Shoppailua ja Fitness Classic

Nyt alkaa olla pikkuhiljaa viikonlopusta toivuttu. Oli kyllä kaikenkaikkiaan mahtava pidennetty viikonloppu! Mun viikonloppu starttasi perjantaina siskojen kanssa kohti Vantaata, lauantai shoppailtiin Helsingin puolella ja sunnuntai meni Fitness Classicissa Disturbin osastolla messuillen. Tässä postauksessa lisää reissutunnelmia! 

Mulla oli tosiaan sekä perjantai että maanantai vapaata töistä eli mukava pitkä viikonloppu edessä. Perjantaina startattiin siskojen ja siskonpojan kanssa nokka kohti Vantaata. Miehiä ei yleensä näille meidän shoppailureissulle huolita, mutta siskonpoika täytti kriteerit eli on vielä alle 1-vuotias äitiä tarvitseva yksilö. 😀

Yövyttiin Vantaalla eli huristeltiin sinne suoraan ja pian perillä saatiinkin jo painua pikkuhiljaa unten maille. Lauantai olikin sitten pyhitetty kokonaan shoppailulle ja hyvin meillä aikaa vierähtikin aamuyhdeksästä lähemmäs iltakuutta. Lounastettiin, kahviteltiin ja kierreltiin kauppoja rauhassa osittain luonnollisesti myös pikkumiehen ehdoilla. Hyvin kyllä naisten reissun ainut mies jaksoi shoppailla. 🙂 Mitään valtavia määriä shoppailtavaa ei mukaan tarttunut, mutta kaikki löysivät kuitenkin jotain – enemmän tai vähemmän tarpeellista. Itselleni tarttui mukaan Zarasta toppi ja farkut sekä Stadiumilta Niken collegepaita. Ehkä näette jossain vaiheessa kuvaa. Lisäksi tietysti tuliaisia tytölle. 🙂

Lauantaina käytiinkin kulttuuritalolla jo body fitness ja itse sain jännittää vaan puhelimen päässä. Body fitness masterseissa nimittäin kisasi Riina, jota olin auttanut kisadieetillä ruokapuolen kanssa. Kun Riina lähti multa vuoden alussa apua pyytämään, en ensialkuun edes lupautunut kisadieettiä läpi vetämään. Kun näin kuitenkin Riinan huikean kunnon livenä, lupasin ruoka-apuja antaa. Riinan kunto oli nimittäin sen verran rapsakka jo ennen dieetille lähtöä. Hienosti Riina sitten kisadieetin vetikin läpi, viimeistelytkin meni putkeen ja SM-hopea napsahti masters-sarjasta YHDEN PISTEEN EROLLA voittajaan, mahtava suoritus ekakertalaiselta. Saan olla ylpeä Riinasta ja vähän ehkä myös itsestäni. 🙂

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa fitnesshuumaa ihan paikan päällä. Pääsin nimittäin Disturbin osastolle messuilemaan. Disturbin osastolla oli mahtava porukka ja suurimman osan ajasta tein yhteistyötä Poselandin bloggarin Clarissan kanssa. Meillä olikin oikein mukava päivä! Disturbin osastolla jaettiin ilmaisia lippiksiä postituslistalle liittymistä vastaan ja lisäksi oli käynnissä selfiekisa sekä mahtavia alennuksia upeista vaatteista.

Kyllä täytyy sanoa, että pieni kisakuume kyllä iski. Kaduttanut ja harmittanut ei varsinaisesti se, että itse en kisannut. Koska tiesin, että en ollut nyt siihen valmis. Mutta kyllä se kisakuume valtavaksi äityi, kun protan tuoksui nenässä ja näit upeita kisaajia. Ne kisaajien tunteet ja fiilikset oli kyllä ihan käsin kosketeltavissa. Melkein itsekin herkistyi seuratessa sivusta kisaajien tuloa bäkkäriltä läheistensä luo.

Illalla mun pitikin huristella vielä yksikseni kotiin, kun siskot oli lähteneet edeltä käsin junalla kotia kohti. Jossain ihmeellisessä huumassa se neljän tunnin kotimatka kuitenkin taittui yllättävän nopeasti eikä tehnyt tiukkaa tippaakaan.

Erikseen täytyy vielä loppuun antaa maininta parille Etelä-Pohjanmaan tytölle; Millalle, Iidalle ja Mirjalle, jotka tekivät upeita saavutuksia. Edes pokaalit eivät ole aina tärkeimpiä vaan se kova työ mikä suoritetaan. Onnea tytöille!

Lisäksi ei tietysti sovi unohtaa meidän Poselandin bloggaria Iidaa, joka veti kirkkaimmat potit sekä Wellnessissä että Bikinijunnuissa. Aivan mahtava saavutus, onnea!! Nyt vaan kova draivi päälle kohti EM-kisoja.

Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan onnistunut, mutta kyllä täytyy sanoa, että hieman väsymystä oli ilmassa eilen. Siitäkin huolimatta jaksoin jo eilen ponnistaa salille hakemaan lisää lihasta yläkroppaan. Sinne nimittäin täytyy takoa jos jossain kohtaa aikoo lavalle astella. 

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday