Neuroottinen perfektionisti

Nyt kun olen aloittanut nämä omatoimiset psykologian opiskelut, on ollut hieman surkuhupaisaa analysoida oman mielen toimintaa, omia persoonallisia piirteitä ja niiden vaikutusta omaan elämään. Vaikka olen aina tiennyt olevani hieman hankala tapaus, on silti aika masentavaa tajuta, kuinka toivoton ihmishahmo sitä todellisuudessa onkaan oman toimintakykynsä kannalta. Monesti tulee käännettyä elämässä tapahtuvat haasteet ulkoisten tekijöiden syyksi ja nyt kun on tehnyt hieman syvällisempää aivotyöskentelyä omasta toiminnasta, on jopa ihan lohduttavaa huomata, kuinka paljon sitä itse tunkee kapuloita omiin rattaisiinsa.

Perfektionismi on ollut yksi vahvimmista persoonallisuusvaikuttimista läpi mun elämän ja se on sellainen ominaisuus, jolla on tapana kulkea suvussa, luultavasti jonkinlaisena geneettisenä osatekijänä. Tähän liittyy yleensä tietynlainen auktoriteetin käyttö vanhempien puolelta, joka ajaa tunnollisiin toimintatapoihin sekä täydellisyyden tavoitteluun tai vaihtoehtoisesti asioiden lykkäämiseen epäonnistumisen tai epätäydellisen suoriutumisen pelossa. Se ehkä osaltaan selittää sen, miksi olen luonteeltani hyvin määrätietoinen, järjestelmällinen ja erittäin organisoivaa tyyppiä. Olen ollut melkeinpä koko aikuisikäni niin rutinoitunut ja kaavoihini kangistunut, että se on taitanut siirtyä jo aika vahvasti neuroottisuuden puolelle.

 

Totta kai jonkinlaiset rutiinit kehittävät oman elämän hallintaa, mutta en nyt aivan varmaksi osaa sanoa, onko ihan ok, että jos olet syönyt saman puuroaamiaisen viimeiset 7 vuotta ja sen pois jääminen yhdeltä päivältä aiheuttaa hallitsematonta ahdistusta ja paniikkia. Joo, mä olen juuri niin kaavoihini kangistunut, että syön lähes päivittäin samoja ruokia, koska uusien makuyhdistelmien kokeileminen saattaa aiheuttaa aivan suunnatonta pettymyksen tunnetta, enkä myöskään suostu luopumaan tutuista ja turvallisista puuroaamiaisistani – paitsi jos on pakko ja teen sen omasta valinnastani, eli esimerkiksi painonvedon yhteydessä.

Olen myös luonteeltani niin kontrollifriikki, etten kykene tekemään muiden kanssa mitään yhteistä, sillä haluan tehdä asiat omalla tavallani. Hyvänä esimerkkinä vaikka ruoan valmistaminen: tarjoan apuani muille vain, jos tiedän, ettei apuani oikeastaan tarvita tai jos tilanne on sellainen, että voin vapaasti ottaa ohjat omiin käsiini. Pahinta on jos joku tulee omatoimisesti hämmentämään mun kattiloitani; älkää saatana koskeko mun kattiloihin 😀 Jännä kuinka kontrollin menettämisen pelko voi olla ihmisellä näin vahva, että muiden ihmisten kanssa toimiminen ihan normaaleissa arjen askareissa on aivan mahdotonta. Tasapuolisesti pahoittelut vaan kaikille asiasta kärsiville sivullisille uhreille.

Totta kai kaiken tämän lisäksi olen myös hyvin, hyvin täsmällinen ihminen. Vihaan myöhästymistä (ja myöhästyjiä) ja varaan useimmiten jopa enemmän aikaa vaikkapa matkustamiseen tai eri tapaamisten välille, jotta olen aina ajoissa paikalla ja voin käyttää mahdollisesti ylimääräiseksi jääneen luppoajan johonkin muuhun ajan tappamiseen. Suunnittelen melko tarkasti miten ja mihin käytän aikani ja tiedostan tasan tarkkaan paljonko kulutan aikaa kuhunkin arjen askareeseen tai muuhun toimeen. Pelkästään 10 minuutin viivästyminen omissa aamurutiineissa voi luoda katastrofin ainekset koko loppu päivälle ja silloin hommat kusee oikein olan takaa, koska kontrolli on menetetty ja suunnitelmia pitää muokata jotta sen saa takaisin raiteilleen.

 


Okei, jos nyt vähän kelaa taaksepäin, niin ei tämä mun toiminta nyt ihan niin sairasta ole, miltä se ehkä saattoi kuulostaa. On kuitenkin ihan hyvä itse ennemmin tai myöhemmin huomata, miksi sitä tulee niin usein vedettyä perse edellä puuhun. Joku fiksumpi saattaisi tässä kohtaa ihmetellä ja todeta, että ”kannattaisiko ottaa joskus vähän iisimmin?”. Ehkä, mutta kaltaiselleni jääräpäälle sen toteutus ei ole niin yksinkertaista, vaan se vaatii järjestelmällistä suunnittelutyötä 😀 Välillä kyllä ihmettelen miten tässä taloudessa asuu edelleen kaksi ihmistä, varsinkin kun toi toinen ei ole yhtään sen helpompi tapaus.

Toisaalta, tämäkin luonteenpiirre vie mua koko ajan lähemmäs niitä mun omia tavoitteita, vaikka se vähän kieroutuneella tavalla myös osittain pakottaa mua pitämään aina jonkinlaista tavoitetta yllä. Kyllä se nyt niin on, että järjestelmällisyys, säännölliset rutiinit sekä selkeiden tavoitteiden asettaminen ja niiden määrätietoinen tavoittelu on meikäläisen elinehto ja ilman niitä olen hermoraunio ja kävelevä aikapommi. Toivon mukaan tutkimustulokset pitävät sen verran paikkaansa, että neuroottisuus vähenee iän myötä. Ei se siitä..

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday