Ammattilaisdebyytti – ottelun ja reissun purku

Chamia_Chabbi_Chabbinaattori_xfn15_poselandnetwork
Kuva: Pit Bull West Coast

Huh huh, olipahan debyytti! Pakko kyllä myöntää, että kun ottelu lyötiin lukkoon ja tapahtumapaikka selvisi, en olisi ikinä osannut kuvitella ottelevani noin valtavan yleisön edessä. Tiedostin kyllä, että Prahan O2 areena on iso paikka, mutta en todellakaan odottanut, että tapahtuma myydään loppuun ja ottelen 17000 silmäparin edessä. En osaa edes sanoin kuvailla kuinka mieletön tunne siitä tuli ja kuinka paljon energiaa tuollaisesta yleisöstä saa. Aivan mieletöntä!

Tämä viikko on ollut kokonaisuudessaan suhteellisen kuluttava ja kuvasin kotimatkalla valmentajan kanssa hieman ajatuksia ja fiiliksiä tästä reissusta. Kuvamateriaalia ihan vain siksi, etten nyt jaksa kunnolla keskittyä kirjoittamiseen, joten kameralle oli helpompi purkaa ajatuksia. Video on kuvattu ihan puhelimen etukameralla ja taustahälyä on jonkin verran, joten laatu ei ole ihmeellinen, pahoittelut siitä. Olemme myös Turon kanssa molemmat aika väsyneitä ja takana on vain muutaman tunnin huonot yöunet, joten ajatuksen juoksu tai sanavalinnat ei välttämättä ole parasta mahdollista. Halusin kuitenkin käydä asioita läpi juuri nyt, kun ne on vielä suhteellisen tuoreessa muistissa.

Muutama aika tärkeäkin asia ottelijoiden turvallisuuden turvaamisesta jäi käymättä videolla läpi, kuten verikokeiden tarkastaminen ja ottelukieltojen ajoista kiinni pitäminen, mutta muuten oli kaikin puolin todella ammattimaista toimintaa. Vaikka nyt vähän videolla ”avaudun” tapahtuman järjestelyistä, niin haluan tähän heti sanoa, että koko reissu meni oikeasti tosi hyvin ja meistä pidettiin hyvää huolta. Tämä niin sanottu avautuminen on lähinnä sellaista itselle muistuttelua, että aina ei voi kaikki mennä nappiin ja siihen pitää osata itse varautua. Kokonaisuudessaan aivan mahtava reissu!

Tässä myös itse matsi niille, ketkä ei sitä ole nähnyt. Erittäin suuret pahoittelut otteluasusta, se ei ole minun valitsemani ja hävettää, että olen noin räävittömässä asussa joutunut ottelemaan. Valitettavasti tuo shortsihame malli ei nyt oikein istunut mun afrikkalaisiin muotoihin.

5
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday