MM-hopeaa!

VITTU JES! Sanat, jotka tuli suodattamattomana ensimmäisenä mun suusta, kun kehätuomari nosti mun käden ylös ensimmäisen ottelun päätyttyä. Vastassa oli vahva jenkkiläinen painijyrä, joka puski aggressiivisesti päälle kokonaiset kolme erää ja yritti väkisin tehdä ottelusta tappelua. Pää kylmänä pidin vastustajan etäällä kovilla lyönneillä ja sitkeän taistelun jälkeen valahdin maahan kaikkeni antaneena, mutta täysin tietoisena siitä, että olin hoitanut ottelun omaan päätyyn. Se tunne oli aivan sanoinkuvaamattoman huikea, kun se oma käsi nostettiin vihdosta viimein ylös voiton merkiksi.

 

Kuva: Jorden Curran Photography

 

Olin edennyt semifinaaleihin ja enää taisteltiin mitalin väristä. Seuraavaksi vastaan asettui brittiläinen euroopan mestari, jonka ottelurekordi komeili vain yhdellä ainoalla tappiolla. Rauhalliseen tyyliini keskityin nollaamaan vastustajan gameplania hyvällä pystypelillä ja tarkoilla osumilla. Ensimmäisessä erässä britti sai hyvän alasviennin ja haki sinnikkäästi lopetusta takakuristuksesta, mutta olin päättänyt voittaa sen ottelun ja taistelin tieni kasan päällimmäiseksi. Toisessa erässä löytyi vastustajan heikkous häkkipainissa ja pääsin itse heittämään hänet pariin kertaan mattoon, dominoiden erän itselleni. Loput ottelusta varmistin omaksi voitokseni, värittämällä omia käsiäni vastustajan verellä ja jälleen se oma käsi nostettiin ylös.

 

Kuva: Joni Salovaara

 

Jäljellä oli enää finaali ja koko sarjan kovin vastus. Ranskalainen Fiorot oli tuttu kasvo aiemmista arvokisoista ja tiesin, että vastaan tulee taitava potkunyrkkeilijä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kohtaamisemme häkissä, enkä täysin tiennyt minkälaista ottelua ranskattarelta sopi odottaa, muuta kuin, että alasvientiyrityksiä ei ole tulossa. Ottelussa näkyi molempien pystyottelun taso, kun nollasimme jatkuvasti toistemme hyökkäykset hyvällä liikkumisella, eikä onnistumisia tullut juuri kummallekaan. Lopulta kuitenkin ranskalainen osoittautui nopeammaksi ja vahvemmaksi, saaden enemmän parempia osumia ja tilannevoittoja, varmistaen maailmanmestaruuden itselleen. Kotiin tuliaisiksi tulikin tällä kertaa hopeaa.

 

Kuva: Jorden Curran Photography

 

Mutta siis mitä hittoa, mä tein sen! Vihdosta viimein sain loksautettua palikat kohdalleen ja raivasin tieni mitalisijoille maailman parhaimpien amatöörien joukosta! Nyt on niin paljon kirosanoja pää täynnä, että täytyy ihan tosissaan keskittyä niiden suodattamiseen kaiken järjellisen tekstin edestä. Vajaat 3 vuotta pään seinään hakkaamista siinä meni, että kukistin maailman kovimmat kääpiöt, tuoden kotiin MM-hopeaa! Aika uskomattomalta tuntuu. Mua saa varmaan nipistellä asiasta vielä useamman päivän.

 

Kuva: Jorden Curran Photography

 

Ne, jotka ovat mun elämää päivittäin seuranneet ja olleet siinä jollain tavalla osallisena, tietää kuinka kovan työn takana tämä voitto on. Treenitunteja on takana hävytön määrä ja tekniikoita, sekä kärsivällisyyttä on hiottu itku-potku-raivareihin asti. Vaikka mä lähdinkin Bahrainiin hyvin fokusoituneena ainoastaan kulta mielessä, tuli tämä silti jotenkin puskista. Sitä ei aina itse tiedosta millä tasolla mennään oman osaamisen kanssa, varsinkin kun on hyvin itsekriittinen, ei näe omassa tekemisessä mitään muuta kuin virheitä.

 

Kuva: Jorden Curran Photography

 

Yksi aika iso tekijä näissä kisoissa ja niihin valmistautumisessa oli se, että mä olen saanut ihan oikeasti nukuttua, kiitos Oivauni-klinikan. On ollut täysin erilaista treenata ja otella, kun ajatukset on täysin selkeät, väsymys ei paina ja pystyy keskittymään. Reagointi vastustajien tekemiseen on aivan uudella levelillä ja oma kroppa toimii halutulla tavalla. Kotonakaan ei tullut edes jo vakioksi muodostunutta tekniikkapalaveria tehdyistä virheistä, vaan pelkkää positiivista palautetta hyvistä suorituksista.

Hyvän fyysisen valmistautumisen lisäksi mä preppasin itseäni myös henkisesti huomattavasti enemmän. Mä oikeastaan kirjoitin suurimman osan tästä tekstistä valmiiksi jo ennen lähtöä, jotta saan tietynlaisen mindsetin aktivoitua. Olin siis mielessäni jo valmiiksi maailmanmestari, ennen kuin astuin koko lentokoneeseen. Jokaiseen otteluun keskityin ja tankkasin yksitellen, miettimättä sen enempää jatkoa tai mitä vaaka näyttää seuraavana päivänä. Millään muulla ei ollut väliä, kun sillä yhdellä tulevalla matsilla. Ennen otteluita ja niiden aikana hoin päässäni yksinkertaista mantraa: “tiukka paketti, ota rauhassa, anna kaikkesi!”. Tällä kaavalla putosi likkoja peräjälkeen ja loput te tiedättekin.

 

Kuva: Jorden Curran Photography

 

Kisaaminen ja niiden voittaminen on mahtavaa, mutta parasta niiden voitossa on kuitenkin sen jälkeinen ansaittu lepo ja ruoka, jotka odottivat kotona. Pakastimeen olin etukäteen varastoinut Fazerin laku-munkkeja ja jääkaapissa kutkutteli muutama erikoisolut janoisen sankarin tuhottavaksi. Painoluokkaurheilun parhautta on kyllä ehdottomasti se, että ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Painoon kun on päästy, sen voi huoletta tankata tuplana takaisin, sen saa aina pudotettua.

Kyllähän se vähän tyhmältä kuulostaa, että kaikki se vaiva painon suhteen heitetään hukkaan, mutta mä aion nauttia tästä lepolomasta täysillä. Lupasin itselleni (ja muutamalle muullekin), että nyt pidän oikeasti kunnon lepotauon ja niin aion tehdä. Eli seuraavien viikkojen aikana ei kannata odottaa mitään ruokapäivityksiä ihmeellisempää. Mä otan nyt hetken rennosti, koska voin! Kyllä se siitä..

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday