Kukkahattu vai kanahattu?

Aina satunnaisesti huomaan mietiskeleväni millaista mun elämä olisi, jos en olisi päätynyt kilpailemaan tai jos pystyisin olemaan vähemmän tapoihini pinttynyt. Olisiko elämä helpompaa, jos ei tarvisi miettiä mitä laittaa suuhunsa, milloin pitää mennä nukkumaan, voisi spontaanisti lähteä reissuun tai viihteelle kun siltä tuntuu? Voisiko kuitenkin olla mahdollista, että vika onkin vaan mun omassa päässä ja itsekuri lähtenyt vähän lapasesta?

Aiemmin mainitsin miten kurinalainen olen ja kuinka vaikeaa rentoutuminen on mulle. Viimeiseen kymmeneen vuoteen en ole juurikaan suonut itselleni irtautumista arjesta ja sen rutiineista. Muutaman kerran vuodessa laitan rennomman vaihteen päälle, mutta sekään ei tapahdu spontaanisti, vaan päivä on valittu kalenterista etukäteen hyvissä ajoin. Se kuuluisa “terve tasapaino” on ollut vieras käsite ja aina mennään sata lasissa. Myönnän, olen neuroottinen kontrollifriikki.

 

Pari hassua ihmistä Hofbräu- teltassa, johon kaiken kaikkiaan mahtui arviolta 8000 juhlijaa. Tämä oli siis vain yksi olutteltta, eli jengiä oli niin perkeleesti. Joku muukin halusi lomailla.

 

Vaikken osaakaan rentoutua normaalin kuolevaisen tavoin, odotin kuitenkin tulevaa vuosilomaa, sillä tiesin todellakin olevani sen tarpeessa. Tatamia on tullut taas kulutettua hävyttömän paljon, aamulla painettu tuplatreenejä, joista suoraan illaksi töihin, eikä arkkiviholliseni Nukkumatti ole taaskaan käynyt kylässä. Kaikesta väsymyksestä huolimatta en pysty täysin rinnoin nauttimaan lomasta, koska kisakausi on vasta aluillaan ja treenata täytyy normaalisti. Onneksi treenien ja töiden kirottu yhdistelmä ei rasita ainakaan pariin viikkoon. Kisakaudesta huolimatta päätin, että tämän loman otan ns. “lungisti”.

 

PROST!

 

Sen verran olin suunnitellut lomaani etukäteen, että lähden käymään Saksan Münchenissa Oktoberfesteillä. Työnantajani kysyi vuosi sitten, että ketkä haluaisivat lähteä mukaan kyseisille kekkereille, jos firma maksaa majoituksen ja aterian päivässä. Eihän tällaisesta tarjouksesta voinut kieltäytyä. Oluthimoissani päätin, että tällä kertaa aion nauttia edes joskus elämästä ja lähden tälle reissulle, ihan sama mitkä karkelot on samaan aikaan päällekäin. Kenties hieman uhkarohkeaa ottaen huomioon, kuinka vähän sitä tulee nykyään käytyä aikuisten ihmisten ilmoilla. Paluumatka voi kestää toivottua kauemmin.

Haastetta tähän tottakai toi se, että seuraava matsi on aivan näillä näppäimillä ja festeistä pitäisi kyetä jotenkin palautumaan takaisin kovan treenin pariin. En ollut ihan varma miten sen tulisin toteuttamaan, koska reissussahan ei tulla täysin vesiselvänä olemaan. Päätin kuitenkin olla stressaamatta sen enempää, asioilla on ollut tapana järjestyä. Ainoa muistisääntö koko reissulle oli, että ota hiilarit nesteenä. Tästä säännöstä oli helppo pitää kiinni, sillä Saksan puolella oli tarjolla lähinnä leipää ja olutta. Berliinin kentällä oli ihan mukava odotella vaihtolentoa, nauttien aamupalaksi vehnäpirtelöä.

 

Ei teillä salaattia olisi?

 

Vaikken paikan päällä kyennyt aivan kaikista antimista nauttimaan, ruokailu hoitui yllättävän helposti ja bratwursti, sekä grillattu kana meni ihan kivasti siinä oluen vierellä. Hauskaa oli joka tapauksessa. Vähän alkoi kuitenkin vanhalla virkistäytymiskestävyys tulemaan vastaan, kun niitä litran tuoppeja kannettiin melkein kysymättä pöytään. Mutta kuten sanoin, jollain tavalla ne asiat järjestyvät ja se neuroottinen minä josta aiemmin mainitsin, laittoi jarrut pohjaan heti ensimmäisen päivän jälkeen. Ei sitä jaksa enää samalla tavalla kuin nuorena ja velvollisuuksiakin on, kuten ne tulevat ottelut joista pitäisi suoriutua. Seuraava päivä tulikin nautittua lähinnä hyvän seuran sekä tunnelman antimista ja aamulla matka jatkui takaisin kotiin.

 

Makkarat ei ole koskaan erityisemmin maistuneet, mutta paikallinen tarjottava oli yksinkertaisuudessaan hyvää.

 

Kokonaisuudessaan tämä parin päivän irtiotto ei vaivannut muuten kuin paluupäivän matkaväsymyksellä. Muutaman päivän lepo toi lisää virtaa treeneihin ja ennen kaikkea mieli virkistyi. Aivojen nollaaminen on vaan parasta lepoa ja joskus se pitää hakea rehellisesti repäisemällä, eli “Treat yo self!” (tumman naisen äänellä). On siis ihan ok joskus höllätä pipoa, laittaa tiputanssia soittava kanahattu päähän, kolauttaa huurteisia kolpakkoja ja huudahtaa “PROST!”. Kenenkään rutiinit tai elämä ei mene pilalle parista päivästä, vaikka se tauko suunnitelmissa kuulostaakin mahdottomalta. Toivon mukaan se kultainen keskitiekin löytyy joskus, eikä aina tarvitsisi mennä ääripäästä toiseen.

Ehkä se siitä..

 

Sulje