Poseja ja pistoksia

Toinen lomaviikko on käynnistynyt. Sunnuntai-iltana palasin kotiin, omiin rutiineihin. Maalla oli mukavaa ja olisin mielelläni jäänyt vielä pariksi päiväksi kun serkkunikin oli tulossa. En kuitenkaan voinut jäädä, sillä maanantaille oli ostettu bussiliput kohti Helsinkiä. Mulla oli sovittuna poset valmentajan kanssa ja myöhemmin aika myös ensimmäiseen huultentäyttöön ikinä.

Toin Annalle myös nähtäväksi livenä mun kisabikinit. Kuulemma juuri hyvät ja sopivat. Hyvä että ne toimii, eikä niiden kanssa pitäisi olla mitään ongelmaa. Kunto on kiristynyt tasaisesti, mutta vielä on matkaa. Ei stressiä, hyvin pitäisi ehtiä. Pistin tietty poseerauksen ajaksi bikinit päälle ja saatiin aseteltua ne kunnolla. Pienillä säädöllä ihan bikinien asettelullakin saa huomattavasti muutosta aikaan.

Poseerauksetkin oli kuulemma parempia nyt kuin esimerkiksi tiimipäivillä. Kehittyminen niissäkin on tavoite, mutta nyt vasta aletaankin hinkkaamaan niitä vielä enemmän. Siitä tää homma ei pitäisi jäädä kiinni, tuskin jääkään, sillä poseeraukseen saan kyllä apuja.

EI, ei vielä värejä 😀

Ehdin Töölö-Gymillä myös vetäistä nopeasti HIITin ja ahmaista (kirjaimellisesti) ruuat, ennen pientä kävelyä Meilahden suuntaan huulten täyttöön.

Ensimmäinen kerta pistoshoidossa ei ollut hullumpi, hieman jännitin neulaa ja kipua, mutta oikeastaan se ei sattunut läheskään niin paljon kuin pelkäsin. Alkuun tietysti ihon pinta puudutettiin ja kun vielä valitsin aineen, jossa on puudutus, ei kipua ollut paljon. Pidin silmät kiinni lähes koko ajan, etten nää neulaa, sillä en oikein välitä niistä.

Mielestäni huulista tuli kivat. Toki en ole tällä hetkellä varma, paljonko ne ovat turvoksissa, sillä täytöstä on vasta pari vuorokautta. Pieniä mustelmia ainakin huulet on täynnä, mutta oikeastaan odotin pahempaa jälkeä. Ainut mihin en oikein varautunut oli pistokohtien ja mustelmien kipu, mutta sekin on laantumaan päin.

Miksi sitten otin täytettä huuliin? Oikeastaan vastaus on, että MIKSEI? On se ollut ajatuksissa silloin tällöin, sillä huuleni on aika ohuet. Varsinkin nyt kisoihin haluan hieman muhkeutta. Mun meikkaaja rehellisesti sanoi kisameikkiä suunniteltaessa, että huuliin olisi hyvä laittaa täytettä, sillä ei meikillä saa ihan samaa lopputulosta. Nyt on sekin tehty.

Saa nähdä otanko vielä toisen kerran vielä ennen kisoja vai riittääkö tämä. 🙂

6
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday