Onko sillä jotain eroa kilpaileeko Suomessa vai ulkomailla?

Vihdoin on koittanut aika, kun saan kipitellä alipainoisen ruhoni kanssa Helsinki-Vantaan lentokentälle muun maajoukkueen kanssa ja nousta koneeseen kohti Bahrainin kuningaskuntaa. Odottavan aika on ollut pitkä, varsinkin kun edessä on vuoden kohokohta ja kisakauden huipentuma, nimittäin amatööri vapaaottelun maailmanmestaruuskisat.

Nämä kisat tulevat olemaan kaikkien aikojen isoimmat, sisältäen yli 50 osallistuja maata ja reilu 250 ottelijaa. Kenties ovat myös komeimmat, sillä rahan suhteen on tuskin säästelty (kiitos prinssi Bahrainin). Kerrankin voin myös sanoa oman valmistautumisen menneen moitteettomasti, paino on enemmän kuin kunnossa eikä viime hetken loukkaantumisiakaan ole tällä kertaa tullut. Enää ei siis tarvi odottaa kun niitä tulevia otteluita.

 

Maajoukkueen kokoonpano Bulgarian Em-kisoissa keväällä 2017

 

Minkälaista se otteleminen ulkomailla sitten on? Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Yhtään helpompaa se ei ainakaan ole, päin vastoin. Ulkomaan arvokisoihin lähetetään joka maasta ne kaikista parhaimmat ottelijat, eikä vastassa enää ole aloittelijoita. Siellä on entistä kovempia tyyppejä jonossa, joilla saattaa olla jopa 15 vuotta jotakin muuta lajitaustaa ennen koko vapaaottelun aloittamista, kuten esimerkiksi judoa. Vapaaottelu on siitä hauska laji, että vaikka ottelijan rekordi näyttää vain 3 ottelua, saattaa takana olla vaikka kymmeniä Thainyrkkeily otteluita, mutta niistä ei vastustaja välttämättä ole tietoinen, koska vapari rekordissa on vain vapaaottelu matsit. Taso on siis todella kova, eikä yksikään otteluvoitto tule helpolla.

 

Sm-kisojen semifinaali keväällä 2017. Kuva: VoikukkaJJ

 

Sen lisäksi, että ottelijoiden taso on korkeampi, on myös itse turnaus kovempi. Ottelupäiviä on parhaimmillaan viisi peräkkäin ja lepopäiviä on vain yksi tai ei sitäkään. Suosituimmat miesten painoluokat ovatkin yleensä täyteen buukattuja, eli oteltava on joka päivä. Niinkuin turnausluontoisissa kisoissa yleensäkin, jokainen ottelu on voitettava jos meinaa kultamitalin saada kaulaansa killumaan. Urakkahommia siis. Pienenä lisämausteena on vielä se kuuluisa painoluokkaurheilu, joka tarkoittaa sitä, että painon pitää olla kohdallaan jokaisena ottelupäivänä. Ei siis riitä, että pääsee kerran painoon ja voi huoletta tankkailla koko loppuviikon, vaan vaaka ei saa heilahtaa grammaakaan yli, ainoanakaan päivänä. Tästä syystä yleensä lähdenkin reissuun jonkin verran alipainoisena, niin ei tarvitse joka päivä stressata painoa takaisin oikeisiin lukemiin. Sen takia moni ei välttämättä haluakaan otella turnauksissa, sillä se on aika raskas viikko henkisesti ja fyysisesti.

 

Las Vegasin Mm-kisoissa kesällä 2016 oli ensimmäisenä vastassa kokenut arvomitalisti ja mustan vyön omaava judoka. Tarjolla oli vain lohdutuspalkintoja.

 

Itse reissuun lähteminen tuo toki myös aina oman jännityksensä. Kuljetuksien kanssa saa välillä enemmänkin säätää, pitkät lennot ja odottelut puuduttavat, oikeanlaisen ravinnon löytäminen saattaa olla yllättävän hankalaa (tai kallista) ja kisajärjestäjien joukosta pitäisi löytää joku, jolta saa vain paikkaansa pitäviä vastauksia kysymyksiinsä. Siihen kun lisätään ne yli 50 muuta maajoukkuetta, jotka kaikki säätävät samaan aikaan täysin samoista asioista, joutuu hieman omaa kärsivällisyyttään testailemaan useampaan otteeseen. Näissä tilanteissa olen yllättävän rauhallinen, mutta mun reissuissa on yleensä ollut pientä lisäjännitystä matkustamisen kohdalla, kuten pääsenkö koskaan edes määränpäähän. Muutama ”läheltä piti”- tilanne on ollut jokaisella reissulla. Eli matkassa on aina ollut joka kerta vähän enemmänkin mutkia ja niistä voisi melkein kirjoittaa ihan oman tarinansa. Jotenkin olen kuitenkin aina päässyt kohteeseen ja takaisin, ainakin toistaiseksi.

 

Viime syksyn Prahan Em-kisat 2016 meinasivat mennä sivu suun, kun VR ei kuljettanut tälläkään kertaa perille. Onneksi oli hätäapu lähellä ja Koivusten luottokyydillä pääsi nippa nappa koneeseen.

 

Vaikka isommat kisat ovatkin rankempia, nämä ovat juuri niitä asioita miksi mä tykkään kisata Suomen rajojen ulkopuolella. Niinkuin aiemmin sanoin: “jos tää olis helppoa, kaikki tekis tätä”. Mä haluan haastaa itseäni. Jokainen minuutti siellä häkissä, etenkin ulkolaisessa häkissä kehittää mua eniten ottelijana. Mitä kovempi vastus, sitä enemmän omat heikkoudet ja vahvuudet korostuu. Oma osaamistaso tulee konkreettisemmin itselle selkeäksi, oli lopputulos mikä tahansa. Näihin kisoihin olen laittanut extra paljon panostusta ja häkkiin astuu kaikkien aikojen kovin ja taitavin Chabbinaattori. Mun ainoa päämäärä on podiumin korkein koroke ja kirkkain mitali.

 

Prahan Em-kisoissa syksyllä 2016 tuli pronssia, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että Norja varasti mun finaalipaikan paskan tuomaroinnin takia. Ei jätetä siis tuomareiden varaan mitään.

 

Kisapäivityksiä koitan tehdä somen puolella mahdollisimman paljon, mutta paikanpäällä on reilusti muutakin tekemistä, joten kuulumisia tuskin tulee päivittäin. Jos haluat seurata mun ja muun joukkueen matkaa, kannattaa laittaa Suomen vapaaotteluliitto seurantaan. Sieltä pääsee seuraamaan menoa ja ilmeisesti öljyrahoja on Bahrainin päässä tuhlattu enemmänkin, sillä jonkinlaista ottelustriimiä on kisajärjestäjien kautta tarjolla. Ohjeet löytyvät seuraavasta linkistä. Ei muuta kun mitalikahvit lataukseen.

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday