Peruskuntoharjoittelu & Alfaland solo-podcast

Jatketaan vielä hieman lisää tuosta peruskunnosta, josta lyhyesti kirjoitin pari viikkoa takaperin. Tällä kertaa ajattelin keskittyä enemmän aikaan saatuihin tuloksiin ja ehkä vähän myös niiden pienimuotoiseen analysointiin. Minkälaisia harjoituksia tulee tehtyä ja miten se näkyy lajitreeneissä. Joten sen pidemmittä puheitta, mennään asiaan.

 

Niin kuin aiemmin mainitsin, peruskuntoharjoittelu on ollut itsellä melko suuri heikkous ja hyvin hyvin laiminlyöty osa-alue. En ole missään nimessä jättänyt tätä osaa treeneistä tekemättä, vaan suorittaminen on ollut hieman hakoteillä. On juostu mäkivetoja, portaita, sprinttejä ja tehty erilaisia hapotus ja intervallitreenejä, kuntopiirejä kuolemaan asti, mutta silti aina tuntui, ettei kunto kasva mihinkään. Joka kerta tuntui sparratessa yhtä pahalta ja suurin osa harjoituksista meni niin sanotusti “selviytyessä”, eikä käteen jäänyt juurikaan onnistumisen fiiliksiä. Yllättäen pelkät korkeasykkeiset vedot eivät tuoneet haluttua tulosta, eikä aikaisin aamulla hampaat irvessä vedetyt selviytymistaistelut parantanut juurikaan lajikuntoa. Halusin saada kehitystä aikaiseksi ja yhteydenotto Arttuun toi mukanaan positiivisia muutoksia tekemiseen.

 

Suurin ongelma itsellä oli nimenomaan jatkuva taistelu joko aikaa tai matkaa vastaan, enkä halunnut antaa matalasykkeiselle harjoittelulle mahdollisuutta. Totuushan piilee kuitenkin juurikin siellä matalasykkeisessä kestävyyskunnossa, jota parantamalla päästään parempiin tuloksiin myös kovemmissa treeneissä. Hengityksen säätely ja ymmärrys omista sykealueista, miltä mikäkin syke tuntuu ja millä tavoin kontrolloida sykettä omalla tekemisellä, vaikuttaa loppujen lopuksi eniten kestävyyteen ja omaan suoritukseen. Eli alkuun lähdettiin tunnustelemaan oman kehon toimintaa ja opettelemaan syketasojen säätelyä, pitämällä ne treenin ajan halutulla tasolla. Kovempiin treeneihin tottuneena, oli alkuun yllättävän haastavaa pysytellä matalasykkeisellä alueella ja pitää tahti rauhallisena, kun virtaa olisi riittänyt vaikka mihin.

 

Kuva: Ikuinen peruskurssi

 

Suoritus menetelmät ovat olleet pitkäkestoisten juoksulenkkien sijaan pyöräilyn ja juoksun yhdistelmiä tai alle tunnin kestäviä kuntopiirejä, joiden liikkeitä vaihdellaan muutaman minuutin välein. Tarkoituksena on joka tapauksessa pysytellä matalilla sykealueilla, vaikka suoritustapa on “normaalista” hieman poikkeava. Liikkeitä on yleensä 2 – 3 erilaista, jotka vaihtelevat pyöräilystä varjonyrkkeilyyn ja tuovat samalla harjoitteluun erilaisia ärsykkeitä. Tämä on ollut itselle huomattavasti miellyttävämpi suoritustapa ja itse asiassa jopa nostanut motivaatiota peruskuntoharjoittelua kohtaan. Varsinkin, kun huomaa positiivista kehitystä juurikin niissä asioissa, joihin on parannusta kaivannut.

 

Mitään numeroita ja kirjanpitoa mun on aivan turha tuoda esiin, koska ne ei kuitenkaan kerro yhtään mitään. Se, että kuinka paljon nopeammin juoksen 5 kilometrin matkan 150 bpm sykkeillä nyt verraten kevääseen, ei vielä kerro miten se vaikuttaa lajiharjoitteluun. Toki se kertoisi sen, millaisen kehityksen olen saanut muutamassa kuukaudessa aikaiseksi, mutta nyt ei ollut varsinaisesti tarkoituksena parantaa juoksua, vaan lajikestävyyttä. Mutta se, mikä kertoo jotain kehityksestä lajikestävyyden suhteen, on muutokset sykealueiden vaihtelussa. Se, että mun lajitreenien aiempi sykevaihtelu 70 – 200 bpm on laskenut 69 – 190 bpm, kertoo siitä, että matalasykkeinen harjoittelu on kehittänyt mun lajikestävyys kuntoa. Toisin sanoen, ne jatkuvat selviytymistaistelut oman jaksamisen kanssa on aika pitkälti selätetty. Toki tekemistä vielä riittää ja paljon, mutta eteenpäin on menty.

 

Jos vaan halaan tätä jalkaa loppu erän ja hengittelen rauhassa?
Kuva: Ikuinen peruskurssi

 

Sen lisäksi, että lajitreeneissä huomaa selkeitä muutoksia jaksamisen ja sen säätelyn suhteen, näkyy parempi suorituskyky myös siellä oheisharjoittelun puolella. Peruskuntotreenejä tehtäessä saa lisätä reilusti vauhtia eikä aina välttämättä edes huomaa jos sykkeet on noussut turhan korkealle. Kehityskaari on ollut valtava verrattuna esimerkiksi niihin aiempiin intervalliharjoituksiin, joiden tulokset eivät lopulta juurikaan parantuneet, ainakaan merkittävästi. Toki kehitykseen vaikuttaa myös järkevämmin rytmitetty ja suunniteltu treeniviikko. Vaikka oheisharjoittelun määrä on kasvanut edellisestä, on se myös huomattavasti keventynyt. Keventynyt oheisharjoittelu on vaikuttanut myös kehitykseen lajitreeneissä, vaikka niiden määrä on vähentynyt hieman.

 

Jälleen kerran voidaan todeta, että laatu korvaa määrän ja järkevällä suunnittelulla saadaan kestävämpää kehitystä aikaiseksi. Linkkasin alkuviikosta Artun podcastin Facebookiin, jossa hän kertoo enemmän tästä meidän projektista ja kamppailijan oheisharjoittelusta. Jos kyseinen linkki meni jostain syystä ohi tai et ole vielä ehtinyt sitä kuuntelemaan, niin se löytyy tästä:

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday