Aina ei voi voittaa, mutta voittaa ei voi jos ei yritä.

En nyt ole ihan varma mistä aloittaisin tai mitä sanoisin, vai sanoisinko yhtään mitään. Sen kuitenkin sanon, että on ollut vähän erilainen vuosi tämä 2018, mitä odotin. Elämä ei todella mene aina niin kuin suunnittelee ja toivoo, mutta joskus on työstettävä niillä työkaluilla mitä annetaan. Alkuvuoden loukkaantumisien jälkeen uhosin, että keväällä käytyjen lukkopainikisojen jälkeen palataan takaisin kisaamaan vapaaottelun pariin. Noh, se nyt ei ole toistaiseksi vielä erinäisistä syistä onnistunut, joten kisa-aktiivisuutta on ylläpidetty muilla keinoilla. Painikisoissa käyminen on ollut siihen erittäin passeli vaihtoehto.

 

Olin jo keväällä päättänyt meneväni BJJ No-Gi Finnish Openeihin, jos mitään vapaaotteluun liittyviä päällekkäisyyksiä ei ilmene. Nyt kun ei tosiaan ollut muita suunnitelmia, lähdin testailemaan taitojani ensimmäistä kertaa sinivöisten sarjaan ja lukkopainin säännöistä hieman poikkeavaan tyylilajiin. Nämä kisat oli mulle vähän erilaiset, mitä aiemmin olen käynyt, muullakin tavalla kuin vyöarvon ja sääntöjen perusteella. Olen aina nauttinut kisaamisesta ja sen tuomista tunneryöpyistä, mutta tällä kertaa mieli ei ollut millään tasolla matkassa mukana. Fiilis oli koko päivän kaikkea muuta kuin hyvä, eikä sille tuntunut löytyvän helpotusta. Takana on ollut melko raskas viikko henkisesti ja olen keskittynyt pääasiassa pitämään vaan kaikista tärkeimpiä lankoja hyppysissäni. Yöunet on jäänyt vähäisiksi ja mietin jo edellisenä iltana, lähdenkö ollenkaan kisaamaan vai olisiko vain parempi jäädä tällä kertaa suosiolla kotiin.

 

Kuvat: Joni lempinen

 

Oma henkilökohtainen elämä on suistunut vähän raiteiltaan ja on todennäköisesti kohta muuttumassa melko radikaalisti. Tulevat muutokset vaativan suhteellisen isoja muutoksia ja joudun priorisoimaan oman elämäni moneltakin kannalta täysin uuteen järjestykseen. En varsinaisesti stressaa tulevia muutoksia, vaan tämän hetkistä epävarmaa tilannetta ja tiedottomuutta, miten ja milloin asioita alkaa tapahtumaan vai tapahtuuko ollenkaan. Palaan ehkä tähän asiaan enemmän siinä vaiheessa, kun se on ajankohtaisempi. Tarkennan kuitenkin heti ennen kuin joku huolestuu, että vapaaottelu ja urheileminen ei ole katoamassa mihinkään, ainoastaan treenien aikatauluttamiseen saattaa tulla muutoksia. Mutta, ei siitä toistaiseksi sen enempää.

 

Ylikierroksilla käyvästä stressikäyrästä huolimatta, päätin kuitenkin antaa itselleni mahdollisuuden voittaa omat negatiiviset ajatukseni ja yrittää keskittyä olennaiseen. Onnistuin kyllä blokkaamaan suurimmat häiriötekijät mielestäni, mutta en onnistunut kohottamaan fiilistäni tarvittavalle tasolle. Mulla ei ole yleensä mitään ongelmaa sivuuttaa ottelun kannalta epäolennaisia ajatuksia pois kisapäivän ajaksi, mutta nyt en jostain syystä saanut itsestäni sitä normaalia kisaintoa irti, mikä yleensä tulee ihan itsestään selvyytenä. Kiinnostuskäyrä astua tatamille tai varsinkaan lämmitellä sitä varten ei todellakaan ollut huipussaan, mutta kun ei ole tapana luovuttaa, oli ainoa vaihtoehto antaa sen hetkistä parastaan.

 

Kuvat: Joni Lempinen

 

Mitä itse matsehin tulee, tavoitteet eivät juurikaan muuttuneet edellisiin kisoihin verrattuna. Mulla ei ollut varsinaisesti muuta tavoitetta, kun pitää hauskaa ja yrittää toteuttaa mahdollisimman paljon vapaaottelulle ominaisia asioita, kuten pystypainia ja alasvientejä. Ainoana tavoitteena mulla oli pitää yllä kovaa intensiteettiä, mutta mahdollisuudet yrittää jäi melko vähälle. Ekasta matsista pääsin jatkoon walk overilla, kun ensimmäinen tanssiparini ei ilmestynyt paikalle. Toisessa matsissa pääsin jo toteuttamaan itseäni ja muutaman kaadon jälkeen vastustajan selkäranka alkoi hiljalleen taipua, josta sain taottua jatkopaikan semifinaaleihin eduilla. Semifinaalissa olikin sitten jo vastassa sen verran pätevä jujitsuka, joka vei lopulta koko sarjan voiton nimiinsä. Tein toki itse matsin aikana typeriä virheitä ja liikuin liian vapaaottelijamaiseen tyyliini unohtaen, että vastustajakin voi kerätä itselleen pisteitä tietyistä positioista ja viime metreillä asetin itseni takakuristukseen. En kuitenkaan jäänyt harmittelemaan tappiota, sillä käteen jäi taas paljon hyvää kokemusta. Joskus voitetaan, joskus opitaan.

 

Tällä saldolla tuli pronssimitali kaulaan, mutta en kuitenkaan pysty iloitsemaan tällä suorittamisella saadusta podium paikasta. Ehkä jos olisin saanut otella kaikki kolme ottelua, voisin hyväksyä saamani mitalin. Kun tietää pystyvänsä parempaan, on aivan mahdotonta suoda itselle iloa edes niistä pienistä onnistumisista. Oli sitten paska päivä tai ei, sen ei pitäisi antaa vaikuttaa omaan suoritukseen. Kaikesta surkeudesta huolimatta olen silti tyytyväinen, että lähdin näihin kisoihin. Vaikka annoin negatiivisten ajatusten vaikuttaa suoritukseen, en kuitenkaan antanut itselleni mahdollisuutta luovuttaa. Jos olisin luovuttanut, en olisi myöskään voinut voittaa. Mulla oli ihan yhtä suuri mahdollisuus onnistua ja voittaa, mutta jos en olisi osallistunut ollenkaan, en olisi kumpaakaan kokemusta rikkaampi. Voitto tai häviö, kokemus on se, mikä mulle merkitsee eniten.

 

Kuva: Joni Lempinen

 

Joskus nyt vaan on huonompia päiviä ja elämän potkii päitä irti, mutta silloin suoristetaan selkäranka ja jatketaan eteenpäin. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, jos ei edes yritä. Pahinta mitä voit itsellesi tehdä, on luovuttaa niissä asioissa, jotka on sulle tärkeitä. Se tuhoaa koko sisällön sun elämästä. Vastoinkäymisistä ei pidä lannistua, niitä tulee ja usein niistä seuraa myös lopulta jotain hyvää. Tällä kertaa meni näin ja ensi kerralla menee ehkä taas vähän paremmin. Kyllä se siitä.

3
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday