Preppiviikko 19: selvitymistä ja hyviä uutisia

Dieetti viikko 19 on vihdoinkin rämmitty läpi. Mennyt viikko oli varmasti väsynein ja raskain koko kisaprepillä. Viikko ei töissä ollut fyysisesti rankka, mutta loman alkamiseen tuntui olevan koko ajan pitkä aika ja työpäivät oli lähinnä selviytymistä. Ajatus on ollut lähinnä nukkumisessa/makaamisessa ja syömisessä.

Treeneissä ei mitään suurta volyymiä saa aikaan, mutta kaikki on tullut tehtyä. Ei ole mitään järkeä tosiaan repiä isoilla painoilla ja sarjoja loppuun, sillä lihas ei kehity ja loukkaantumisriski on suht suuri. Treeneissä on ollut ihan mukavaa, mutta nyt pari viimeisintä kertaa olen joutunut pakottamaan itseni salille. Jotenkin ollut sellainen olo, että ei nappaa, ei jaksa.

Nyt perjantaina alkoi sitten vihdoin se odotettu kisaloma, jonka tarpeessa olen todellakin. Töissä kun on jo hetken kuullut, että olen vähän pihalla ja väsyneen näköinen. Odotettuahan se oli.. Nyt kisaloman ideana on päästä freesaamaan olo ja pääsen keskittymään lauantain kisaan täysin. Tulevaan viikkoon sisältyy paljon itsensä puunaamista ja viimeistelyä, laitan kynsiä, ihon hoitoa, viimeiset kehonhuollot, poset ja treenit ja lopulta kisavärit.

Dieetti on kyllä tähän mennessä mennyt oikeastaan aika mukavasti ja edennyt lähes koko ajan. Viimeisen viikonkin aikana vaa’an lukema on laskenut jopa kilolla. Tuskin kamalasti rasvasta tää on lähtenyt. Hiilaria vähennettiin aika paljon, joten osa varmaan johtuu siitä. Myös suuri vaikutus taitaa olla makeutusaineiden poistolla. Viikko sitten jätettiin esimerkiksi Pepsi Max ja purkat pois. Vähän ankeaa, mutta sekin oli odotettavissa.

En osaa sanoa oliko tässä enemmän hyvää juttua vai huonoa juttua. Mun fiilikset kun menee ylös alas muutenkin. Olo on joskus loistava ja odottava, mutta joinain hetkinä tuntuu niin väsyneeltä ja nälkäiseltä että meinaa itkettää.

Tässä seuraavana kuitenkin todella kiva ilmoitus, joka motivoi ja josta olen todella iloinen ja otettu!

Vajaa viikko sitten alkoi niin sanotusti uusi aikakausi, kun sain uuden tukijan treeneihini ja kehitykseen;. Nimittäin Leader Foods lähti sponsoroimaan mua! Olen tästä mahdollisuudesta erittäin kiitollinen. Mulla on ollut haaveena että saisin suomalaisen lisäravinne firman tukemaan minua ja nyt se vihdoin toteutui. Leaderin tuotteet on tuttuja ja hyviä. Heillä on niistä jo hyvin kokemusta, sillä firma on perustettu vuonna 2001. Olen varmaan aikaisemminkin maininnut, että se, että saan tehdä yhteistyötä suomalaisten yritysten kanssa, on mulle tärkeää, sillä kotimaisuus ja suomalainen työ on arvokas asia.

Ihanaa sunnuntaita kaikille, itse jatkan mun lepopäivää kynsien laiton ja myöhemmin hieronnan merkeissä. 🙂

4
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday