Onko kamppailijat aggressiivisia?

Haluaisin heti tähän alkuun heittää muutaman kysymyksen ilmoille. Minkälainen käsitys sinulla on kamppailulajeista ja kamppailulajeja harrastavista ihmisistä? Entä mitä ajattelet naisista, jotka harrastavat kamppailulajeja tai ylipäänsä naisista?

Tässä on sellainen aihe, joka herättää omalla kohdalla aika usein huvittuneisuuden tunteita. Kamppailijoista on olemassa monia toinen toistaan erikoisempia myyttejä, jotka tulevat aina välillä erilaisissa tilanteissa esille. Mielestäni yksi näistä uskomuksista nousee esiin enemmän ja useammin kuin muut. Se myytti kuuluu näin: kamppailijat ovat luonteeltaan aggressiivisia. Varsinkin jos olet kamppailua harrastava nainen, olet todella aggressiivinen. Vapaa-ajalla et haluaisi muuta tehdäkään kuin vaan hakata kaikkia. Hohhoijaa sanon minä. Montako kamppailulajien parissa vaikuttavaa ihmistä olet nähnyt kadulla haastamassa riitaa? Niinpä, mä en ainakaan ole tavannut vielä ainuttakaan. Yleensä tilanne on päinvastainen ja saa itse olla toppuuttelemassa tuntemattomia kaksintaisteluun haastajia, kun käy ilmi että harrastat kamppailulajeja.

Kamppailulajit on aina mielletty jostain syystä väkivaltaisiksi ja valtaosa väestöstä kuvittelee, että kamppailu on yhtä kuin tappelua ja vilpitöntä väkivaltaa, hallitsematonta halua satuttaa toista ihmistä. Pitää täysin kutinsa, että esimerkiksi taistelulajien alkuperäinen ja perimmäinen tarkoitus on vastustajan vahingoittaminen, usein jopa tappaminen. Taistelulajit on aika oleellinen osa sodankäynnin historiaa ja useiden maiden asevoimissa opetetaan edelleen jotakin taistelulajia. Mutta mites sotilas- ja suojelutyö? Miksei sotilaita pidetä aggressiivisina ja väkivaltaisina ihmisinä? Ihan yhtä lailla he joutuvat työssään käyttämään taistelutaitoja, aseita, voimankäyttöä ja pahimmassa tapauksessa riistämään henkiä, suojellakseen muita. Vaatiiko sotilastyö halua aiheuttaa vilpitöntä väkivaltaa, jotta sellaisesta pystyy suoriutumaan tai että sitä ylipäänsä haluaa tehdä työkseen? Enpä usko.

 

Kuva: Katri Kallio Photography

 

Toisin kuin taistelulajit, kamppailulajit on kuitenkin ensisijaisesti kilpailemiseen tarkoitettu laji. Sen säännöt, tekniikat ja luonne on luotu siten, että lajissa on mielekästä ja turvallista kilpailla. Kilpailutilanteessa molemmat osapuolet käyttävät teknistä osaamistaan toisiaan vastaan ja mittelöivät niin sanotusti siitä “kumpi on taitavampi”, eikä siitä, kumpi pahoinpitelee toisen nopeammin ja raaemmin. Kumpikin kilpailijoista osaa puolustautua vastustajan hyökkäyksiä vastaan ja tehdä turvallisesti vastaiskuja. Myös ottelupareista pyritään tekemään mahdollisimman tasaväkisiä, eikä kovin suurta tasoeroa pitäisi tulla vastaan. Jotenka tästä voimme yhdessä päätellä, että kamppailussa on kyse aivan muusta kuin vihanhallinnasta.

Kamppailulajit on ollut osa mun elämää viimeiset 16 vuotta, eli yli puolet koko eliniästä. Aloitin 13- vuotiaana Tae Kwon Do:n harrastamisen, kun muutimme perheeni kanssa Toijalaan. Ajatus kamppailu harrastuksesta ei ollut oma ideani, mutta en epäröinyt hetkeäkään sen aloittamista. Taistelutaidot on aina jollain tasolla kiehtonut mua ja nimenomaan se taito puoli, kuinka siistejä juttuja sitä pystyy omalla kehollaan ja kehon hallinnalla tekemään. En aloittanut siksi, että voisin koulussa haastaa kavereita kaksintaisteluun. Aloitin, koska halusin oppia liikkumaan ketterästi, oppia puolustamaan itseäni ja potkimaan hyppykiertopotkuja korkealle. Myöhemmin siirryin vapaaotteluun, kun lajin haastavuus ja monipuolisuus kiehtoi enemmän.

Nuorempana olin ylpeä harrastuksestani. Toki olen edelleen, en sitä muuten harrastaisi, mutta nykyään koitan parhaani mukaan vältellä keskustelua omasta lajista muiden, kuin kamppailijoiden kanssa. Inhoan sitä, kun joku kysyy, mitä harrastan. Valehtelematta lähes joka kerta saan aloittaa saman valistuksen siitä, mitä vapaaottelu oikeasti on, eikä se ole mikään vihanhallintamuoto, jota kaikkien väkivaltaisten ihmisten pitäisi harrastaa. Mielestäni huvittavinta tässä aggressiivisuus käsityksessä on se, miten niin moni mies ajattelee kamppailua harrastavista naisista. Lähestulkoon jokainen mies jolle kerron harrastavani kamppailulajeja, heittää jonkun mauttoman vitsin, kuinka kaikkien naisten pitäisi harrastaa kamppailua. Saisivat kaikki mennä salille rauhoittumaan ja purkaa aggressioitaan, niin eivät olisi kotona niin kiukkuisia. Mun mielestä jokaisen miehen pitäisi mennä kamppailusalille ottamaan kerran turpaansa, niin oppisivat olemaan ja loppuisi tuo länkyttäminen.

 

Kuva: Katri Kallio Photography

 

Vastaavasti on myös niitä mieshenkilöitä, joiden mielestä on todella siistiä, kun joku nainen osaa lyödä ja olisi ”hauskaa” kokeilla kerran kuinka pahasti saisi naiselta turpaansa. Onko tämä nyt joku miehisyyden mittari, kuinka hyvin kestää naisen lyömistä? Monesti näkee polttari virityksiä, joissa on laitettu naiskamppailija pieksemään sulhanen ja nöyryyttämään yhden erä tai ottelun ajan. Siinä on ilmeisesti jotain hauskaa, ainakin miehen näkökulmasta, kun nainen ryöpyttää miestä. Tällaisia tarjouksia on itsellekin usein tullut, mutta en henkilökohtaisesti halua osallistua edes leikkimielisesti kenenkään nöyryyttämiseen, varsinkaan jos toisella ei ole mitään hajua lajista, eikä osaa suojata itseään. Vaikkei ketään oikeasti pahoinpidellä ja kaikki tapahtuu turvallisessa ja valvotussa ympäristössä, käytän silti aikani mieluummin johonkin muuhun järkevään. Joten ei, en harrasta lajia sen takia, että saan luvan kanssa lyödä muita ihmisiä.

Treenikaverin kunnioitus on iso osa kamppailulajeja ja ilman sitä ei ole treenikavereita. Jos treeneissä käy vain päästäkseen vahingoittamaan muita, loppuu treenaaminen muiden kanssa hyvin nopeasti. Joka salille ilmestyy aina joku öykkäri, joka kuvittelee pääsevänsä tappelemaan ja kiusaa pienempiä. Tällaisille tyypeille yleensä näytetään melko nopeasti kaapin paikka ja monesti myös annetaan porttikielto. Toisten tarkoituksellista satuttamista ei hyväksytä missään olosuhteissa ja jos et osaa käyttäytyä, voit jäädä kotiin. Kamppailulajit ei siis ole väkivaltaa. Ne ei myöskään ole pelkästään itsepuolustusta ja taistelutaitoja, vaan se on niin paljon muutakin. Sen lisäksi, että opit hallitsemaan oikeita tekniikoita, opit kontrolloimaan omaa mieltäsi. Kamppailu kehittää kurinalaisuutta ja keskittymiskykyä, parantaa omaa kehonhallintaa, tasapainoa, lihaskuntoa ja voimaa. Lajista riippumatta, se kasvattaa peruskuntoa, kehittää havainnointi- ja reagointikykyä ja parantaa liikkuvuutta. Joten miksi tapella, kun voi sen sijaan oppia jotain hyödyllistä?

3
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday