Mikä kunto?

Kerroin pari viikkoa takaperin viimeisimmistä muutoksista treeni kuvioiden ja fysiikkavalmennuksen osalta. Lupasin myöhemmin jakaa hieman tarkemmin, millaisia muutoksia on tehty oheisharjoittelun osalta ja ennen kaikkea, minkä takia. Niin kuin aiemmin mainitsin, tätä kyseistä osa-aluetta on tullut jonkin verran laiminlyötyä vielä pari vuotta takaperin, aivan siinä kilpailu-uran alkutaipaleella. En luottanut tarpeeksi omaan näkemykseeni ja otin ehkä vähän liiankin usealta henkilöltä vinkkejä vastaan, joka lopulta ajoi keskittymään pelkkään lajitreeniin. Too many coaches, so little time.

 

 

Oikeastaan vasta ensimmäisten ulkomaan arvokisojen jälkeen huomasin, kuinka tärkeä osa-alue oheisharjoittelu on kilpaurheilussa ja kuinka paljon sen tekeminen tai tekemättä jättäminen vaikuttaa lajisuoritukseen. Painoluokkien koko ja voima ero näkyi ja tuntui huomattavasti selkeämmin, mitä Suomessa saman kokoisiin vastustajiin verraten. Jälkeenpäin aloin enemmän panostamaan asiaan ja jaksotin treeniviikon parempaan kuosiin. Alkuun keskityin enemmän pelkkään voimatasojen nostamiseen, myöhemmin lisäsin räjähtävyyttä sekä kestävyyttä ja nyt panostetaan enemmän peruskuntoon.

 

Peruskunnon kehittäminen on myös ollut sellainen osa-alue, jossa on itsellä ollut hieman parantamisen varaa. Sitä on kyllä tullut harjoitettua enemmän kuin tarpeeksi, mutta täysin väärällä tavalla. Myönnän, että on ollut todella vaikeaa hahmottaa, minkälainen harjoittelu olisi tällaiselle kovatempoiselle lajille kaikista optimaalisinta. Helposti sortuu siihen ajatusmaailmaan, että kun laji vaatii jaksamaa kovaa ja korkeasykkeistä rasitusta, pitäisi keskittyä parantamaan kestävyyttä korkealla sykealueella. Totuus on kuitenkin täysin päinvastainen ja vaikka myös sillä korkeasykkeisellä kestävyystreenillä on paikkansa, pitäisi enemmän keskittyä taloudellisen suorituskyvyn kehittämiseen. Aerobinen kunto on kuitenkin kestävyyskunnon kulmakivi ja mitä paremmalla tasolla se matalasykkeinen kestävyys on, sitä parempiin suorituksiin yltää myös siellä korkeammalla syketasolla.

 

 

Haastavinta mulle on aina ollut peruskuntoharjoittelussa juurikin sen matala tempo, joka on niin pirun tylsää. Kyllästyn niin nopeasti ja väistämättäkin tulee lisättyä pikkuhiljaa vauhtia, mikä ei tietenkään aja lopputulosta haluttuun suuntaan. Silloin kun tavoitellaan taloudellista suorituskykyä, on tärkeä kehittää kykyä tunnistaa omat sykealueet ja sitä kautta taitoa säädellä omaa suoritustaan (ja hengitystään) sen mukaan. Sen sijaan, että pyrkii pelkästään taistelemaan pidempään kovaa, voisi ennemmin rytmittää suorituksensa tasolle, jolloin suoriutuu yhtä hyvin ilman tajuissaan pysymisen taistelua. Kyseinen “heikkous” näkyy monessa mun ottelussa tietynlaisena säästelynä, eikä kunnon loppumisen pelossa anna ensimmäisestä erästä lähtien itsestään 100%. Eihän se kunto mihinkään lopu ja oma kestävyyskunto on sillä tasolla, että saatan suoriutua jopa paremmin vähän väsyneenä. Mutta mieli tekee eniten kepposia ja sen selättämiselle on löytynyt hyvät työkalut.

 

Isoin ja ennen kaikkea miellyttävin muutos oheisharjoitteluun on tehty juurikin peruskuntoharjoittelun suoritusmenetelmiin. Olen tainnut joskus aiemmin mainita, että tykkään tehdä kuntopiirejä ja kiertoharjoittelua, joka on onneksi otettu suunnitteluvaiheessa huomioon. Parasta tässä on se, ettei tarvitse juosta tai pyöräillä tuntia putkeen, vaan voin toteuttaa saman harjoituksen kiertoharjoittelun muodossa. Enää ei haittaa yhtään pitää sykkeitä samalla matalalla tasolla, kun voin vaihtaa muutaman minuutin välein liikettä, saaden samalla erilaisen ärsykkeen. Vaikka yhtä lailla joudun kontrolloimaan hengitystä ja suorituksen tempoa, jotta saan pidettyä sykkeen oikealla tasolla, on tällainen lähestymistapa pk treenille ainakin itselle huomattavasti miellyttävämpi.

 

 

On todella hämmentävää ja samaan aikaan huvittavaa huomata, kuinka suoritustaso ja kestävyyskunto on parantunut nyt jo todella paljon, vaikka yleinen treenitaso on keventynyt huomattavasti. Eikä nyt ollut kyse siitä, että kaikki mun treenit olisi aiemmin ollut raskaita, päin vastoin. Esimerkiksi melkein kaikki lajiharjoittelu on ollut suurimmaksi osaksi melko kevyitä tai kevyehköjä. Totta kai ne tuo siltikin oman rasituksensa, mutta täysiä ei vedetä missään nimessä. Nyt on siis kyse puhtaasti oheisharjoittelun määrästä, rasituksesta ja suoritustavasta. Oheistreenien määrä on aiempaa suurempi, mutta harjoituksen kesto on lyhyempi ja suoritustaso huomattavasti kevyempi. Vaikka tiedossahan tämä jo oli eikä tullut mitenkään yllätyksenä, että kevyemminkin voi saada merkittäviä tuloksia aikaan, jaksaa se silti vähän naurattaa. Rasti ruutuun ja idiootin leima otsaan. Aina ei tarvitse mennä perse edellä puuhun.

 

Joka tapauksessa, kestävyys, jaksaminen ja palautuminen on aivan uudella levelillä. Vielä kun keksisi, miten saisi nukuttua tässä +30°C kuumuudessa, niin alkaa olemaan suhteellisen hyvä paketti kasassa. Eiköhän se siitä.

 

2
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday