Arkiaktiivisuuden merkitys

Käsi ylös, kuinka moni on joskus suhtautunut siihen kuuluisaan arkiaktiivisuuteen vähättelevästi ja jopa vähän ylimielisellä asenteella? Vai oonko mä ainoa?

Mä myönnän, että mä suhtauduin arkiaktiivisuuteen joskus vähättelevästi. “Mähän treenaan salilla, tähtään jopa bikini fitness-lavoille, oon siis urheilija. Ei mun tarvi piitata mistään arkiaktiivisuudesta.” Ajattelin sen jopa olevan enemmänkin vanhempien ihmisten tai laihduttajien juttu. Onneksi asenteita voi aina muuttaa. Aina voi oppia jotain. 

Koska mietitäänpäs hetken… Jos ajatellaan ihan tavallista, noin 60 kiloista naista, joka tekee päivätyönään toimistohommia. Istuu sen 8 tuntia päivässä ja nousee vain kahvi- ja ruokatunnille. Siis nousee mennäkseen istumaan toiseen paikkaan. Jos kyseinen nainen ei oo aiemmin harrastanut juuri mitään liikuntaa ja innostuu sitten käymään kuntosalilla 3-5 kertaa viikossa niin kyllähän se kulutus nousee. Mutta kysymys kuuluu, miten paljon se oikeasti nousee? Tai pitäisi varmaan kysyä – miten vähän? 

Yksi salitreeni kestää yleensä korkeintaan 1,5 tuntia. Eihän sen tarvikaan kestää kauempaa, kun tekeminen on laadukasta ja fiksua. Jos näitä otetaan viikkoon neljä, se tekee siltikin vaan 6 tuntia viikkoon. Edelleen istutaan ne 8 tuntia siellä konttorissa – viitenä päivänä viikossa.

Sen lisäksi voitaisiin vielä ottaa huomioon se mitä siellä salilla valtaosa tekee.. No, istuu laitteissa. Loppuviimein jos kroppa jaetaan salitreeneissä moneen eri osaan eli treenataan yhtenä päivänä vaikka vaan käsiä tai olkapäitä, on kulutus todellisuudessa aika pientä. Suuresta kulutuksesta ruvetaan puhumaan vasta, kun liikutetaan oikeasti omaa kehoa tai isoja painoja joka päivä. (Tähän väliin voisinkin paasata vielä siitä miten tärkeää onkaan liikuttaa siellä salilla omaa kehoa eikä pelkkiä laitteita, mutta jätetään se toiseen kertaan…. 🙂 )

En mä sano, että kaikkien pitäisi nyt alkaa nostella isoja painoja joka päivä, en todellakaan. Siinä ei ole järkeä ennen kuin keho on todella tottunut isoon rasitusmäärään (=urheilijat). Mutta eikö olisi aika helppoa ottaa tavaksi vaikkapa nousta kerran tunnissa siellä työpaikalla ja jaloitella jonkin aikaa? Sekin on aika vähän, mutta se on jo alku. Sen lisäksi on hyvä nauttia vaikkapa näistä kevätsäistä tekemällä edes pieniä happihyppelyjä ulkona. Aloita vaikka parina päivänä viikosta 15 minuutin kävelystä ennen tai jälkeen työpäivän, kumpi vaan paremmin sopii omalle keholle. Ei niiden lenkkien tarvitse olla joka päiväisiä, tunnin kestäviä tai veren maku suussa tehtyjä. Ihan vaan hyvällä fiiliksellä ja just niin pitkään tai lyhyeen kun sillä hetkellä tuntuu. Sitä paitsi, ulkoilu tekee hyvää myös mielelle. 

Kaiken ei tarvitse tai saa mennä ulkonäön kautta, mutta koska tiedän, että edelleen on paljon naisia, jotka bikinin kuvat silmissään haaveilevat vaan siitä bikinikropasta niin mainittakoon nyt vielä yksi juttu…  Jos takareisistä tai takapuolesta löytyy selluliittiä, niin mieti edistääkö se kahdeksan tunnin istuminen asiaa yhtään? Voisko säännöllinen jaloittelu lisätä verenkiertoa alakroppaan ja edesauttaa selluliittiin poistumista järkevän syömisen ja salitreenin ohella? 😉 

Itseäni nykyään suorastaan ahdistaa päivät jolloin joudun istua liikaa. Tulee tunne, että pakarat puutuu eikä lihakset saa verta. Ja mun mielestä tää ahdistus on pelkästään positiivinen sellainen. Meidän keho on tarkoitettu liikkumaan! Muistetaan yhdessä arvostaa sitä arkiaktiivisuutta. Se  ei todellakaan oo turhaa tai mikään vanhusten juttu. 🙂 

1
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday