Pitääkö treenaaminen lopettaa jos yöunet ovat toistuvasti huonoja?

Yöunet on edellytys hyvälle palautumiselle ja kehittymiselle. Mutta entä jos yöunet on jatkuvasti huonoja?

Meillä on takana varsinainen kauhujen yö. Voisi sanoa, että taas. Yöt ovat olleet melko levottomia jo viimeiset kaksi kuukautta. Väliin mahtuu aina jotain yksittäisiä hyviä öitä, kunnes taas mennään. Ihme kyllä, itseä ei edes väsytä suuremmin. Alkuun mä puhuin synnytyksen jälkeen paljon siitä miten tärkeä on muistaa lempeys ja armollisuus itseään kohtaan treenien suhteen synnytyksestä palautumisen lisäksi myös siksi koska yöt on huonoja. Olen ilman muuta lempeyden ja armollisuuden kannalla edelleen ja jatkossakin, mutta mieleen nousee yksi kysymys. Entäs sitten kun huonot yöt jatkuu ja jatkuu? Onko ainut vaihtoehto lopettaa treenaaminen kokonaan? Mitä se tarkoittaisi perheessä, jossa vanhemmat ovat aktiivisia liikkujia, mutta lapsia tulisi vaikkapa useampi putkeen lyhyillä ikäeroilla eli yöt voisivat olla monta vuotta huonoja?

Jos ajatellaan treenaamista ja kehittymistä tukevia asioita sen ympärillä eli unta/palautumista ja ravintoa. Aika harvoin elämässä pystyy pitää kaikki palikat täydellisessä balanssissa. Aina tulee jotain; rankempia työrupeamia, reissuja missä et voi itse valita täysin mitä syöt tai sitten lapsiperheissä näitä perinteisiä juttuja kuten ongelmia yöunien kanssa. Mun mielestä tässä kohtaa joutuu tehdä kompromisseja.

Ei mun yöunet tue missään nimessä palautumista. Eilen mä menin nukkumaan puoli yhdentoista aikaan heräten kolme tai neljä kertaa ennen aamuneljää. Aamuneljältä Ilmari päätti jostain syystä, että nyt seurustellaan. Joten niin me maattiin Markuksen kanssa silmät ristissä kello neljästä kello viiteen ja yritettiin olla välittämättä energisestä ja höpöttelevästä Ilmarista, jolta sateli potkuja meidän kylkiin. Yritettiin olla välittämättä ihan vaan siksi koska kello neljä on vielä yötä ja vauvalle ei vaan voi puhua tai edes hymyillä siihen aikaan, koska sillä antaisi vauvalle merkin, että on ihan luvallista seurustella tähän aikaan. Viiden aikaan tai jälkeen Ilmari vihdoin päätti jatkaa yöuniaan heräten kuitenkin uuteen päivään kello 6.40. Ja siitä se päivä sitten käynnistyi enemmän tai vähemmän reippaana. Aika harvoin me valvotaan tuollaista tunnin pätkää keskellä yötä. Tää taisi olla toinen kerta eli ei todellakaan oo jatkuvaa. Mutta normaalistikin me ollaan tässä lähiaikoina heräilty tunnin tai kahden välein läpi koko yön. On aika selvää, että palautuminen treeneistä ei ole mitään ihan parasta näillä yöunilla. Tässä kohtaa tuleekin se iso mutta.

Koska oon palautunut synnytyksestä jo todella hyvin ja synnytyksestä alkaakin olla aikaa kohta jo puoli vuotta, voin treenata jo lähes tavalliseen tapaan. Aina kun Markus on kotona, pystyn treenata niin, että jätän miehet keskenään kotiin ja lähden yksikseni tai Viivin kanssa salille ihan kaikessa rauhassa. Mä nautin siitä ajasta, onhan ne tällä hetkellä ainoita irtiottoja täältä vauva-arjesta enkä muun tyylisiä irtiottoja koe kaipaavanikaan vaan hyväksyn sen, että olen vauvassa kiinni nyt ekan vuoden imetyksen vuoksi aika tiiviisti. Mutta tottakai sitä jokainen kaipaa jotain omaa aikaa muulloinkin, kun silloin kun vauva nukkuu ja istut tietokoneen ääressä tai vaikkapa kirja kädessä kuulostellen koko ajan, että joko se vauva herää. Ja yleensä se herää, kun saat ruokalautasen eteesi. Eipä tuollainen ole suurta irtiottoa nähnytkään. 😀

Mä oonkin päätynyt siihen, että koska ne treenit antaa mulle kuitenkin niin paljon, niin mun on ihan turha jättää niitä väliin, vaikka yöt onkin huonoja. Saattaa olla, että mun treenaamattomuus jatkuisi yhtäkkiä seuraavan vuoden tai pitempäänkin jos ajattelisin liikaa pelkkää yöunta. Elämässä tulee aina hetkiä, kun kaikki ei mee niin kuin itse suunnittelisi ja tue täydellisesti sitä treeniä. Silloin on pakko vaan tinkiä jostain ja koittaa paikata sitä yöunen menetystä esimerkiksi ravitsemalla itseään vielä kahta paremmin. Koska kyllä mä koen, että ne treenit tällä hetkellä enemmän antaa kuin ottaa. Onhan se treenaaminen itselle tärkeää ja mukavaa omaa tekemistä. Tottakai on tärkeä kuitenkin muistaa pitää lepopäiviä riittävästi ja huolehtia riittävästä ravinnosta. Mutta yöunta mä en vaan pysty nyt ihan ykskaks parantaa ja sille ei voi mitään. Jos ajateltaisiin, että kaiken pitää aina täydellisesti tukea treeniä, eikö silloin mentäisi vähän “kaikki tai ei mitään”-asenteella? Ja mielestäni se on monessa kohtaa vähän jopa hölmö asetelma jos ei osata ja uskalleta tehdä mitään siltä väliltä.

Mitä te ootte mieltä? Pitääkö kaiken aina tukea täydellisesti treeniä? Vai onko joskus pakko vaan tinkiä jostain? 

1
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday