Mitä jäi käteen vuodelta 2017?

Vuoden ensimmäinen puolisko oli semisti vaikeahko purkaa sanoiksi, kun käteen jäi enemmän vitutusta kuin iloa ja onnistumisia. Halusin vain haudata sen ajan mahdollisimman syvälle ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Tammikuussa olin vielä intoa täynnä aloittamassa uutta maailmanvalloitusta, mutta siitäpä se alamäki sitten oikeastaan alkoikin. Ensimmäiset salikisat oli buukattu jo heti tammikuun lopulle, mutta ne peruuntuivat surkean osallistujamäärän vuoksi. Tämä nyt ei vielä niin paljoa harmittanut, kun siitä kuukausi eteenpäin luvassa olisi kuitenkin EM-karsinnat ja kisatapahtumien peruuntumiseen on jo muutenkin ehtinyt tottumaan. Kohtahan sitä olisi taas häkissä mylläämässä!

 

 

Koko alkutalvi tuli treenattua melko ahkerasti. Tein itsekseni paljon kuntopiirejä ja kävin mahdollisimman paljon sparraamassa. Treeniä alkoi kuitenkin olla työkuorman lisäksi jo niin paljon, että yksi valmentajista epäili ylikuntoa ja passitti testeihin. Happi kun ei tahtonut kulkea edes kevyemmissä jumpissa. No, tämä likka kipitteli suoraan yksityiselle, jossa tehtiin kalliit testit ja tuloksena oli lievä rasitusastma, sekä unettomuuden aiheuttama (tai edesauttama) ylirasitustila. Varsinaista ylikuntoa ei siis todettu, mutta ei sekään kaukana ollut. Muutaman viikon, kun olisin vielä jatkanut, niin olisin ollut loppuvuoden erätauolla. Pari päivää otin lepoa ja taas uuteen nousuun. Valitettavasti ei mennyt kauaakaan, kun sparritreeneissä kaveri teki huonon heiton takavyöstä ja venäytin nilkkani siinä samassa tohinassa, vain pari viikkoa ennen EM-karsintoja. Se niistä karsinnoista.

 

 

Kuukauden päivät kuntoutin nilkkaa, kunnes pääsin taas kunnolla treenailemaan ja kaikesta huolimatta sain kuin sainkin paikan maajoukkueeseen. Maaliskuun lopulla me lähdettiin porukalla Bulgarian Sofiaan, missä kyseiset karkelot järjestettiin. Koko viikko meni muuten hyvin, mutta en (yllätys yllätys) edelleenkään saanut nukutuksi. Valvoin käytännössä jokaisen yön ja menin ottamaan matsia puolivälieriin samoilla silmillä. Voitte varmaan kuvitella mitä siitä tuli. Ei yhtään mitään. En muista koskaan jännittäneeni niin paljon ennen ottelua kuin mitä silloin jännitin. Olin aivan lamaantumispisteessä ja se johtui pelkästään siitä, ettei mun päässä liikkunut yhtään mitään ja hädin tuskin pysyin tolpillani. Ensimmäistä kertaa pelkäsin, että mulle oikeasti käy jotain siellä häkissä.

 

Kuva: Anja Dorny

 

Ensimmäisen erän onnistuin hienosti ottelemaan omaan päätyyn, vaikkei pää toiminutkaan yhtään. Sain ruotsalaisen vietyä mattoon ja olin varma, että saan tästä taottua TKO voiton. Vastustaja kuitenkin taisteli tiensä ylös ja erä loppui. Erätauolla en kyennyt vastaanottamaan mitään kulmamiesten ohjeistuksesta, vaan mietin koko minuutin, että miten helvetissä mä selviän seuraavasta erästä. Noh, enhän mä siitä enää selvinnytkään. Otin velton potkun päähän, näin tähtiä puoli erää ja jäin ruotsalaisen käsilukkoon. Siihen loppui ne kisat omalta osalta. Jottei tässä ollut vielä riittävästi komiikkaa, nukuin matsin jälkeisenä yönä ja koko loppureissun ajan kuin tukki.

 

Kuva: VoikukkaJJ/Mirva Vainio

 

Kotiin palattuani nykyinen valmentajani Turo astui mukaan kuvioihin. Tyyppi tuli itse kysymään, että tarvitsenko painipuoleen apua. Tämän jälkeen olemme tehneet oikeastaan kaikkea mitä vale tudo – kamppailuun liittyy. Aloitimme treenaamisen SM-kisoja varten lyhyellä varoitusajalla ja tarkoituksena oli ottaa vielä yksi matsi, sekä ADCC-lukkopainikisat pohjalle. En kuitenkaan saanut vaparikisoihin vastustajaa ja lukkopainikisat peruttiin viikon varoitusajalla, joten näillä eväillä menimme toukokuun SM-kisoihin. Saimme ihan toimivan paketin kasaan huolimatta lyhyestä valmistautumisesta uuden valmentajan kanssa. En ole koskaan ollut niin rento ennen matsia kuin mitä kisojen molempina päivinä olin ja ensimmäisen päivän ottelussa otinkin voiton turkulaisesta pistein. Finaalipäivänä olin vähän turhankin rento, enkä oikein käynnistynyt kunnolla. Hyvinkääläinen vei suomenmestaruuden pisteillä ja tästä syytän pelkästään omaa laiskuuttani. Vituttaa edelleen. Muutaman päivän viiveellä havaitsin myös loukanneeni polveni samaisessa matsissa ja magneettikuvista ilmeni polven sisäkierukan repeämä. Tämän jälkeen otin hetken kamppailutaukoa, rauhoittelin hermojani ja punoin uusia juonia kuntosalin puolella.

 

Kuva: Tommari Foto

 

Kesällä otimme toisen valmentajani kanssa käyttöön kunnollisen oheistreeniohjelman ja aloitimme valmistautumisen MM-kisoihin. En edes tiennyt pääsenkö joukkueeseen, kun olin epäonnistunut SM-kullan suhteen. Halusin siitä huolimatta valmistautua hyvin siinä toivossa, että kisapaikka vielä heltiäisi ja olisin kovassa iskussa kisoja ajatellen. Kunnollinen lajiin soveltuva voima- ja räjähtävyysohjelma teki ihmeitä ja liikkuminen alkoikin olemaan nopeampaa, kimmoisampaa ja voimakkaampaa. Itsevarmuus ainakin kasvoi huomattavasti ja hyvin luottavaisin mielin lähdin ottamaan matsia maajoukkuekaveria vastaan Imatran Carelia Fight – tapahtumaan. Me ollaan Anetten kanssa normaalisti eri painoluokissa, mutta mun ruotsalainen vastustaja perui osallistumisensa, jonka vuoksi meidät kokeneimpina loogisesti paritettiin keskenään. Vaikka hävisinkin pisteillä, olin silti todella tyytyväinen omaan tekemiseeni. Kolme erää kokeneen pystyottelijan kanssa nimenomaan pystyä ja oma otteleminen oli hyvää. Hävisin paremmalle, mutta sain paljon onnistumisia ja kovan työn tulos alkoi näkymään. Olin tyytyväinen ja paikka maajoukkueeseen varmistui.

 

Kuva: Jarno Nurminen

 

Kuukauden päästä kävin hakemassa lisää häkkiaikaa Turussa, ottamalla uusintaottelun paikallista ottelijaa vastaan. Moni ihmetteli miksi menen ottelemaan kuukausi ennen elämäni tärkeimpiä kisoja, varsinkin kun loukkaantumisriski on niin iso. Mä menin sinne juuri sen takia, koska olisin menossa kuukauden päästä elämäni tähän mennessä tärkeimpiin kisoihin. Halusin lisää häkkiaikaa, eli ottelukokemusta. Sitä kun ei valitettavasti saa mistään muualta. Tätä mä olen yrittänyt jankuttaa oman salin tyypeille, lajista riippumatta. On aivan sama, kuinka paljon tulee sparrattua ja kenen kanssa, kun se todellinen ottelukokemus tulee vain ja ainoastaan niistä käydyistä otteluista. Tämän takia mä meen kaikkiin mahdollisiin kisoihin joihin pääsen. Väitän, että se kokemus oli se, mikä lopulta toi mulle maailmanmestaruuskilpailuista hopeaa. Toki myös se, että olin saanut uniongelmiani hieman taltutettua (aiheesta lisää täältä), mutta hyvällä valmistautumisella ja kokemuksen kartuttamisella oli isoin merkitys. MM-kisoista en jaksa sen enempää jaaritella, niistä on jauhettu jo ihan tarpeeksi. Pääset kuitenkin lukemaan erillisen postauksen aiheesta täältä, jonka kirjoitin kisojen jälkeen.

Tämä vuosi oli siis melko tasaista suorittamista, pienistä pudotuksista huolimatta. Vaikka käteen jäi pääasiassa hopeaa, tuli häkissä vietetystä ajasta taottua kuitenkin 4 voitettua ja 4 hävittyä ottelua. Kahdeksan ottelua yhden vuoden sisään on aika paljon, jonka vuoksi olenkin ottanut joulukuun todella rennosti ja kirjaimellisesti huilannut (syönyt hyvin). On ollut kuitenkin semi raskas vuosi alla ja hetken lepo on tullut tarpeeseen. Hiljalleen olen palannut normaaliin rytmiin ja ensi vuosi startataan täysin uusilla kujeilla. Niistä palaan myöhemmin asiaan. Railakasta uutta vuotta 2018 vaan tasapuolisesti kaikille!

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday