Arttu & Alona Vlog_024 | Lapsityövoimaa

Viime jaksossa Alyna yritti etsiä itselleen työpaikkaa. Kerta 9-vuotiaalle ei vielä löydy töitä, päättivät lapset tehdä asialle jotain. He ostivat leivontatarvikkeita ja järjestivät pop up -kahvilan meidän takapihalle.

Meille on tärkeää, että meidän lapset oppivat pienestä pitäen, että maailmassa mikään ei ole ilmaista vaan on tehtävä töitä jos jotain haluaa. Kaikki lapset saavat viikkorahaa, mutta sen eteen he tekevät kotitöitä.
He vievät roskia, tekevät ruokaa, siivoavat ja järjestävät astianpesukonetta. Daniel kun on vanhempi, hän pesee myös pyykkiä ja imuroi -hän myös saa enemmän viikkorahaa kuin mitä tytöt.

Nyt he halusivat omaa rahaa lisää, joten sanoin heille, että heidän täytyy miettiä mitä he voisivat tehdä ansaitakseen lisää rahaa, en ole vain antamassa rahaa tosta noin vain.

Vaikka lapset leipoivat kaiken itse, jouduin tietenkin heitä auttamaan. Vein heidät kauppaan, lainasin rahaa tarvikkeisiin, autoin mainosten tekemisessä ja siivoamisessa. Minulta kysyttiin, miten jaksan tehdä tälläistä niin miksi en? Mikään sanominen ei tule opettamaan heille niin paljon kuin mitä tämä viikonloppu heille opetti.

Se minkä verran joudut tekemään töitä, miten hankkia asiakkaita, mitä tavaroita ostaa, mitä jos asiakkaita ei tule ja jää miinukselle, mitä jos tulee liikaa ja tavara loppuu. Tuotto pitää jakaa kaikkien työntekijöiden kesken ja kaikki muu mitä yrittäjyyteen kuuluu. Olihan se ”rankka” viikonloppu mutta tekisin sen koska vain uudestaan.

Olen hyvin ylpeä heistä ja siitä työstä mitä he tekivät ja siitä, että he halusivat itse laittaa 10% tuotosta hyväntekeväisyyteen.

Toivottavasti nautit jaksosta!

Sulje