Mitä olet valmis tekemään oman näkyvyytesi eteen?

*HUOM! Teksti saattaa sisältää hieman kärkästä sanailua paikoittain. Tarkoituksenani ei ole pahoittaa kenenkään mieltä ja siksi toivon jokaiselta lukijalta hivenen kärsivällisyyttä lukea teksti loppuun asti.

 

 

”Hei, ja kiitos kovasti mielenkiinnostasi yritystämme kohtaan. Tässä kohtaa emme valitettavasti näe yhteistyötä ihan vielä ajankohtaisena. Kun seuraajalukusi kasvavat vieläkin suuremmiksi, puhutaan vaikka tuhansista, niin olethan uudelleen yhteyksissä niin katsotaan ja päivitetään sen hetken tilanne!”

 

Tämä esimerkki oli tiivistettynä erään lisäravinnevalmistajan vastaus, kun tiedustelin yhteistyömahdollisuuksista viime syksynä ennen MM-kisoja. Saamani vastaus oli melko pysäyttävä siinä mielessä, että jäin miettimään mitkä ovat ne standardit joilla yhteistyökumppaneita valitaan? Millä kriiteereillä voit ensinnäkin kutsua itseäsi urheilijaksi, menestyväksi urheilijaksi ja onko saavutuksillasi oikeastaan enää mitään merkitystä, kunhan seuraajamääräsi ovat ”riittäviä”? Kävin ihan mielenkiinnosta katsomassa kyseisen yrityksen urheilijatiimin kokoonpanon, jonka jälkeen olin entistä hämmentyneempi. Bongasin tiimistä ehkä kaksi oikeasti menestyvää urheilijaa, joista loput olivat lähinnä bikinifitness aloittelijoita, eli vasta ekaa kertaa menossa lavoille. Sosiaaliset mediat oli jokaisella täynnä paljasta pintaa, viimeisen päälle aseteltuja pakarakuvia ja seuraajaluvut huipussaan. Jäin jälleen miettimään, että tälläkö nykyään mitataan, kuinka menestynyt urheilija todella olet?

Sosiaalisella medialla tuntuu olevan nykyään se kaikista suurin merkitys sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden hankinnassa. Ei riitä, että olet menestynyt omassa lajissasi valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti ja määrätietoisesti viet uraasi eteenpäin. Arvokisamitaleilla ei ole välttämättä mitään merkitystä, jos seuraajalukusi eivät pyöri tuhansissa. Hienoja saavutuksia, mutta ei vaan riitä. Mitä jos ei halua kerätä seuraajia keinolla millä hyvänsä? Mitä jos haluaakin keskittyä treenaamiseen ja sen urheilu-uransa eteenpäin viemiseen, eikä uusien seuraajien ja tykkääjien keräämiseen? Mä ainakin haluan, että mun seuraajat on aidosti kiinnostuneita musta ja sen takia ne luvut ei ole tuhansissa. Koen että ne ketkä mua seuraa, haluaa myös seurata mun edistystä. Jos mun jutut ei kelpaa ilman vaatteiden riisumista ja viimeisen päälle “kevyttä päivämeikkiä”, niin tervemenoa selailemaan niiden profiileja joilta sitä löytyy. En nyt tarkoita tällä sitä, että tämä on kriteeri jolla valitaan yhteistyökumppaneita, vaan tapaa jolla kasvattaa helposti seuraajamääriä. Kyllähän meistä nyt jokainen sanomattakin tietää, että mikä myy.

 

 

Tässä on vaan sellainen valitettava puoli, että osa omasta elannosta on kiinni rahallisesta sponsorituesta, jolla mahdollistan harjoitteluni kisamenestystä varten. Kun suurin osa “urheilijoista” markkinoi yrityksiä hinnalla millä hyvänsä, ihan vaan jotta voi sanoa olevansa “sponsoroitu”, on tällaisen oikeasti sponsorituella elävän urheilijan aivan mahdotonta saada riittävää tukea tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Heti kun saat jalkaa vähän oven väliin ja yrität saada kunnollisen sopimuksen aikaiseksi, tulee usein muiden tekemä hyväntekeväisyys markkinointi vastaan. Esimerkiksi todella moni fitneksen parissa kilpaileva tai aloittava kilpailija tekee aivan älyttömiä sopimuksia, joista itse saa vastineeksi ehkä pienen prosentin alennusta valikoiduista tuotteista. Tottakai siitä jää firmoille sellainen mielikuva, että kun tämä menee niin monelle läpi, niin kyllä se muillekin kelpaa. ”Tiimissämme on monta urheilijaa eri maissa ja monella on yli 10 000 seuraajaa instagramissa, joille sopimuksemme on ollut OK”. Tähän on aika hankala enää antaa perusteluja, miksi juuri minä olen paremman sopimuksen arvoinen. Varsinkaan kun ei halua kalastella itselleni seuraajia kyseenalaisin keinoin.

Harva tuntuu ymmärtävän sitä, kuinka haastavaa Suomessa on oikeasti olla urheilija ja vielä menestyvä urheilija. Jos taustajoukoista ei löydy merkittävää rahallista tukea, on aivan mahdotonta harjoitella riittävällä tasolla, jota menestyksekäs huippu-urheilu vaatii. Tulosten saavuttaminen ei ole ihan niin yksinkertaista, että menet vaan ja teet. Suurin osa Suomalaisista urheilijoista joutuu vähäisten tukien vuoksi kuitenkin tekemään ihan rehellistä päivätyötä urheilun lisäksi, moni vielä opiskelee samalla (tai siis yrittää opiskella, eli venyttää vuosilla valmistumistaan). Mun mielestä on aika surullista, että esimerkiksi Olympiatason urheilija joutuu ottamaan pankista lainaa, jotta voi treenata Olympialaisia varten. Lainalla rahoitetaan tärkeä harjoittelukausi, jotta voi antaa sille kaiken ajallisen panostuksen palkkatyön sijaan. Siitä huolimatta jos syystä tai toisesta kisamenestystä ei tule, sut haukutaan julkisesti syvimpään maanrakoon, niin urheilijana kuin ihmisenäkin. Mitä se kertoo Suomalaisen urheilutuen tasosta? Hyvänä esimerkkinä yleisurheilija Noora Toivo kertoo hyvinkin avoimesti omassa blogissaan, millaisia uhrauksia kilpaurheilu vaatii ja kuinka paljon sitä rahaa pitää pankista nostaa harjoittelua varten.

 

Vasemman kuvan julkaisin lokakuussa 2016 elämäni ensimmäisestä ja samalla onnistuneesta (kivuttomasta) painonvedosta. Kuva on otettu ensimmäisenä punnituspäivänäni Prahan EM-kisoista. Oikea kuva on samoista kisoista palkintojen jaon jälkeen, pronssimitali kaulassa ja sponsoripaita päällä. Mitä veikkaatte, kumpi kuva keräsi enemmän huomiota?

 

Ajattelin hieman hahmottaa teille (jos joku ei vielä tiedä), kuinka paljon panostusta kilpaurheilu vaatii ajallisesti ja rahallisesti. Esimerkkinä käytän nyt ihan rehellisesti omaa elämääni. Teen siis tällä hetkellä treenaamisen ohella päivätyökseni tarjoilijan hommia. Kyseessä on gastropub, jonka aukioloaika painottuu arki-iltoihin ja viikonloppuihin, josta kiireisin aika on viikonloppuisin. Jos tekisin tällä hetkellä täysipäiväisesti töitä, en pääsisi juuri ollenkaan treenaamaan normaaleina harjoitusaikoina, jotka painottuvat myös arki-iltoihin ja viikonloppuihin. Teen siis tällä hetkellä noin 30 tuntia töitä viikossa, jotta pääsen edes muutamana päivänä yleisiin harjoituksiin. Tämä tarkoittaa rahallisesti sitä, että pystyn kustantaman itse juuri ja juuri ne perusmenot joita jokaisella on ilman mitään muita normaaliin elämiseen liittyviä menoja. Kuten vuokra, yhteydet, ruokakulut ja niin edelleen. Oikeastaan omaa osuutta vuokrasta en pysty edes täysin maksamaan, mutta onneksi mies hoitaa sen mitä jäljelle jää.

Tässä vaiheessa moni miettii, miksi en voi muka tehdä täysipäiväisesti töitä. Kun puhutaan tavoitteellisesta kilpaurheilusta, ei riitä että käy vähän jumppaamassa silloin kun ehtii. Treeniviikkoon kuuluu oheisharjoittelua, tekniikkaharjoittelua, sekä sparriharjoittelua (tai muuta kilpaharjoittelua), jotka nostavat harjoitustunnit korkealle. Oma treeniviikkoni sisältää monipuolista harjoittelua keskimäärin 15 tuntia viikossa. Tähän kun pitäisi tehdä vielä 40 tuntia töitä ja keksiä palautumiselle joku väli, tulisi aika nopeasti seinä vastaan. Kuvittele, jos tekisit joka viikko lähes 60 tuntisen työviikon, olisitko väsynyt? Jep, niin mä vähän arvelinkin. Kaikista ihanteellisin työmäärä mulle olisi tällä hetkellä 3 työpäivää viikossa, mutta valitettavasti se vaatisi 200€ kuukaudessa lisää ulkopuolista rahallista tuloa.

Seuraavaksi avaan hieman niitä rahallisia kuluja, joita urheilu tuo tullessaan. Nyt ei nimittäin puhuta mistään pikku summista, vaan rahaa palaa vuositasolla aivan perkeleesti. Huvittavinta tässä on se, ettei tällaisen kaltaiseni kamppailija-urheilijan kulut ole vielä mitään verrattuna huippu-urheiluun. Tässä nyt on kuitenkin sellainen suurin piirtein esimerkki amatöörivapaaottelijan vuodesta, joka sisältää 1 – 2 kpl ulkomaan arvokisoja:

 

Punaisella korostettu vero on sponsoritulosta maksettavaa veroa. Jos kaikki kustannukset menevät omasta pussista, tätä veroa ei tarvitse maksaa. En ole laskenyt kyseistä veroa ulkomaan arvokisojen kustannuksiin, mutta niistäkin tulee maksettavaa jos rahat tulevat sponsorien kautta.

 

Vuodessa siis palaa rahaa kilpaurheiluun (kamppailu) vähintään 5000€ ja pahimmillaan pari tonnia vielä lisää jos reissuja tulee ulkomaille enemmän kuin yksi. Tämä tarkoittaa kuukausitasolla 400 – 600€ rahanmenoa joko omasta tai jonkun toisen pussista. Kyseinen esimerkki oli siis minimi kustannuksilla ja säästeliäällä rahankäytöllä laskettu arvio vuosikustannuksista. Kyseinen summa ei siis välttämättä riitä ja voin vaan kuvitella kuinka paljon muissa urheilulajeissa, kuten vaikka yleisurheilussa palaa rahaa. Voisin lisätä vähintään yhden nollan perään, kun ottaa huomioon kaikki treenileirit ulkomaille, joita kyseinen laji vaatii. Tuollaisia sponsorirahoja on aika vaikea saada Suomessa ja sen takia mua ärsyttääkin, kun kaikki tissiperseheruttajat pilaa muiden urheilijoiden mahdollisuudet saada kunnollista tukea.

On täysin ymmärrettävää, että yritykset haluavat edustus joukkoihinsa tunnettuja kasvoja. Siksi haluan tässä kohtaa korostan edelleen sitä, ettei kritiikkini kohteena ole yrityksien valintaperusteet omille yhteistyökumppaneilleen, vaan tapa jolla kerätään näkyvyyttä sponsorisopimuksen toivossa. Vaikka tuonkin tämän asian hyvin kärkkäästi esille, en silti halua yleistää. Ymmärrän täysin, että on lajeja joissa vartalon esille tuominen ja sen muotojen korostaminen kuuluu asiaan. Mun mielestä on hienoa kun joku on panostanut omaan tekemiseen tosissaan ja esittelee ylpeänä valmista lopputulosta. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi joidenkin tarvii muuten vaan esitellä itseään lähes alastomana pakarat törröllä ja samalla kutsua itseään sponsoroiduksi “urheilijaksi” satojen tykkäyksien perässä. Harmi, että ne tykkäykset ei liity mitenkään urheiluun tai kyseiseen sponsoroivaan yritykseen. Harmillista on myös se, että niin monille vain numeroilla on merkitystä.

Syy siihen miksi mä alunperin lähdin kirjoittamaan blogia, oli nimen omaan näkyvyys. Vaikka blogin kirjoittaminen oli viimeinen asia mitä halusin tehdä, jouduin silti lähtemään tälle tielle. Jollain se näkyvyys on saatava esille ja kun kerran tälle linjalle lähdin, aion tehdä sen kunnolla, täysin omana itsenäni ja julkaista edes jotain järkevää. Sillä että uskallat olla aito oma itsesi, on merkitystä! Onneksi omissa taustajoukoissa kaikki on sellaisia Sponsoreita ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat aidosti kiinnostuneita mun urheilu-urasta ja tukevat mua niin ylä- kuin alamäessä. Kiitos teille, olette kultaa! <3

 

Matkassa mukana:

5
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday