Mun lempismoothie + sopimus ruokavalion monipuolistamisesta

Tällä kertaa ajattelin esitellä mun todella simppelin, mutta vuodesta toiseen mukana kulkevan lempismoothien. Samaan aikaan tämä smoothie sai mut kuitenkin miettimään sitä miten mä oon aina ollut aika laiska uusien ruokien suhteen ja helposti kaavoihin kangistuva. Se sai mut tekemään sopimuksen itseni kanssa. Sopimuksen ja smoothien reseptin avaan tässä postauksessa! 

On hyvä, että arjessa on ne tietyt rutiinit mitä ja miten syödään, varsinkin jos rutiinit ja valinnat on terveyttä edistäviä. Tottakai on myös hyvä asia, että löytää itselle sopivia juttuja. Mutta välillä niistä tutuista kaavoista voisi poiketa vähän enemmänkin. Ainakin mä on ihan liian helposti kaavoihin kangistuva ja ostan kaupasta aina ne samat jutut. Kuljen kaupassa sen saman tutun reitin katsomatta juurikaan ympärilleni tai miettimättä mitä uusia tuttavuuksia sitä voisi kärryyn (tai yleensä kori) heittää.

Ja kuten jo aiemmin tässä maidottomuutta ja gluteenittomuutta käsittelevässä postauksessa pohdin, ei se terveellinenkään oo välttämättä niin terveellistä jos se ruokavalio ei oo samalla laaja ja monipuolinen. Ja monipuolisuutta ei oo se, että syödään päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen aina vain samoja raaka-aineita. Joten tämän asian pohjalta innostuin nyt sopimaan itseni kanssa yhden asian. Tästä lähin lupaan ostaa (vähintään) kerran kuukaudessa jonkun uuden ruoka-aineen kaupasta. Oli se sitten vaikkapa jokin kuitulisä, itselle uusi hedelmä- tai vihannestuttavuus, uusi superfood.. Mitä vaan! Voi olla, että osa ostoksista jää kertaluontoisiksi, joka ei ole väärin, koska kaikki ei vain toimi itsellä. Mutta uskon myös, että mukaan mahtuu tuotteita, jotka tulevat jäädäkseen. Ja sitä tässä haetaan; monipuolisuutta terveelliseen ruokavalioon.

Raportoin blogissa aina uusista tuotteista, jota oon ottanut käyttöön ja testiin. Osasta saatan jakaa jopa reseptejäkin, mutta suuresta osasta voi tulla ihan vaan joku simppeli käyttövinkki. Koska mä en todellakaan oo mikään reseptinikkari. 😀

Aloittakoot tämän sopimuksen “luomu kaakaonibsit”, jotka ostin viime viikolla Helsingin reissulta. Mä oon aivan rakastunut tummaan suklaaseen ja ollaan syöty sitä päivittäin. Välillä useampi pala päivässä. Mä kuitenkin oon ostanut pääasiassa ihan kaupan tummaa suklaata, jotka sisältävät sokeria. Sokeria niissä ei ole paljon eikä se vaikuta meidän perheen terveyteen mitenkään. Halusin kuitenkin hetkeksi katkaista tään “tumma suklaa-kierteen” ja kokeilla vaihteeksi ihan sokerittomia raakakaakaojuttuja, jotka on huomattavasti ravitsevampia ja täten vielä tummaa suklaata parempia keholle. Jonkinlaisia kaakaorouheita olen syönyt, mutta en muistaakseni näitä kaakaonibsejä ikinä. Olihan nää alkuun vähän pistävän makuisia ja pettymys tumman suklaan jälkeen, mutta kaikkeen tottuu. Ja nää on hauska lisä smoothien joukossa! Mä tykkään smoothieista muuten, mutta tykkään syömisestä ihan liikaa, jonka vuoksi haluaisin aina rouskuttaa jotain pelkän juomisen sijaan. Nää on siis tälläiselle innokkaalle syömärille hyvä lisä smoothieen. 😀

 Sitten siihen itse smoothiereseptiin. Ja tähän väliin täytyy sanoa, että tämä smoothieresepti taisi saada innostuksensa mun siskolta jo jokunen vuosi sitten. Eli itse en ole tätä kehitellyt vaan sisko vinkkasi tälläisen kombon mulle. En muista ihan mikä siskon alkuperäinen tyyli oli eli onko tää täysin kopio vai ei. Mutta niinhän se menee, smoothiereseptejä on netti ja kirjat pullollaan, harva varmaan on kenenkään oma keksimä mitä kukaan ei olisi ikinä aiemmin jo tehnyt. 🙂

 

Simppeli puolukkasmoothie

100-150g puolukkaa

1 banaani

20g vaniljan makuista tai maustamatonta heraa

30g avokadoa

pinnalle: 10-20g kaakaonibsejä

 

Sekoita muut ainekset paitsi kaakaonibsit blenderissä tai sauvasekoittimella.

Lisää vettä sen mukaan miten paksua smoothiesta haluat.

Ennen nauttimista, ripottele pinnalle kaakaonibsit!

 

Ravintoarvot:

Kalorit: 370kcal

Hiilihydraatit: 37g

Rasva: 16g

Proteiini: 20g

Itse laitan smoothieen aina jäisiä puolukoita, jolloin smoothiesta saa samalla ihanan raikkaan.

Alkuun halusin smoothieen aina vaniljan makuisen heran, mutta nykyään en huomaa eroa, vaikka käyttäisin ihan maustamatonta. Sekin maistuu hyvin. Vaniljan kanssa on luonnollisesti makeampaa.

Aiemmin oon jättänyt kaakaonibsit pois, sillä onhan nää nibsit mulle uus juttu. Silloin oon laittanut avokadoa hitusen enemmän.

Nautin tään smoothien usein välipalaksi noin tunti ennen treeniä. Tässä, kun on sopivassa suhteessa ravintoaineita ennen kaikkea nopeasti imeytyvässä muodossa. Treeni kulkee, kun ei ole turhan raskasta ateriaa alla, mutta toisaalta tää on riittävän energiarikas, että treeneissä jaksaa puskea. Lisäksi, kun nautin kuitenkin treenin aikana hiilihydraattia ja aminohappoja.

Katsotaan mikä tulee olemaan huhtikuun “ruokakokeilu”. Lähtekää porukka ihmeessä mukaan ja raportoikaa mitä uutta ootte maistellut! 

0
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Ihanan kuulonen smoothie! Just semmoset raaka-aineet mistä ite tykkään 🙂
    Löysin sun blogin justiinsa, sori tästä kommenttispämmäyksestä.

    Harvoin juon ja teen smoothieita, mutta semmonen on hyvää mihin tulee banaani/taatelia, vähän viherjauhetta (pakko käyttää pois kaapista kun menin ostamaan..), 1 limen mehu ja heraa.

    1. Kiva, kun löysit blogiin! Ja kommentteja on mukava aina saada eli turhaan pyytelet anteeksi! 🙂
      Ja kiitos sullekin smoothievinkistä! Täytyykin seuraavalla kertaa ostaa kaupasta lime ja puristaa sitäkin smoothien joukkoon. Itse myös tykkään mahdollisimman simppeleistä smoothieista. 🙂

Vastaa

Close Menu

Black Friday