Syysmieli

Vaikka säiden puolesta kesä on mulle mieluisinta aikaa, niin jotenkin tuntuu että syksyt miellyttävät mua useimmiten muuten. Tuntuu että olen ollut useampana kesänä hieman allapäin ajoittain.

Useiden vuosien ajan juurikin syksyisin on tapahtunut elämässäni kaikkea positiivisia asioita. Olen ollut monena kesänä vailla työtä ja välillä mitään sen suurempaa tekemistä. Sitten kun ei kiinnosta mitkään festarit tai muut ryyppyjuhlat eikä kutsu itseään kenenkään mökille yhtäkkiä, niin joskus tuntunut aika yksinäiseltä. Kuitenkaan vanhemmillakaan ole jaksanut koko kesää olla.

Syksyisin usein monet asiat etenee ja toimii kun joku ei ole koko ajan kesälomalla tai ole sitä painetta että nyt on kesä, pitää olla rannalla, mökillä, juhlia ja sopia menemisiä sinne tänne.

Tämä syksy on ollut tähän asti tosi mukava. Vaikka töitä on tehty paljon ja aikaa joutuu varaamaan rentoutumiselle, niin olen nauttinut. Mulle on mielekästä mennä, tehdä töitä, sopia juttuja ja vielä ohella treenata. Paljon muutoksia tulee elämääni tämän syksyn ansiosta ja niitä odotan. Ensimmäisenä tietenkin tuleva leikkaus joka on ihan pian, enkä ehkä edelleenkään käsitä että se on oikeasti tapahtumassa.

Toinen suuri muutos on valmentajan vaihtuminen. Löysin itselleni tosiaan kisapreppiä varten valmentajan ja tiimin, joka kyllä innostaa mua paljon! Näin offilla poikaystäväni on valmentanut mua ja osaa kyllä hommansa, mutta en tiedä olisiko hyvä asia että poikaystävän kanssa tehdään dieetti… Olenkin tosi kiitollinen siitä, mitä ollaan offilla hänen kanssa saatu aikaiseksi. Ehkä jopa virkistävää saada jonkun ulkopuolisen näkemystä asiaan. Ehkä myöhemmin paljastan tiimini ja valmentajani mutten vielä.

Ehti istahtaa ja nauttia sohvalla sitruuna jääteetä.

 

Tässä on nyt pari päivää vapaata ja ajattelin ottaa suht rauhallisesti. Mulle on taas(!?) tullut vähän jotain flunssan/yskän oireita joten en saa kyllä liikaa hosua ja aionkin nukkua kunnolla nää pari päivää. Lisäksi ruokaan ja lisäravinteisiin pitää panostaa eri tavalla.

Voit lukea mun aikaisemmista kirjoituksista miten hoidan flunssaa ja miten saan syksyyn energiaa. 🙂

Ja ihan vinkkinä! Nyt saa voimaravinteet.fi -verkkokaupasta vastustuskykyyn ja palautumiseen 2 kappaletta L- glutamine Extraa edullisesti.

Ihanaa uutta viikkoa Teille, lukijat!

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday