Oheisharjoittelu – puolesta vai vastaan?

Kamppailupiireissä on paljon eri koulukuntien ja tyylilajien sanansaattajia. Yhden mielestä vain lajitreeni riittää ja vain tekemällä sitä itseään saa tarvittavaa lajikestävyyttä ja taitoa, toinen vannoo oheistreenien ja voimaharjoittelun nimeen. Onko sitten hyödyllisempää heittää palloa seinään, jotta lyönnit lähtisivät räjähtävämmin ja palautuisivat nopeammin vai kuitenkin se “jiujitsu for life”-mentaliteetti, joka sisältää vain lajiharjoittelua? Nämä on taas kysymyksiä, joihin ei välttämättä ole oikeaa tai väärää vastausta. Mä sanoisin kuitenkin, että riippuu täysin yksilöstä ja mitä varten treenataan. Jos kyseessä on vain harrastus ja halu oppia, riittää mielestäni pelkkä lajiharjoittelu ja kaikki muu on vain plussaa.

Siinä vaiheessa kun aletaan harjoittelemaan tavoitteellisemmin ja kilpailemaan, pelkällä lajitreenillä ei enää pitkälle mennä. Oheisharjoittelu tulee väistämättä mukaan harjoitussuunnitelmaan. Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta tämä on mun mielipide. Pitää täysin paikkaansa, että painimaan oppii vain painimalla ja niin edelleen, mutta mitäs sitten, kun vastaan tulee kaveri, jonka tekninen osaaminen on samalla tasolla? Tässä kohtaa se vahvempi, kestävämpi ja nopeampi on väistämättäkin etulyöntiasemassa ja niillä itkien väännetyillä kyykyillä ja kestävyysvoimatreeneillä alkaa olla merkitystä. Tottakai lajitreeni on aina ykkösprioriteetti, mutta voimaharjoittelu ja muu oheistreeni on se, joka tuo sitä lisäpotkua ja muita fyysisiä ominaisuuksia.

 

Kesän tavoitteena oli palauttaa voimatasot muutaman vuoden takaiseen 100kg etukyykkyyn. Tulihan se lopulta.

 

Mä itse teen kisakauden ulkopuolella perusvoima- ja maksimivoimaharjoittelua, kun taas kisakaudella teen kesto- ja nopeusvoimaa. Peruskuntokaudella kun lajitreeniä ei ole niin paljon kuin kisakaudella, on tarkoitus kasvattaa voimatasoja ja sitä peruspohjaa. Tämän lisäksi voimatreenin tarpeus tulee esiin jo siinä mielessä, että kamppailulajeja tulee harjoiteltua aika pitkälti toispuoleisesti. Se aiheuttaa lihasepätasapainoa, jonka vuoksi tukilihasten, jänteiden ja luuston vahvistaminen on erityisen tärkeää. Voimaharjoittelun merkitys koskien lihasepätasapainoa tuli itselle vastaan, kun aloin treenaamaan kisaamista varten. Punttailu jäi pikkuhiljaa pois ja keskityin enemmän ja enemmän pelkkään lajitreeniin. Sen vaikutus alkoi vähitellen tuntumaan nimenomaan siellä lajitreeneissä, kun keskivartalo alkoi pettämään, voimat hyytymään ja selkä oli jatkuvasti kipeä. Mun painitreenit alkoi monesti sillä, että pyysin valmentajaa ensin oikomaan jalkoja ja selkärangan nikamia paikoilleen. Tästä on opittu ja sen sijaan, että tyytyisin vahvempaan ja heikompaan puoleen, haluan olla tasapuolisesti vahva, puolesta riippumatta.

 

Erilaiset loikka- ja ponnistusharjoitukset kuuluu ohjelmaan ja mm niillä kehitetään kehon räjähtävyyttä sekä reaktiokykyä.

 

Siinä vaiheessa kun tahti alkaa kiristyä ja kisakausi starttaa, mä keskityn treenaamaan enemmän voimakestävyyttä ja räjähtävyyttä. Toisin kuin voimaa, räjähtävyysharjoittelua voi tehdä oikeastaan kaudesta riippumatta, koska se ei kuormita hermostoa samalla tavalla kuin muu treeni. Räjähtävän voiman harjoittelulla on tarkoitus parantaa maksimaalista voimantuottokykyä, eli toistomäärät on pieniä ja kuorma yleensä 40-80% siitä todellisesta ykkösmaksimista. Toistot on siis tarkoitus tehdä mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman isolla painolla. On aivan eri asia hitaasti punnertaa 60kg likkaa maasta ylös, kun sen voi vaan räjäyttää ilmaan. Hah.

 

Loppuhuipennuksena 10 min kelkanvetoa.. Tuntemukseni jokaisen kestovoimatreenin jälkeen.

 

Kisakaudella ei enää paranneta voimatasoja, vaan silloin kasvatetaan matseihin vaadittavaa suorituskykyä, jolle on tehty pohja siellä peruskuntokaudella. Mä kasvatan mun suorituskykyä erilaisilla kuntopiireillä, joihin valitsen lajiominaisuuksia vahvistavia toiminnallisia harjoituksia, kuten köysien heiluttelua, renkaan pyöritystä, kelkan työntöä, volyymikyykkyjä ja niin edelleen. Lisäksi tulee välillä tehtyä hapottavia juoksuintervalleja tai mäkivetoja, mutta vain satunnaisesti, koska niiden rasituskuorma rokottaa itse lajitreeniä, joka on kisakaudella se ykkösprioriteetti.

Vaikka välillä ne aamutokkurassa tehdyt loikka- ja ponnistusharjoitukset tuntuu siltä, ettei tästä tule hevon helvettiä ja olisi pitänyt vaan jäädä sänkyyn nukkumaan, on niistä pitkällä tähtäimellä ollut oikeasti hyötyä. Koen ainakin itse saaneeni huomattavasti lisää sähäkkyyttä, vääntövoimaa ja nopeampaa reagointia omaan tekemiseen. On sen ilmeisesti muutama muukin huomannut ja asiasta maininnut. En siis ole kuvitellut omiani ja hyvä niin.

 

Tämä on kuitenkin se jolla on eniten merkitystä, nimittäin lajitreeni.

 

Jos tuntuu siltä että omaan tekemiseen kaipaa lisää paukkuja, kannattaa ehdottomasti ottaa oheistreeniä mukaan kuvioihin jos vaan aikaa riittää. Pari jumppaa viikossa ei ole missään nimessä pois omasta lajiharjoittelusta ja välillä on ihan terapeuttistakin tehdä jotain muuta. Teen itse pari räjähtävyystreeniä ja 1-2 voima- tai kestävyystreeniä viikkoon, joka on siis vain 20-30% koko treeniviikosta. Ei siis kovinkaan paljoa.

Vinkkejä kannattaa kysellä omalta valmentajalta ja koitan itsekin välillä jakaa instagramin puolella videoita omista jumppailuistani. Oon ollut toistaiseksi aika laiska kuvaamaan, kun yleensä tykkään keskittyä enemmän itse tekemiseen kuin niiden kuvien ja videoiden ottamiseen. Yritän jatkossa panostaa siihen enemmän. Ihan kaikkea ei ehkä kannata aina tehdä perässä, vaan tärkeämpää on löytää itselle sopiva ja järkevä tapa harjoitella. On hyvä muistaa että enemmän ei ole aina enemmän, vaan ennen kaikkea laadukas ja monipuolinen harjoittelu vie eteenpäin. Aina ei tarvitse mennä perse edellä puuhun.

 

 

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday