Kuulumisia saliyrittäjältä&raskausmahalta!

Aina välillä mä huomaan miettiväni yhtä asiaa. Kirjoittaako blogiin vain asiapitoisempaa tekstiä vai tavallisesta arjesta päiväkirjamaisesti? Jotenkin en oo osannut ihan siihen päiväkirjamaisuuteen lähteä varsinkin, kun en kirjoittele ihan päivittäin. Mutta toisaalta taas se pelkkien asiapitoisten tekstien kirjoittelu tuntuu välillä tylsältä. Välillä tekisi mieli kirjoitella arkipäiväisemmin päivien tapahtumia ja ihan vain yleistä höpinää. Mutta kiinnostaako se ketään? Oli miten oli, nyt olisi vuorossa vähän arkisempi “mitä kuuluu”-tyylinen postaus! 

Varsinkin raskaus ja meidän oma kuntosali on asioita joiden ympärillä tapahtuu koko ajan paljon. Silti kirjoitan niistä arkipäiväisempiä asioita todella vähän. Raskausjutuistakin tulee raportoitua tarkemmin parin kuukauden välein, mutta nyt tuntuu siltä, että olisi mukava kirjoitella niitä näitä vähän lyhyemmältä ajalta. Varsinkin kun pariin kuukauteen mahtuu niin paljon asiaa, jotka sitten jo unohtuu tai joista ei tunnu edes tärkeältä raportoida enää kahden kuukauden päästä. Koska aikahan kultaa muistot aika tehokkaasti. 😉 Myös kuntosalilla tapahtuu koko ajan, arki salilla on lähtenyt hyvin pyörimään ja arki on ennenkaikkea hektistä, mutta antoisaa. Tässä kohtaa on siis kiva kirjoitella myös siitä vähän tarkemmin.

Meidän sali on ollut toiminnassa nyt kuukauden päivät. Kuukausi sitten aloiteltiin toiminta ja avattiin sali koko yleisölle. Alettiin pyörittää päivittäin ryhmäliikuntaa ja avattiin kulku itsenäisille asiakkaille. Olisihan se kiva kirjoittaa, että meillä lähti hommat täydellisesti käyntiin. Asiakkaita virtaa, kaikki ryhmät toteutuu, ryhmät ovat tupaten täynnä eikä halukkaista kaikki edes mahdu ryhmiin mukaan. Mutta kyllä se vain niin on, että monen yrittäjän totuus on kuitenkin alkuun jotain muuta. Alleviivaan tähän väliin; alku EI ole ollut huono! Mutta kaikki tapahtuu hiljalleen, askel kerrallaan. Joka viikko tai välillä jopa joka päivä ryhmiin tulee uusia kasvoja. Välillä päivässä toteutuu kolme ryhmää, välillä vain yksi. Itsenäisiä treenaajia käy vaihtelevasti päivien mittaan. Pikkuhiljaa Rintama tulee tutuksi ihmisille ja porukka löytää meidän salille. Se on mahtavaa! Uusien kasvojen lisäksi on mukava huomata miten alamme pikkuhiljaa kasvattaa laajempaa vakiasiakaskuntaa. Uusien asiakkaiden näkemistä lähes vielä mukavempaa on huomata miten samat kasvot tulee tunneille uusiksi ja uusiksi. Se kun kertoo aika paljon! Jotain on silloin tehty oikein. 🙂

Me ollaan tosiaan molemmat vielä päivätöissä joten päivät ovat ympäripyöreitä. Varsinkin Markuksen iltavuoroviikot ovat itselle täyttä touhua aamusta iltaan. Klo 6.15 herätys, klo 7.30 lähtö päivätöihin, klo 14.30 oon kotona. Siinä välissä lenkitän koiran, teen ruokaa ja klo 16.30 oon jo salilla odottamassa asiakkaita. Illan aikana vedän yhden tai kaksi ryhmää, treenaan itse jos ehdin ja kotona oon siinä klo 19.30 jälkeen. Myös Markuksella on tuolloin pitkiä päiviä, sillä hän vetää aamupäivästä ennen päivätöihin lähtöä yhden ryhmän.

Markuksen aamuvuoroviikoilla pystytään onneksi jakaa vastuuta. Silloin sovitaan tapaamisia PT-asiakkaiden kanssa, kun toinen on vetämässä ryhmäliikunnat. Tai ylipäätään toinen voi olla vaikka koko illan kotona tai ainakin suurimman osan illasta. Aika usein me molemmat kyllä salilta löydetään itsemme, eihän sieltä malta poissakaan pysyä!

Ja mitä raskauteen tulee, se menee enemmän ja vähemmän omalla painollaan. Kuten ylläolevasta tekstistä käy ilmi, olen pystynyt hyvin vetää ryhmäliikuntaa tähän asti, kun eletään 25.raskausviikkoa. Vajaa kaksi viikkoa sitten mulla alkoi valtavat liitoskivut, jotka lamaannuttivat mut täysin. En pystynyt kävellä reippaasti tai edes normaalisti ollenkaan vaan laahustin hiljaa kuin vanhus. Päivätöissä jouduin minimoida kaiken ylimääräisen ramppaamisen sekä koiran lenkityksen hoidan pelkästään pyörällä. Jatkuvasti oon silti pystynyt vetää ryhmäliikuntoja tai treenata itse, sillä liitoskivut vaikuttavat vain kävelyyn. Vähän turhauttavaakin!

Rakenneultran jälkeiset ostokset, kun selvisi, että poika tulee. <3

Onneksi tuo kävelyn minimoiminen ja kävelylenkkien vaihtaminen pyörälenkkeihin on kuitenkin auttanut. Tällä hetkellä kipuja on tosi vähän. Muuten voinkin tosi hyvin. Poika masussa muistuttelee itsestään koko ajan enemmän ja enemmän potkimalla voimakkaasti. Välillä vatsaa kiristää niin pahasti, että tuntuu kuin olisi vetänyt mahan täyteen kolme kertaa aamiaisbuffetista. Auts. Silloin täytyy valita tarkoin mitä edes syö, koska syödä on pakko hyvin, että jaksaa, mutta mikään raskas ei maistu tai mene alas. Hankintoja tehdään jatkuvasti enemmän ja enemmän (eipä niitä oo juurikaan enää edes tekemättä, varsinkaan jos puhutaan isoista hankinnoista!) ja äitiyslomaa odotellaan jo. Mulla on ensi viikko syyslomaa ja sen jälkeen enää kuusi viikkoa päivätöitä. Sitten jään lomille päivätöistä hetkeksi, kunnes 27.12 alkaa virallinen äitiysloma. Joulu tuntuu vielä kaukaiselta (vaikka oonkin startannut jo joululahjaostokset!), mutta marraskuun loppu on lähempänä kun sitä välillä tajuaakaan! Eli eipä tässä enää mahdotonta aikaa ole. Sitten saakin jäädä vaan kotiin odottelemaan ja veikkaan, että siitä se odotus vasta alkaakin ja tulee tutuksi sanonta “odottavan aika on pitkä”. Kovasti kyllä odotellaan ja fiilistellään pikkupojan maailmaan tuloa. Onneksi on arjessa niin paljon touhua, että liian pitkäksi ei aika ehdi käydä!

Mitähän vielä. Ai niin, jos joku muistaa tämän mun postauksen missä puhuin haaveista ja siitä miten tyttö haluaisi laulaa Cheekin mukana.. No, nyt niitä haaveita on alettu toteuttamaan. Nimittäin tyttö on käynyt jo useammalla pianotunnilla ja onpa meillä nykyään jonkinlainen piano kotonakin mitä pimputella. 🙂 Lisäksi on hauska huomata miten tarkasti 8-vuotias katselee sivusta meidän ryhmäliikunnan vetämistä. Opettipa hän nimittäin mun siskollekin tässä viime viikolla yksi päivä miten eräs alkulämmittelyliike tehdään oikein, kun siskolla oli unohtunut. 😀 Lisäksi hän totesi jo yksi päivä, että “sitten kun teistä elämä jättää, mä rupean pyörittämään salia”. Kaunis ajatus, mutta toivotaan ettei meistä nyt ihan vielä “elämä jätä”. 😀

Enää muutama viikko ja sitten kirjoittelen taas pidemmän ja tarkemman raportin raskausviikoista 20-28. Lisäksi voisin tässä joku viikko kirjoitella MY DAY-tyyppisen postauksen tälläisestä päivätöitä tekevän sivutoimisen yrittäjän ja vieläpä raskaanaolevan perheenäidin elämästä. Siinä on ainakin ihan mukavasti kerrottavaa! 

3
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday