Heittäydy jos uskallat

”Jos et mene unelmiesi perässä, et koskaan saavuta niitä.  Jos et kysy, vastaus on aina ei. Jos et astu eteenpäin, olet aina samassa paikassa.”

 

Tämä kuvastaa aika hyvin mun edellistä viikonloppua ja oikeastaan aika montaakin asiaa, joita olen tässä lähiaikoina kokenut. Turvallisen arjen mukavuuden tunteeseen on niin helppo tuudittautua, että omalta mukavuusalueelta poistuminen on usein suhteellisen haastavaa. Uusiin ja tuntemattomiin haasteisiin on vaikea heittäytyä, jos se eroaa omasta normaali elämästä paljon, etenkin jos se vaatii itseltä paljon ponnistelua ja sosiaalisia kykyjä. Olen itse onneksi oppinut ensin oman ammattini ja myöhemmin nykyisen kilpailu-urani myötä käsittelemään epämiellyttäviä tuntemuksia ja pakottamaan itseni omien mukavuusrajojeni ulkopuolelle.

 

 

Pidin joskus itseäni, varsinkin nuorempana todella ujona. Myöhemmin aikuisiän ja erilaisten kokemuksien jälkeen opin enemmän tuntemaan itseäni ja tajusin, etten oikeastaan ole koskaan ollut erityisen ujo. Olen ennemminkin hyvin sisäänpäin kääntynyt, omissa oloissa viihtyvä ja todella introvertti persoona, mitä tulee sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Se mun kuvittelemani ujous on enemmän ollut epävarmuutta joukkoon kuulumisesta tai kuulumattomuudesta, tietynlaista itsensä suojelemista ja samaan aikaan myös ahdistusta ja haluttomuutta olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä.

 

Vaikka osaankin nykyään puhua luontevasti tuntemattomien ihmisten kanssa, en jännitä uusia tilanteita niin paljon kuin ennen ja tuon vahvan persoonani itsevarmasti esille, on se kuitenkin vaatinut vuosia pitkäjänteistä työtä. Olen vaan yksinkertaisesti joutunut repimään itseni ulos siitä omasta mukavuuskuplasta, päästäkseni lähemmäs asioita joita haluan saavuttaa elämässä. Se ei ole todellakaan ollut helppoa ja välillä jopa aika inhottavaakin, mutta kaikki se vuosien työ on pitänyt tehdä, jotta olen päässyt edes tähän pisteeseen. Lisättäköön tähän vielä, etten edes ole vielä missään kehuttavassa pisteessä. Mun on edelleen todella vaikea tehdä aloitteita keskustelun suhteen, jos se tarvitsee tehdä henkilölle joka ei ole tuttu. Pysyttelen muutenkin enemmän taka-alalla välttääkseni ylipäänsä keskustelemista kenenkään kanssa. En halua tuoda itseäni esille, ainakaan omatoimisesti jos ei ole pakko ja pysyttelen mieluummin täysin omissa oloissani niin paljon kuin mahdollista. Että jos joku kokee että muhun on vaikea tutustua, niin se ei johdu sinusta vaan siitä, että olen vaan niin hiton introvertti, että ahdistun liiallisesta sosialisoitumisesta. Tosin, mulle kaikki sosiaaliset tilanteet on liikaa.

 

 

Mutta kuten jo aiemmin sanoin, jos jotain haluaa, sen eteen on tehtävä töitä. Edellisviikko oli mulle kokonaisuudessaan suhteellisen haastava, kun olin onnistunut buukkaamaan kaiken mahdollisen yhden kalenteriviikon sisään ja sovittuja tapaamisia oli pitkin viikkoa enemmän tai vähemmän tuntemattomien ihmisten kanssa. Todellinen koettelemus tuli sitten viime viikonloppuna, kun olin lupautunut kahden muun Poselandin bloggaajan, Jonnan ja Pauliinan kanssa Nordic Fitness Expoille, Disturbin osastolle edustamaan. En oikeastaan tuntenut paikalta ketään ennestään paitsi Alonan ja hän oli ainoa joka ei ollut mun kanssa samaan aikaan osastolla. Ei siis auttanut kun morjestaa käsipäivää ja ruveta hommiin. Yllättävän helposti sitten lopulta sain itsestäni parhaat puolet esiin ja kaivettua ne vähäisetkin sosiaalisuuden rippeet syvältä sielustani, kun vaan otti itseään niskasta kiinni ja laittoi homman rokkaamaan. Messujen jälkeen kotimatkalla oli kyllä kaikkensa antanut olo, eikä päässä liikkunut enää mitään. Tuijotin lähinnä junan ikkunasta tyhjyyteen ja olo oli kuin olisin myynyt sieluni pois.

 

 

Kaikesta ahdistuksesta huolimatta mulla oli aivan mielettömän hauskaa, pääsin tutustumaan ihaniin ihmisiin ja samalla sain solmittua myös uuden yhteistyökumppanuuden Disturb Scandinavian kanssa. Mä oikeastaan aloitin tämän kumppanuus keskustelun jo ennen messuja, kun sain ensimmäiset vaatekappaleet käsiini, jotka mun oli tarkoitus pukea messuilla päälleni. Disturb on ollut rokahtavan tyylinsä vuoksi mulla jo pitkään mielessä ja on urheiluvaate brändinä yritys, jonka kanssa olen ollut kiinnostunut tekemään yhteistyötä. Kun olin muutaman päivän saanut hypistellä ja rauhassa testailla vaatteiden laatua, en voinut olla ehdottamatta yhteistyötä. Onnekseni olimme markkinointivastaavan kanssa heti samaa mieltä siitä, että olen tyyliltäni niin sanotusti disturb- ainesta, joten päädyimme jatkamaan jutustelua lisää messuilla. Oli todella siistiä päästä tutustumaan koko Disturbin porukkaan ja ilmeisesti olin saanut itsekin oman valloittavan persoonani halutulla tavalla esille. Tai ainakaan kukaan ei ole koskaan aiemmin sanonut mulle, että olisin ollut luonteva muiden ihmisten kanssa ja pelkästään siitä taputin itseäni ansaitusti olalle. Kyllä meissä introverteissakin on puolemme, kun pääsemme sopivaan ympäristöön 😉

 

 

Koko viikonlopun kruunasi vielä Turun Finn Fighters Gymillä järjestetty naisten treenileiri, jonne menin sunnuntaina purkamaan messuilta aiheutuneen jännityksen ja olin jälleen takaisin omalla mukavuusalueellani. Toki tämäkin reissu vaati paljon sosiaalista kanssakäymistä, mutta sentään ympäristö oli jo tuttu, enkä enää kotiin palattuani ollut ihan niin finaalissa mitä edellisenä päivänä. Tästä voi siis jokainen ottaa vähän koppia siitä, että pelkkä halu ja kova tahtotila ei riitä. Jos jotain haluaa, sen eteen on tehtävä duunia. Aina se ei ole kivaa, mutta jos lopputulos edesauttaa omiin tavoitteisiin pääsemistä, niin se kannattaa tehdä. Kyllä se siitä.

5
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Mihin meet nyt kun wfc loppuu? Voitko kirjottaa siitä postauksen?

    1. Iltaa mister Kakka. Olen kirjoittamassa kyllä postausta, mutta voin jo tässä vaiheessa kertoa, että omat treenit siirtyy Tampereen ju-jutsukoululle.

Vastaa

Close Menu

Black Friday