”Hei, pitäiskö sun nukkua joskus?”

Kirjoitin aiemmin lyhyesti omasta palautumisesta ja sen hankaluudesta. Kirjoituksessani mainitsin, että olen ollut hyvin pitkälti välinpitämätön omaa terveyttäni kohtaan, enkä ole aina saanut aikaiseksi huoltaa kehoani. Vaikka tähän on tullut jo iso parannus, ei se jälkiviisaus ole silti ollut mikään pelastus. Kehonhuollon merkitys alkaa olemaan jo melko hyvin hallussa, mutta suurin ongelmani on kuitenkin laiskuuden ja saamattomuuden lisäksi ollut aina unettomuus.

Mun kohdalla unenpuute ei ole mikään pikku ongelma, vaan se on ihan lapsuudesta asti vaivannut kryptoniitti. En ole oikeastaan koskaan nukkunut hyvin ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vaikeampaa se on ollut. Muistan, että lapsena näin paljon ahdistavia painajaisia juuri siinä nukahtamisen rajamailla, joka osaltaan teki nukahtamisesta pelottavan kokemuksen. Joka yö mä kuitenkin aina nukahdin, mutta aamulla pakollinen herääminen tarhaan ja myöhemmin kouluun aiheutti joka kerta hillittömän kiukuttelun ja tappelun. Ihan ymmärrettävää, kun olet säkällä nukkunut muutaman tunnin ja väsyttää niin saatanasti. Teini-ikäisenä olin melkein valmiina käymään fyysisesti päälle, kun viikonloppuisinkin tultiin viimeistään aamukymmeneltä repimään väkisin sängystä ylös, ihan vaan “ettei nukuta koko päivää”. Siinä tuli pari perheriitaa aiheutettua, kun ei kiukuspäissään osannut suodattaa sanomisiaan.

Lapsuuden univaikeudet eivät vaikuttaneet vielä niin merkittävästi elämänlaatuun, mutta alamäki alkoi, kun valmistuin ammattikoulusta ja aloitin päivätyöt. Iltavirkkuna nukahtamisvaikeuksien kanssa oli aivan mahdotonta tehdä säännöllistä kahdeksasta neljään – työrytmiä. Myöhästyin töistä vähintään kerran viikossa, koska en vain yksinkertaisesti herännyt kellon soittoon. Jossain vaiheessa väsymys alkoi painamaan jo niin paljon, että jouduin pitämään usein sairaslomaa pelkän unettomuuden takia. Sitä oli vaikea selittää työnantajalle, ettei jatkuva saikuttelu johtunut työmotivaatiosta, vaan kaiken takana oli isompia ongelmia. Lukemattomat kerrat multa on kysytty ja ihmetelty, että “Hei mikset sä nuku?” tai “Pitäiskö sun joskus yrittää nukkua?”.. arvaappa vaan olenko yrittänyt..

Pahin unettomuusepidemia puhkesi sen jälkeen, kun vaihdoin ravintola-alalle, joka toi mukanaan ihanan vuorotyön. Olisikin ollut aivan liian helppoa, jos se olisi ollut säännöllistä vuorotyötä, kuten viikko aamua, viikko iltaa ja sitä rataa. Tällä alalla vuorot on pahimmillaan mitä sattuu ja aikaisen aamun perään on seuraavana päivänä yövuoro, josta tulet pari tuntia nukkuneena iltavuoroon ja virkeänä aamulla aikaisin avausvuoroon. Tätä rallia, kun tekee muutaman vuoden, ei tarvitse miettiä milloin saa nukuttua. Mä en nukkunut enää ollenkaan, en yksinkertaisesti kyennyt. Unirytmi oli niin perseellään, että oli ihme, jos pystyi selviytymään yhdestäkin vuorosta purskahtamatta itkuun.

Onneksi mun työrytmi ei enää ole tuollaista sirkusta, mutta ilta- ja viikonloppuvuorojen sekä treenien kuorma vaikuttavat edelleen. Pahinta unettomuudessa ei ole väsymys. Siihen turtuu aikanaan ja jossain vaiheessa tulee piste, ettei oikeastaan edes huomaa olevansa fyysisesti väsynyt. Päinvastoin saatan olla jopa virkeämpi, koska kroppa käy niin ylikierroksilla. Pahinta tässä on henkisen hyvinvoinnin romahtaminen. Ajatukset ei kulje, yksinkertaisetkin laskutehtävät tuntuu ylitsepääsemättömän vaikeilta, jumittaa, puhe sammaltaa ja järkevien lauseiden muodostaminen on hankalaa, kaikki vituttaa ja hermot menee mitä ihmeellisimmistä asioista. Mikään ei kiinnosta ja välillä tuntuu jopa siltä, ettei ole olemassa, eikä tunne mitään.

Miltä unettomuus näyttää ulkoisesti? Rehellisesti, ilman filttereitä ja kuvanmuokkausta? En ollut nukkunut muutamaan viikkoon juuri ollenkaan ja olotila oli jo sitä luokkaa, etten pystynyt edes puhumaan. Kasvoilla ei ole minkäänlaista eloa ja ikää on tullut ainakin 10vuotta lisää. Yritin hymyillä. En pystynyt.

 

Mä olen vuosien varrella yrittänyt kaikkia mahdollisia keinoja ja etsiä apua unenlaadun parantamiseen. Hetkellistä helpotusta on löytynyt lähinnä erilaisilla lääkityksillä, joiden vaikutus on ollut joko mielenterveydellisesti pahempi tai lakannut aikanaan. Luulen että mun unettomuus on vuosien saatossa jo niin kroonistunut, ettei rauhoittumiseen auta enää kuin nuijanukutus ja mahdollisimman kovat kemikaalit. Nyt sitten vihdoin päätin, että tälle pelleilylle on tultava loppu. Mun mielenterveys ei kestä enää ja apua on saatava hinnalla millä hyvänsä. Varasin siis ajan Oivauni-uniklinikalle laajaan unitutkimukseen.

Ilmaista lystiä tämä ei missään nimessä ole. Ison siivun sain säästöistä sijoittaa, mutta oma terveys on todellakin sijoittamisen arvoinen. Tutkimuksessa mitataan muun muassa kehon liikkeitä, hengitystä, verenpainetta, aivo- ja sydänkäyrää, silmien liikettä, sekä REM-unta. Erilaisia piuhoja on siis viritelty päähän ja pitkin kehoa, joiden kanssa pitäisi nukkua yön yli. Teen myöhemmin erillisen postauksen tutkimuksesta, mitä se pitää sisällään ja millaisia tuloksia mun kohdalla saatiin. Nyt vaan odotellaan tuloksia ja tehdään hoitosuunnitelma sen mukaan.

Ehkä se siitä..

 

 

 

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday