• Disurb

Ulkonäkökeskeinen treeni – onko se mun juttu (enää)?

Mä kirjoitin viime viikolla postauksen kisadieetistä ja siitä, että mitä jos haluaa vaan luovuttaaNyt kun nuo ahdistuksen hetket on jo mennyttä eikä tunteet oo enää sen suhteen pinnassa, mulle tuli tarve kirjoitella noista ajatuksista lisää. 

Jos ajatellaan tätä koko rupeamaa, haluan heti kärkeen sanoa, että mua ei ahdista treenaaminen. Treenaaminen on mulle aina se helpoin osuus. Tykkään ja haluan treenata kovaa. Haluan kehittyä. Haluan kokeilla uudenlaisia treenejä. Haluan oppia koko ajan uutta kropasta ja treenistä. Yksinkertaisesti nautin siitä treenaamisesta ja vaikka en kisaisi, treenaisin silti. Se on ihan selvää.

Myös ruokavaliopuoli on mulle enemmän kuin ok. Syön samalla tavalla ympäri vuoden. Tottakai dieetillä määrät on pienemmät ja herkut ei kuulu kuvioihin. Eli kyllä, tekeehän sitä dieetillä mieli välillä kunnon hamppariateriaa tai irtokarkkia enkä todellakaan haluaisi olla ympäri vuoden dieetillä. 😀 Mutta ei se dieetti silti tarkoita mulle radikaalia muutosta ruokailutapoihin.

Eli jos mua joskus arveluttaa ja väsyttää tää dieetti ja koko laji, se ei johdu treenistä. Sitä teen mielelläni. Eikä se johdu ruuista. Ne on ihan tuttuja ruokia ympäri vuoden. Se johtuu itse lajista. Kyllähän sitä varmasti aika moni kisaaja on joskus miettinyt. Mitä järkeä tässä on? Ja jos itse kisaajat ei mieti, ei hätää. Ulkopuoliset miettii sitä yleensä meidänkin puolesta.

“Ei tuo oo urheilua”, “mitä urheilua se sellainen on, että ollaan vaan lavalla puolialasti?” ja mitä näitä nyt on.

Ja tässä päästäänkin siihen asian ytimeen. Se tunne siellä lavalla pitkän dieetin ja rutistuksen jälkeen on mahtava. Siitä tunteesta nauttii ihan täysin siemauksin. Se kaunistautuminen siihen päivään on kivaa, blingblingbikinit on ihanat, siitä esiintymisestä nauttii… Mutta silti. Silti sitä miettii joskus, että eikö se olisi kivempi puskea siellä salilla niitä lantionnostoja sitä varten, että sais sitten lavalla latoa painoa tankoon ja näyttää taitonsa. Tai lähinnä voimansa. 😀 Eikö siinä olisi enemmän järkeä?

Kuva: Mike Siren

Jos sä harjoittelet poseeraamista 24/7, mietit lookkisi ihan pilkulleen ja näytät oikeasti (ainakin omien läheisten mielestä) täydelliseltä siellä lavalla, se ei siltikään oo susta kiinni. Siltikin siellä tuomaristossa voi joku olla eri mieltä. Etkä sä voi sille mitään. Sä voit treenata seuraaviin kisoihin jotain tiettyjä lihasryhmiä enemmän. Sä voit valita eri väriset bikinit, jotka sopii sun hiusten väriin paremmin. Sä voit kihartaa hiukset sen sijaan, että suoristat ne. Mutta mitäs sitten, kun seuraavissa kisoissa arvostetaankin taas suoraa tukkaa ja pastellisävyisiä bikineitä? Ja sä kun oot just päättänyt, että et enää laita sitä suoraa tukkaa ja vaaleanvihreitä bikineitä vaan laitatkin tummansiniset bikinit ja laineet hiuksiin. No, metsään meni. Ja oot turhaan maksanut 500€ bikineistä ja 150€ kampaajasta.

Kun taas jos sä ladot siihen tankoon 80kg painoa, et vaan saa sitä ylös kun kerran ja vastustaja tulee ja saa sen ylös viisi kertaa. Sitten voit sanoa, että okei, pitäis olla vielä enemmän voimaa ja sitten sitä voimaa haetaan lisää seuraavaan kisaan. Olishan se paljon yksinkertaisempaa.

Kun kirjoitin tuossa ylempänä bikinien väristä tai hiusten kihartamisesta/suoristamisesta. Niin tottakai se oli kärjistettyä. Jos sun rakenne ja fysiikka lajiin on täydellinen, jos sun poseeraukset on luonnollisen sulavia ja kauniita, niin ei ketään kiinnosta onko sun bikinit pinkit vai siniset tai onko sun hiukset suorat vai kiharat. Mutta taas päästään siihen, että aika usein sulla pitää olla luonnostaan hyvä fysiikka lajiin. Jos sun keskivartalo on luonnostaan leveä, niin ei se auta, että sä treenaat jalkoihin paksuutta ja selkään leveyttä. Sitten sä oot vaan kokonaan lihaksikkaampi ja täten “paksumman” näköinen kuin muut. Silloin sitä sopii paremmin esimerkiksi bodyyn, vaikka se bikini miten tuntuisi sun jutulta.

Eli kyllä, jälleen päästään siiihen, että vaikka sä voit poseerauksilla, treenillä ja tietynlaisella lookilla korostaa parhaita puoliasi, et sä silti voi mitään sille sun omalle fysiikalle, joka ehkä ei ole lajiin sopiva. Etkä sä voi mitään sille, että kauneus on katsojan silmissä eli vaikka ne tuomarit on miten koulutettu tunnistamaan oikeanlaisen bikinikropan, on tää silti arvostelulaji eikä lopputulos ole millään lailla mitattavissa.

Kuva: Mike Siren

Nojoo, tuleehan sitä usein muissakin lajeissa se yksilön fysiikka vastaan. Jotkut on synnynnäisiä kestävyysurheilijoita, toiset taas selkeästi voimaurheilijoita. Mutta silti sä voit aina treenata ja treenata itseäsi paremmaksi siinä itse mitattavassa suorituksessa. Sun tulos voidaan mitata ja jos se on joko huono tai hyvä, sä tiedät mitä tehdä. Jos sä juokset sekunnin hitaammin, kun se sun edellä menevä, sä tiedät, että sun pitää vaan juosta vielä vähän kovempaa. Eikä sun tarvi analysoida sitä sen kummemmin, kun te ootte lähteneet samasta lähtölaukauksesta ja se toinen nyt vaan pinkoo sun edellä.

Ja loppuun päästäänkin itse ytimeen. Kun mä mietin tätä lajia ja erityisesti mun arvomaailmaa, on avainkysymys ehkä se, että haluanko mä kilpailla omalla ulkonäölläni? Onko se enää mun juttu? Tuntuuko se jotenkin hölmöltä? Vai kilpailisinko mielummin ihan vaan kisasuorituksesta, jonka voi mitata jollain tapaa? Tai treenaisinko mielummin ihan vaan omaksi ilokseni? Oliko bikinissä kilpaileminen vielä vuosi sitten hyvä ajatus, mutta nyt jotenkin tuntuu, että mieli on muuttunut? Ei se oo väärin jos näin käy. Ihminen muuttuu ja arvomaailma muuttuu. Seuraan lajia mielelläni, mutta jaksanko itse enää panostaa siihen ulkonäkökeskeiseen treeniin vai treenaisinko mielummin vaikka voimaa tai kestävyyttä? Uskon, että olen astunut askeleen kauemmas tuosta ulkonäkökeskeisestä treenistä. Siitä huolimatta mulla on motivaatiota saada vielä se paras lavakunto esiin, astua lavalle huhtikuussa ja katsoa sen jälkeen mihin matka jatkuu. Onneksi sitä jatkoa ei tarvitse päättää nyt eikä edes vuoden päästä ja aina voi pitää mielen avoinna ja tehdä mikä itsestä hyvältä tuntuu.

Pitäkää siis mieli avoimena. Mielipide voi ja saa muuttua esimerkiksi iän tai vaikka erilaisten olosuhteiden takia. Arvomaailma muuttuu, ihmiset muuttuu. Tärkeintä on, kun tekee asioita mistä nauttii!

Jaa:

Vastaa

Sulje