Kuudes dieettiviikko – uudet posetilat

Kuudes dieettiviikko piti sisällään osittain samoja elementtejä, kun edeltäjänsä. Valmentajaa tapasin jälleen maanantaina, tällä kertaa treenin merkeissä. Keskiviikkona jälleen tankkasin ja lisäksi tänäkin keskiviikkona mulla oli yksi uusi tapaaminen, joka edesauttaa myös mun loppudieettiä. Tästä postauksesta selviää, mikä se tapaaminen sitten oli!

Maanantaina mulla oli tosiaan treeni valmentajan kanssa Seinäjoen keskustan Fysio2000:ssa. Yhteistreenin kohteeksi valikoitui yläkropan treeni, joka sisälsi mm. negatiivisia leukoja, ylätaljaa, penkkiä, pari olkapääliikettä.. Ja kyllähän sitä sai itsestään vielä astetta enemmän irti, kun valmentaja kannusti vierellä. Ja esimerkiksi penkissä sarjapainot nousi jopa 5kg (joka on paljon ottaen huomioon, että penkki on muutenkin mulla aika heikko), kun oli joku varmistamassa. Penkki onkin yksi niitä liikkeitä, joihin ei yksikseen vaan uskalla välttämättä lisätä painoja sen verran kun voisi.

Lisäksi treenin aikana on mukava kertoa mielessä olleita ajatuksia dieetistä tai kysyä mieleen nousseita kysymyksiä. Ja onhan se niin, että treenin aikana valmentajakin näkee miten ja mihin suuntaan se kroppa on muuttunut. Siinä sen näkee ihan erilailla konkreettisesti, kun yläkroppakin saa pientä pumppia ja ollaan liikkeessä. Treeni on samalla tietynlaista kuntoseurantaa.

Kyllä vaan varsinkin hiitit kulkee mukavemmin musiikin voimilla. En oo vuosiin kuunnellut musiikkia treenatessa, mutta nyt hommasin sekä Markukselle että itselle bluetooth-kuulokkeet ja onhan se mukavaa luukuttaa lempimusiikkia treenatessa. 🙂

Selkeästi viides treeni viikkoon ja muutenkin erilailla kuluttavat treenit toivat toivottua tulosta, sillä paino alkoi vihdoin selkeämmin laskea. Keskiviikkona sain taas tankata ja tankkausaamuna paino olikin siihen mennessä alhaisimmillaan 61,1kg. Loppuviikosta tosin mentiin jo 61 kilon alle. Tämän viikon tankkauksessa hiilarit oli aavistuksen korkeammalla, kun viime viikolla. Ruuiksi valikoitui aikalailla tuttuja juttuja. Eli sitä kaurapuuroa pariinkin otteeseen, omena- ja vadelmahilloa, riisikakkua, banaania, mandariinia, lohkoperunoita ketsupin kanssa, riisipuuroa hunajan kanssa, kaksi joululta jäänyttä piparia… Kuten huomaatte, mä todella tykkään puurosta ja tälläkin kertaa kolme ateriaa viidestä oli puuroa. Proteiiniksi kananmunan valkuaisia ja seitiä. Niin joo, ja lisäksi mä maistoin äitin Wienin tuliaisia eli pari Mozartin kuulaa. 🙂

Mä olin yrittänyt alkuviikosta oikein pinnistellä, että olisko jotain mitä mun tekisi mieli? Mutta ei kyllä noussut mieleen sen kummempia juttuja. Tai jos jotain tekiskin mieli, siinä olisi liikaa rasvaa. 🙂 Rasvathan on tankkauspäivinä hyvä pitää minimissä. Eli ei suklaata tai jotain kunnon hamppariateriaa tai.. No, ei sillä, ei mulla hirveitä himoja vielä ole mihinkään. Eli vaikka nuo edellä olevat mainitsin niin ei ne silti oo mitenkään sen kummemmin mielessä ja jo se on ihanaa, että voi kerran viikossa syödä vaikkapa sitä mun ikisuosikkia riisipuuroa. Tai vaikkapa sitä ihan peruskaurapuuroa hillon (!!) kanssa.

Ja täytyy sanoa, että tälläkin kertaa iltaa kohti alkas jo ruuat tökkiä. Mäkin, kun koostin ruokailuni pitkälti “makeille” jutuille eli juurikin tuota puuroa hillon tai hunajan kanssa, riisikakkuja hillon kanssa… Illalla meinasin syödä toisen annoksen riisipuuroa, mutta ei vaan maistunut, joten tein ihan peruskaurapuuron ja lisäksi söin kaksi näkkileipää kalkkunaleikkeleellä ja pienellä siivulla juustoa. Eli sitä tosiaan halusi jo ihan jotain normaalia, suolaista ruokaa. Torstaina kananmunat ja kasvikset maistui aamulla taas ihanalta! Eikä torstain painokaan ollut juuri sen kummempi, kun keskiviikkona. Tankkauksen saldo vaivaiset +200grammaa. Tämäkin kertoo tosiaan siitä, että vaikka puhun tankkauksesta, ei tämä varsinainen hiilaritankkaus ole, sillä hiilarimäärät on kohtuullisia eikä painokaan pahemmin hätkähdä.

Poppi-sali

Lupasin kertoa mitä muuta tein keskiviikkona tankkauksen ohella. Mulla oli tosiaan yksi tapaaminen tai lähinnä “tutustuminen”. Mä oon todella iloinen, kun voin käyttää hyödyksi Ilmajokisia yrittäjiä ja Ilmajokista tarjontaa. Se helpottaa ihan jo sitä arjen aikatauluttamistakin kiireisellä kisadieetillä. Ja tästä eteenpäin saankin suorittaa myös posetreenit Ilmajoella! Kävin nimittäin keskiviikkona tutustumassa Ilmajoen uuteen “Poppi-saliin”, jossa pidetään mm. lasten ja naisten liikunta-/tanssiryhmiä. Siellä oli poseeraamiselle oikein mainiot tilat isoilla peileillä. Saan jopa harjoittaa poseraamista ihan lavalla. 🙂

Tästä eteenpäin kalenteriini onkin aikataulutettu posetreenitkin ja alan poseerata keskiviikkoisin ja lauantaisin. Tietysti aina tulee jotain pieniä muuttujia ja muutoksia, mutta tuohon tähdätään. Lisäksi tietysti korkkarit sujahtaa kotioloissa tai treenin jälkeenkin jalkaan, mutta tuo Poppi-sali mahdollistaa kunnon posetreenit nyt pari kertaa viikkoon. Fysiossa, kun ei ole peilisalia missä poseerata ja kotonakaan niitä peilejä ei niin hyvin ole tai kunnon tilaa.

Heti lauantaina toteutinkin tämän mun uuden aikataulutukseni ja kävin poseeraamassa. Muuta dieettiin ja kisoihin liittyvää ei loppuviikkoon oikein kuulunutkaan. Paitsi että lauantaina otin ja ilmoittauduin kisoihin ja siellähän se oma nimikin lukee nyt kilpailijalistalla. Heti Iidan perässä, me Etelä-Pohjanmaan likat näytetään niille. 😉

Siinä olisi taas tämän kuudennen dieettiviikon raportti. Onko teillä intoa lukea näitä mun dieettikuulumisia viikottain? Vai riittäisikö esimerkiksi joka toinen viikko? Nyt erikoisempaa asiaa on riittänyt hyvinkin joka viikko, mutta tietysti useimmiten tää dieetti on vaan sitä tuttua puurtamista.

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday