antaisin sen lamauttaa itseni.
Sen myötä myös ylimääräinen jännittäminen, huolehtiminen, punastelu ja takeltelu monissa tilanteissa on jäänyt. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä tapahtuisi.

Mun mielestä itsevarmuus ei tarkoita sitä, että mikään ei jännitä, leuka pysyy aina pystyssä, eikä kukaan tai mikään pääse mun jäätävän kuoren läpi. Se ei tarkoita horjumattomuutta ja kaiken jyräävää luonteen vahvuutta.
Ei tarvitse olla pelkäämätön tai täräytellä suoria totuuksia päin jokaisen kanssaolijan kasvoja. Ei myöskään tarvitse olla rääväsuinen tai häpeilemätön.

Melko usein itsevarmuus sekoitetaan itserakkauteen ja huonoihin käytöstapoihin.

Jos vierekkäin on epävarma, itsestään kovaa meteliä pitävä tyyppi ja itsevarma mutta rauhallinen ja mietiskelevä tyyppi, kääntyvät osat joskus toisten silmissä ihan päälaelleen.
Itsevarmaksi luokitellaan se suurisuinen kailottaja ja epävarmaksi hiirulaiseksi se tyyppi, joka istuu hiljaa, ellei koe oikeasti tarpeelliseksi sanoa jotain.

No, mutta se siitä. Mitä muuta itsevarmuus sitten mun mielestä on ja miten mä koen, että olen itse omaani kasvattanut?

Mulle itsevarmuus tarkoittaa sitä, että mä hyväksyn itseni ja rakastan itseäni kaikkien nolojen ja “huonojenkin” juttujeni kanssa. Se tarkoittaa ennen kaikkea taitoa nauraa itselleni ja kömmähdyksilleni, sillä niitä kyllä riittää joka tilanteeseen.
Se tarkoittaa myös rehellisyyttä ja uskallusta opetella uutta.

Kun mä oikeasti ymmärsin, ettei itsevarmuus ole virheettömyyttä tai virheiden ja heikkouksien sivuuttamista vaan niiden näkemistä, kohtaamista ja hyväksymistä, mä opin ymmärtämään itseänikin paljon paremmin.

Me ollaan loppujenlopuksi kaikki melko kiusallisia tyyppejä.
Mokaillaan ja punastellaan. Se itsevarminkaan tyyppi ei välty näiltä jutuilta. Siksi juuri sen ymmärtäminen onkin osa tervettä itsevarmuutta. Mitä sitten, vaikka välillä sattuu ja tapahtuu?

Kun osaa nauraa itselleen, on elämä niin paljon vähemmän vaivaannuttavaa.

Mulle itsevarmuuteen liittyy myös vahvasti hyvät tavat ja taito sekä halu olla ystävällinen muille ihmisille.
Myös omien periaatteiden, ajatusmaailman ja moraalin tunteminen on osa itsevarmuutta. Kun tuntee itsensä ja tietää, minkä takana oikeasti seisoo, on helppo olla varma päätöksistään ja seisoa sanojensa takana.

Hyvät tavat liittyvät mun mielestä itsevarmuuteen sillä tavalla, että esimerkiksi kaikki ihmiset joiden itsevarmuutta mä ihailen, osaavat myös käyttäytyä.
Kohteliaisuus, hyvien tapojen merkityksen ymmärtäminen ja niiden noudattaminen kertovat arvostuksesta muita kohtaan. Usein sekä itsestä, että muista välittäminen kulkevat käsi kädessä.
Käytöstavat myös auttavat selviämään uusista ja jännittävistäkin tilanteista.
Se, että tiedät osaavasi käyttäytyä hyvien tapojen mukaan ja kohteliaasti kaikka muita kohtaan, tuo varmuutta ja rauhallisuutta tilanteissa, joissa olet epämukavuusalueellasi.

Myös tässä mennään toisinaan vikaan.
Yli-itsevarma tyyppi saattaa usein olla törppö ja paikata puuttuvat käytöstavat liialla itsevarmuudella ja omilla “säännöillään” sen sijaan, että olisi kunnioittava muita kohtaan.

Silloin se on minusta taas sitä epävarmuuksien piilottamista terveen itsevarmuuden sijaan.

Isoin askel itsevarmuuteen mulla oli ehkä sellaisesta hölmöstä mokaamisen pelosta eroon pääseminen.
Mä saatoin pelätä ihan tyhmiä tilanteita, kuten uudessa ravintolassa syömistä tai jotain muuta vastaavaa sen vuoksi, että ajattelin näyttäväni hölmöltä ja tietämättömältä, ellen tiedä tai osaa ottaa huomioon jotain oleellista.
Kun pelkäsin miltä näytän ulos päin, tunsin itseni kömpelöksi ja epävarmaksi alusta saakka, tilanteessa kuin tilanteessa.

