Sometauko

Joku ehkä ehtikin ihmetellä, että missä on viikottaiset blogitekstit? En tästä etukäteen varoitellut, sillä ajatus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Viikko sitten sunnuntaina vaan tunsin olevani sen tarpeessa. Nimittäin sometauon tarpeessa.

Some on sekä hyvä että paha asia. Itsellekin some on arjessa aika tärkeä ja näkyvä juttu. Kirjoitanhan blogia ja lisäksi pyöritän omaa yritystä Markuksen kanssa. Tykkään kirjoittaa blogia ja että blogi tulee myös muiden, kun ihan lähipiirin tietoisuuteen, on blogin ”mainostaminen” tärkeä asia. Ja se mainostaminen tapahtuu tietysti somessa. Tykkään ensinnäkin kirjoittaa ja lisäksi haluan välittää eteenpäin terveellisiä elämäntapoja ja omia vinkkejä ja neuvoja niiden suhteen. Esitellä omia treenejä tai ruokailuja ja kertoa eteenpäin tietojani esimerkiksi ravinnon suhteen.

Lisäksi jokainen tietää, että tänä päivänä yksi tärkeimmistä medioista firmoille on sosiaalinen media. Me pidetään Rintamana joka viikko ryhmäliikuntatunti, jonka mainostus tapahtuu täysin somessa. Joskus viime kesänä, kun startattiin nää sunnuntaitreenit, vietiin mainoksia myös lähikauppojen seinille. En mä tiedä bongasko kukaan niitä sieltä tai tuliko kukaan niiden mainosten innoittamana paikalle. Mulla on se tunne, että ei. Kaikki, jotka paikalle löysivät, tulivat facebook- tai instagram-mainosten ja ihan vaan puskaradion kautta.

Some on siis aika olennainen osa meidänkin arkea ja sitä on vaan pakkokin tietyllä tasolla käyttää. Ja vaikka se on olennainen osa, meillä se on silti todella pientä verrattuna niihin, joiden työ se some on. Vaikka meidän somettaminen on vielä suhteellisen vähäistä moneen muuhun verrattuna, se on silti joka päivässä läsnä. Ja kyllä mulla ainakin välillä läikkyy yli ihan tosissaan. Kun se some on jotenkin koko ajan mielessä ja niin helposti käden ulottuvilla. Se puhelin hakeutuu käteen ruokapöydässä, tv:n ääressä, parkkipaikalla autossa odottaessa… Me ei todellakaan selata somea jos vietetään Markuksen kanssa iltaa. Me ei todellakaan selata somea salilla. Eikä me selata somea jos ulkoillaan perheen kesken. Me ei päivitetä storyyn videoita meidän päivistä sen kummemmin. Eli meillä ei olla siihen pisteeseen menty. Me ollaan välillä tosi huonoja somettajia, koska ei juurikaan osata edes videoida treenejämme. Keskitytään itse treenaamiseen, joka on hyvä juttu. Joskus vaan kaipaisi jonkun ulkopuolisen kuvaajan mukaan salille, että saisi edes joskus sitä videomateriaalia salilta. 😀

Mutta vaikka me ollaan vielä joidenkin mittapuulla huonoja somettajia (joka on ehkä vaan hyvä asia..), niin silti se some on ihan liikaa elämässä mukana. Ja kuten sanottu, joskus mulla ainakin läikkyy yli. Joskus tulee se  tunne, kun kyllästyy koko someen. Se puhelin ja kaikki tapahtumat siellä somessa alkaa jotenkin jo ahdistaa. Tulee ihan levoton olo. Vaikka ahdistaa ja ärsyttää, silti se hemmetin puhelin on pakko ottaa käteen ja selata uudestaan ja uudestaan instagram-storyja tai facebookin syötettä. Minne ei oo tullut mitään uutta viiden minuutin aikana.

Joten viikko sitten sunnuntaina me päätettiin, että pidetään viikon mittainen sometauko. Mun kohdalla someen kuuluu myös blogi, koska mulla menee kuitenkin aika paljon aikaa siihen, että kirjoitan blogia, otan kuvia blogiin, mainostan blogia instassa, luen myös muiden blogeja hakien inspiraatiota… Markuksella taas sometaukoon kuuluu myös youtube, koska hänellä taas aikaa menee youtubessa aika paljon, kun katselee sieltä erilaisia videoita milloin mistäkin aiheesta. Treenivideoista puukon takomiseen. 😀

Alkuviikosta mä löysin itseni monta kertaa instagramista ja ehdin jo tykätäkin parista kuvasta. Jotenkin ihan vaivasi, että mistä sitä jää paitsi jos ei sitä somea nyt selaa. Pikkuhiljaa viikon mittaan siihen kuitenkin oppi ja tottui ja tuli oikein hyvä olo siitä, kun ei ”tarvinnut” sitä somea selata. Toki yksi päivitys jouduttiin Rintaman sunnuntain treenistä tehdä jos halutaan porukkaa paikalle saada, mutta se jäi siihen. Blogia mä ikävöin ja olisin halunnut viikon mittaan jo jotain kirjoitella, mutta päätin pysyä kovana. Mäkään, kun en oo sitten syksyn Poselandille siirtymisen jälkeen pitänyt yhtäkään viikkoa taukoa blogin kirjoittamisesta. Oli siis paikallaan! En mä sano, että olisin tään taukoviikon aikaan saanut mitään sen ihmeellisempää muuten aikaiseksi. Ei se some kuitenkaan niin paljon sitä aikaa vie. Tärkeimpänä kuitenkin tulee se, että siitä pääsi vähän vierottautumaan. Nyt tauon jälkeen, kun viikonloppuna jo pikkuhiljaa annettiin itsellemme lupa somea selata, se tuntui jopa vähän hölmöltä. Ei jotenkin huvittanut koko somea selata ja asiat somessa tuntui vähäpätöisiltä. Eli voisi sanoa, että tauko meni nappiin!

Ja eihän tälläisiä taukoja kannata pitää jos ei siitä ota jotain opikseen eli tavoite olisi se, että tämän tauon jälkeen se puhelin hakeutuisi vähän vähemmän käteen eikä sitä somea tulisi selattua ihan niin paljon. Tärkeimpänä pidän sitä esimerkkiä omalle lapselle. Nykypäivän lapset syntyvät tähän “someyhteiskuntaan” eli he pitävät sitä ihan normaalina asiana. Mutta silti sitä voi opettaa lapselleen hyvää esimerkkiä sen suhteen miten paljon sitä somea selaa. Ja ennen kaikkea, olla läsnä niissä arkisissa hetkissä eikä uppoutua sinne puhelimeen – se on se tärkein! 

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday