Miten minusta tuli vapaaottelija?

Multa on usein kysytty miten olen päätynyt vapaaottelun pariin. Luulen, että kysymyksen takana on yleisen uteliaisuuden sijaan ennemminkin ihmetys, että miksi mä haluan harrastaa jotain, missä lyödään päähän? Mä en tiedä kyselläänkö jalkapalloilijoilta tai yleisurheilijoilta, että miksi he ovat päätyneet juuri siihen lajiin. Tuskin. Ainakaan vastaus ei välttämättä tule yllätyksenä, sillä yleensä nämä lajit aloitetaan jo pienenä vanhempien toimesta tai kavereiden mukana.
Meidän suvussa on aina urheiltu. Ainakin suomalaisen suvun puolelta. En mä tiedä mitä ne Afrikassa harrastivat. Varmaan potkivat aavikolla savipalloa? Jotain kestävyystreeniä siellä on varmasti harjoitettu, kun ovat jaksaneet soutaa Välimeren rannikolta, Atlantin kautta tänne pohjolaan asti. Melkoinen urheilusuoritus.

Meidät laitettiin jo pienenä isosiskon kanssa voimisteluun ja balettiin. Voimisteluun olin vielä niin pieni ja malttamaton, että tein tunneilla yksinäni kaikkea muuta mitä piti. Balettiin menin vain koska siskokin oli siellä, mutta jostain kumman syystä se ei ihan ollut mun juttu. Hyvin nopeasti kerroin kotona, etten halua laittaa enää sukkahousuja ja tutua ylleni. Ei varmaan yllättänyt. Mä olen kuitenkin aina tykännyt enemmän poikamaisemmista jutuista ja paras kaverinikin taisi aikoinaan olla naapurin Santtu, jota kylläkin kiusasin lähes päivittäin..

 

Partner in crime. Ollaan tehty about kaikki yhdessä, lukuun ottamatta bodausta ja vaparia. Kuva: Suvi Varjonen

 

Erilaisten tanssituntien ja cheerleading-kokeilujen jälkeen saatiin tieto, että TPV kokoaa lähikentällä tyttöjen joukkuetta uudelle kaudelle. Jalkapallo oli mulle paljon sopivampi harrastus pelkästään jo sen takia, ettei se ollut yhtään tyttömäinen laji. En mä koskaan ole ollut hyvä juoksemaan tai potkimaan sitä palloa, mutta siinä oli jo enemmän kaipaamaani urheiluhenkeä. Kentällä kuitenkin keskityin enemmän vastustajien taklaamiseen ja päälle syöksymiseen kuinitse pelaamiseen. Jälkeenpäin ajateltuna jenkkifutis olisi ehkä ollut paras tapa purkaa sitä aggressiivisuutta, jota musta on löytynyt jo pienestä pitäen. Valitettavasti tätä iloa kesti vain pari kesää, kun likkojen joukkueeseen ei ollut enää riittävästi osallistujia toisen pelikauden jälkeen.

Yläasteikään päästyäni mutsi ja sen mies päättivät ostaa talon Toijalasta, jonka myötä löytyi Toijalan Tae Kwon Do-Chun ja ensikosketus kamppailulajeihin. Tkd:n parissa tuli puuhasteltua 4 – 5 vuotta, jonka aikana kävin muutamat kisatkin kokeilemassa. Parhain saavutus jäi SM- hopeaan, kun motivaatio ei enää riittänyt nuoren aikuiselämän lisäksi urheilemiseen. Tässä vaiheessa tuli ensimmäinen katkos harrastamiselle ja oikeastaan ylipäänsä liikkumiselle. Meni pari vuotta ennen kuin muutin takaisin Tampereelle ja innostus tehdä yhtään mitään alkoi pikkuhiljaa palaamaan. Tae Kwon Do:on en enää osannut yksinäni palata, mutta löysin tieni kuitenkin kuntosalille.

Salijumppailuun siirtyminen ei ehkä ollut se luonnollisin vaihtoehto urheilun jälkeen, mutta se oli edes jotain ja siitä oli helppo aloittaa. Ensimmäiset vuodet meni salikulttuurin opettelussa, josta alkoi kiinnostus kehonmuokkaukseen ja satujumppailu vaihtui tavoitteelliseen treenaamiseen. Tässä vaiheessa voin kertoa, että myös valmentajani Turo kysyi joskus, että mitä tein ennen vapaaottelua. Kun kerroin, että treenasin salilla tavoitteellisesti kohti Body fitness-lavoja, se tietenkin purskahti nauruun. En kuulemma vaikuta yhtään sen tyyppiseltä ihmiseltä, enkä mä kyllä ollutkaan. Oli vaan kiva treenata.

 

Olen onneksi osannut aika tehokkaasti olla kuvaamatta itseäni tai poistaa kaikki mahdolliset kuvat. Tämän kuitenkin löysin, vaikka tässä vaiheessa kehonmuokkaus oli jäänyt kuviosta pois ja vapaaottelun peruskurssi melkein käytynä.

 

Enhän mä sinne lavoille koskaan päätynyt. Mulla hajosi ranne muutama vuosi sitten ja ketjureaktiona myöhemmin vastakkaisen puolen olkapää, jonka takia en kyennyt tekemään hetkeen kunnolla mitään. Toimettomuus alkoi turhauttamaan ja piti keksiä jotain tekemistä, mutta tällä kertaa jotain uutta. Samana syksynä 2014 kuulin, että uusi WFC:n sali aukeaa Tampellaan ja siellä alkaa vuoden vaihteessa vapaaottelun peruskurssi. Fiksuna ja yläraajarikkoisena likkana päätin sitten mennä kyseiselle peruskurssille.

Tämä varmaan vastaa jo aika pitkälti kysymykseen: “miten päädyin vapaaottelemaan”, kun lähdin jo valmiiksi rikkinäisenä kokeilemaan lajia missä loukkaantumiset, kuten luunmurtumat ovat arkipäivää. Oikeastaan se kertoo enemmän mun älykkyysosamäärästä, koska ei järkevät ihmiset päädy harrastamaan lajia, jossa tapellaan häkin sisällä aikaa vastaan. Olin ilmeisesti kyseisen peruskurssin ainoa typerys vailla itsesuojeluvaistoa, kun kukaan muu mun lisäksi ei jatkanut kokeneempien joukkoon. Vaikka 90% ajasta tulee hakattua päätä seinään, on jääräpäisellä luonteella ja päättäväisyydellä tultu tähänkin asti.

Leuka ylös, silmät kiinni ja eteenpäin.

 

0
Jaa:

This Post Has One Comment

  1. Loistavaa Chabbinaattori!

Vastaa

Close Menu

Black Friday