Kukaan meistä ei tiedä kaikkea ja jokainen meistä on kuullut, nähnyt ja kokenut kaikki asiat joskus ensimmäistä kertaa elämässään.
On ihan turhaa pelätä etukäteen asioita, joihin ei todellakaan voi vaikuttaa ja joilla ei ole mitään merkitystä minkään suhteen.
Jokainen meistä on joskus kaatanut juomaa syliin.

On oikeasti naurettavan helppoa sanoa, etten osaa tai tiedä jotain.
“Saisinko apua?” on myös aika helppo lausahdus.
Ravintolassa voi uuden annoksen saapuessa eteen avata suun ja kysyä, että “Mitenkäs tätä kuuluikaan syödä?” jos haarukat ja syömäpuikot menevät sekaisin.
Uusissa tilanteissa “en ole koskaan kokeillut, mutta voin opetella” on myös hyvä vaihtoehto “tehkää te muut vaan, mä katson sivusta, kun en osaa” sijaan.

Mitäs muuta?
Taas ne kaksi maailman yksinkertaisinta sanaa: KYLLÄ ja EI.
Voin sanoa ei aina, kun musta tuntuu, että haluan sanoa ei. Mä voin myös sanoa kyllä, vaikka joku odottaisi mun sanovan ei.
Vaikka kaikki muut sanoisivat ei, mä voin sanoa kyllä ja toisinpäin.
Ei, tämä ei ole minusta oikein. Ei, en ole samaa mieltä. Kyllä, minun mielipiteeni on tämä ja kyllä, sinä saat kertoa omasi. Ei, en ajattele tai toimi samalla tavalla kuin joku muu ja kyllä, uskallan sanoa sen ääneen ja toimia sen mukaan.

Tämä tarkoitti siis tiivistettynä sitä, että muiden mielipiteet ja odotukset eivät muuta mun mielipiteitä.
Mä tunnen omat arvoni, periaatteeni ja mulla on oma, vahva käsitykseni moraalista sekä siitä, kuinka mä haluan elää ja toimia.

Mä toimin juuri, kuten nämä arvot mun sisällä mulle kertovat ja mua ohjaavat. Mä luotan itseeni ja omaan intuitiooni sekä ajatusmaailmaani niin vahvasti, etten mä enää sorru muiden ohjailtavaksi.

Myös nämä asiat olivat mulla joskus pitkään hämärän peitossa, sillä vaatii aikaa ymmärtää oikeasti se, minkä asioiden takana haluaa seisoa ja mikä on oikeasti se oma ääni niiden kaikkien ulkopuolelta kuuluvien äänien sisään.
On niin helppo kuunnella ja miellyttää muita sen sijaan, että kuuntelisi itseään.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö mun tarvitsisi ymmärtää muiden arvomaailmaa ja tarvittaessa katsoa uudelleen omaani, mikäli olen väärässä tai hakoteillä.
Kaikkien tekojen oikeuttaminen sillä, että “mä päätän itse omasta elämästäni ja säännöistäni” tai “mä toimin vain oman arvomaailmani mukaan” on väärin.
Itsevarma ihminen tuntee omat arvonsa ja toimii niiden mukaan, kuitenkin jyräämättä muita tai kieltäytymättä näkemästä muita kantoja.

On oltava valmis ymmärtämään muita ja olemaan erehtyväinen.
Terve itsevarmuus on avoimuutta ja oikeudenmukaisuutta, ei itsekkyyttä.

Mä tiivistäisin omassa “itsevarmuudessani” tärkeimmät tekijät seuraavasti:
Itseni ja omien arvojeni tunteminen, huumori ja taito nauraa itselleni ja toisinaan ihan koko elämälle, kanssaeläjien kunnioittaminen sekä avoin ja uskalias suhtautuminen kaikkeen uuteen.

Toki varmasti suurin askel tämän kaiken takana on ollut se, kun mä lakkasin yrittämästä olla mitään muuta, kuin juuri sitä, mitä mä oikeasti olen. Klisee, mutta niin totta.

On myös hyvin tärkeää ymmärtää se, ettei kukaan ole koskaan valmis.
Kaikilla on asioita, jotka ovat uusia, outoja, pelottavia, haastavia ja epämukavuusalueella.
Me opetellaan uutta ihan koko elämämme ajan.
On ihan turha häpeillä sitä, ettei osaa tai tiedä.
Kaikilla meillä on osa-alueita, joissa me ollaan varmempia. Sitten on myös niitä, joissa me ei olla.

Kuten mä sanoin, sillä itsevarmimmallakin tyypillä on heikkoutensa.
Senkin ääni vapisee ja kädet hikoaa joissain tilanteissa.

 

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday