Koska seuraavat kisat?

Jos olet yksi niistä joka kaipaa matsikuulumisia ja odottaa innolla vastausta siihen mitä on tulossa seuraavaksi, joudun tuottamaan heti alkuun pienimuotoisen pettymyksen – en nimittäin itsekään tiedä. Saatoin ehkä otsikolla johtaa vähän harhaan, mutta sanottakoon että suunnitelmia on ja on ollut. Viime aikoina on tullut niin paljon kyselyjä tulevista siirroista, koska on seuraavat kisat tai osallistunko SM-kisoihin, joten ajattelin hieman avata päässäni viimekuukausina pyörineitä asioita.

Takana on parin vuoden tiivis kisaurakka vapaaottelun parissa ja tiiviillä tarkoitan sitä, että muulle kisailulle ei ole juurikaan ollut tilaa tai se ei ole syystä tai toisesta onnistunut. Syitä on ollut monia, esimerkiksi viikonlopputyö, josta ei voi irtaantua ihan jokaisiin kinkereihin mitä on tarjolla, kisojen peruuntumiset tai mahdollisesti omat loukkaantumiset. Mitä näitä nyt on. Ei mulle ole periaatteessa niin suurta merkitystä missä kisoissa käyn, kunhan pidän itseni jollain tasolla aktiivisena, vapaaottelu kuitenkin etusijalla. Tarkoituksena on monesti ollut käydä esimerkiksi painikisoissa testailemassa omaa osaamistasoa, mutta ne nyt on tosiaan erinäisistä syistä jäänyt odottelemaan vuoroaan. Ehtiihän sitä.

 

Kuva: VoikukkaJJ

 

Yksi mulle esitetty aika iso kysymys on, että koska tai joko mä siirryn ammattilaiseksi. Hah, olisipa se ihan niin helppoa, että mä vaan siirryn ammattilaiseksi. Mä olen aina ajatellut, että sitten kun siirrytään ammattilaiskehiin, täytyy osaamisen olla tietyllä tasolla. Sellaiset niin sanotut ”amatöörivirheet” pitää olla hiottuna siihen mennessä pois. En nyt tarkoita, että pitää olla bjj:n mustavyö tai muuta sellaista. Ei ne ammattilaisetkaan ole virheettömiä, mutta tietynlainen ottelutaito ja -älykkyys pitää olla omaksuttuna. Tästä syystä olisin halunnut keväällä lähteä EM-kisoihin hakemaan lisää ottelukokemusta, mutta niiden ajankohta on siirretty vasta kesä – heinäkuulle. Vaihtoehtoisesti tarjolla olisi ollut Australiassa maaliskuussa järjestettävät Oceanian Openit, mutta ilman liiton tukea siitä olisi tullut aivan liian kallis reissu. Liiton tuella tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että matka pitäisi kustantaa täysin itse ja valmentajat pitää olla omasta takaa, eikä heidänkään reissu olisi yhtään sen edullisempi. Voidaan siis unohtaa ne kisat.

Mitäs tässä on sitten enää jäljellä, muuta kun ulkomaan kisat? No ensinnäkin juuri tällä hetkellä on meneillään lukkopainin SM-kisat täällä Tampereella, jonne olisin voinut osallistua. Ensi viikonloppuna on sekä potkunyrkkeilyn että vapaaottelun SM-kisat, joihin olisin oikeastaan kumpaan tahansa voinut osallistua ja pitää itseni aktiivisena, samalla kun mietiskelen niitä seuraavia siirtojani. Valitettavasti tilanne on tällä hetkellä kuitenkin se, etten voi osallistua mihinkään näistä kisoista. Loukkaantumisilta en ole tälläkään kertaa välttynyt ja käsien kunto on nyt sitä luokkaa, että parempi seurata tänä vuonna katsomon puolelta ja kannustaa muita tuomaan parhaansa esiin. Mistään vakavista vammoista ei ole kyse, mutta jos treenaaminen on puolikuntoista, on turha mennä kokeilemaan kehään omia supervoimiaan.

 

 

Olen tainnut aiemminkin mainita vasemman käteni peukalonivelestä, jonka löin treenikaverin päähän (etukäden koukku täysiä ja paskalla tekniikalla) vapaaottelu-urani alkutaipaleella. Tekniikka ei ole enää paska, mutta peukku on ottanut viimeisen kolmen vuoden aikana osumaa kaikesta kamppailuun liittyvästä nujuamisesta ja on nyt viimeisen puolen vuoden aikana sanonut itsensä liiankin usein irti. Pari kertaa ihan kirjaimellisesti irti. Se ei kuitenkaan ole niin iso ongelma ettenkö voisi otella, ottelin mä sillä kuitenkin Bahrainissakin kolme matsia ilman ongelmia. Mitä nyt finaalin jälkeen vähän itkin kun hanskoja revittiin kädestä pois ja ehkä pisaran verran sille, ettei musta tullut maailmanmestaria. Mutta kipu on vaan tunne…

Etukäden lisäksi olen onnistunut telomaan nyt myös takakäteni. Sen olen ilmeisesti kolhaissut painiessa muutamia viikkoja takaperin. Kuitenkaan mitään selkeää tilannetta ei ole ollut josta voisin osoittaa vamman tulleen. Ranne on vaan pikkuhiljaa kipeytynyt ja useamman kolhun summana siihen on muodostunut nivelsidevaurio, jota kestää hetki parannella. Treenaamista ei ole onneksi tarvinnut lopettaa. Niin potkunyrkkeily kuin nyrkkeily onnistuu, kun teippaa käden hyvään pakettiin. Niin kauan kun ranne on suorassa eikä sivulta päin tule iskuja, pystyn lyömään kevyesti ja kivuttomasti. Tästä huolimatta painiminen tai ainakin painin sparraaminen on kieltolistalla, koska ranne vääntyy siinä touhussa väkisinkin ja sitä sekä siitä aiheutuvaa kipua pitäisi välttää jos meinaan saada käteni kuntoon. Siispä haalailu on pitänyt jättää toistaiseksi tekniikkaharjoittelun tasolle.

En siis näe tällä hetkellä järkeä mennä kisakehään, vaikka olenkin sinne tähän mennessä aina valmiiksi rikkinäisenä mennytkin. Ehkä siksi olen ainakin osittain vihdoin oppinut kuuntelemaan kehoani ja tunnustelemaan milloin on hyvä aika rauhoittua. Siitä kannattaa pitää kiinni kun sen oppii, jos meinaa urheilla pidempäänkin. Kyllä sinne häkkiin pääsee myöhemminkin.

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday