Kuinka jalkapalloilijasta tuli missi?


Aina pienestä asti oon rakastanut urheilua, mutta jalkapallo ei ollut suinkaan mun ensimmäinen harrastus. Oman jutun löytämiseen menee aina hetki ja se usein vaatii monta kokeilua, epäonnistumista ja onnistumista. Monelle varmasti tulee yllätyksenä, että ensimmäinen lajini, jota harrastin 6 vuotta oli taitoluistelu. Siihen väliin on mahtunut pianonsoitto, telinevoimistelu, baletti, koripallo, kuvataide jne. Lopetin taitoluistelun, koska yllättäen se ei tuntunut enää omalta ja koin siihen aikaan mun isoimman kasvupyrähdyksen.

Äitin kanssa mietittiin, että mitähän harrastusta mä voisin kokeilla. Niin lämpeni ajatus jääkiekosta. Mulle ostettiin mun ensimmäiset hokkarit ja olin oikeesti pitkästä aikaa tosi innostunut. Pääsin yhden perustettavan joukkueen treeneihin, mutta joukkuetta ei kuitenkaan koskaan perustettu. Näin myös mun jääkiekkoharrastus kuoli nopeasti.

2007 alkuvuodesta mun -00 ja -01 syntyneet veljet aloittivat jalkapallon seurassa, joka oli juuri perustettu meidän asuinalueelle. Mun isä luonnollisesti osallistui tähän täysillä ja myönnettäköön olin vähän mustasukkainen, että isäni oli mun veljien valmentaja. Näin syntyi myös idea jalkapallosta ja tottakai toiveena oli, että mun isä ois myös mun valmentaja. Selvisi, että tuoreella seuralla oli tyttöjoukkue, mutta ikähaarukka oli 1999-1994. Se ei mua haitannut ja aloitin jalkapallon 2007 marraskuussa. Joukkue oli täynnä ihania tyyppejä ja meillä oli suuresta ikähaarukasta huolimatta superhyvä tiimihenki. Meillä oli isäni lisäksi myös naisvalmentaja, hän oli itse pelannut maajoukkueessa sekä ulkomailla. Iso ylpeyden aihe. Huomasin että, hitto täähän on ihan mun juttu. Mulla oli ihan tosi paljon motivaatiota ja pelattiin harrastesarjaa tuolloin mua vuoden vanhempien sarjassa.

Joukkueemme hajosi 2010 ja siirryin pelaamaan Tikkurilan palloseuraan omaan ikäluokkaani T96. Oikeastaan tuohon aikaan mun elämään ei kuulunut muuta kuin jalkapallo. Treeneihin oli normaalia mennä 1-2h aikaisemmin vain potkimaan ja saatettiin vielä jäädä potkimaan treenien jälkeenkin. Vietin aikaani siis käytännössä Tikkurilan tekonurmella enemmän, kuin siihen aikaan nuoret kauppakeskuksissa. Kehityin ja pelasin joukkueessamme kahdessa sarjassa. 2. joukkue valitsi minut, kapteeniksi ja muistan itse kuinka iloinen sekä ylpeä olin nauhasta vasemmassa kädessä. Jalkapallo toi mun parhaita puolia esiin, rakastin pelaamista, joukkue hengen nostatusta ja voittamista joukkueena. Löysin myös elinikäisen ystävän tästä joukkueesta ja olemme edelleen kuin paita ja peppu. Saavutuksia joukkueena Helsinki cup hopea 2011 ja Aluesarja pronssi.

Treenasin todella kovaa ja mun päämäärä oli saada enemmän peliaikaa ja vastuuta ykkös joukkueessa. Mun työ huomattiin ja palkittiin keväällä. Olin pelaajana fyysisesti lahjakas, en ollut ollenkaan pelaajana tegu tyyppiä, vaan pikemminkin joukkueen juoksu ja potkuvoima. Tuolloin sairastuin sikainfluenssaan ja olin n. kaksi viikkoa pois kentältä ja se jos mikä otti päähän, juuri kun kaikki alkoi sujumaan. Oloni parani ja osallistuin ykkös joukkueen harkkamatsiin ulkona talvipakkasella. Muistan tän varmaan kirkkaimmin siksi, että loukkaannuin todella pahasti. Mulla katkes oikeasta nilkasta useampi nivelside ja edessä oli pitkä kuntouttaminen ja tauko jalkapallosta. Tässä kohtaa kaikille on varmaan sanomattakin selvää, että peliin mentiin kuumeilun jälkeen aivan liian aikaisin. Tyhmästä päästä kun kärsii koko ruumis. Tää loukkaantuminen oli henkisesti raskain ja olin todella raivoissani mun vamman vahvistamalle urheilulääkärille, vaikka eihän tuo ollut millään tavalla hänen vika. Pitkän tauon hyväksyminen oli äärettömän vaikeaa ja mä kirjaimellisesti menin treeneihin katsomaan, vaikka mulla oli lasta jalassa ja kepit kourassa. Joukkuekaverit piti mua ihan hulluna, mutta jalkapallo oli kaikki mitä mulla oli.

Ylläpidin taitoja joukkuepelaajana sekä yksilönä Orsasportin leireillä. Hain mm. mukaan Annen Akatemiaan, johon valitaan motivoituneimmat pelaajat koko suomesta. Leirin kasvot olivat tuolloin suomen huippujalkapalloilija Anne Mäkinen. Leiri pidettiin Eerikkilässä kesällä sekä talvella. Nää leirit on ollu suurimpia kohokohtia koko mun jalkapallo uran ajalta. Sain leireistä aina lisää buustia ja itsevarmuutta tulevaa kautta varten. Sain myös ison tuen mun loukkaantumisten tueksi, sillä leireillä otettiin loukkaantuminen huomioon ja annettiin apua kuntoutumiseen. Leirillä oli paljon huippu valmentajia sekä pelaajia valmentamassa meitä tiiviisti kolmen päivän ajan. Näiltä leireiltä on jäänyt niin paljon oppeja käteen ja esim. henkilö, jota arvostan jalkapallo valmentajista on Eeva-Maria Saari. Eeva-Maria luotsaa leirejä Orsasportilla ja on itse tällä hetkellä tunnettu potkutekniikka valmentaja. Kaiken tän lisäks tää upea nainen on ihana persoona!

Kuva Eemil Järvinen

Monikaan ei varmasti tiennyt, että olen myös toiminut vastuuvalmentajana sekä 3 muun joukkueen valmentajana. Valmentaminen oli myös mun ihan ensimmäinen työ, jonka oon aloittanut ensimmäisen kerran 2008-2009 nappulafutis ohjaajana. Palon valmentamiseen löysin myöhemmin pitäessäni välivuotta omasta pelaamisesta. Idea lähti myöskin mun isäni kautta. Hän toimi 10 vuotta vastuuvalmentajana ja kouluttautui sitä varten. Isäni rohkaisi minua aloittamaan, sillä naisvalmentajia oli todella vähän. Valmensin pitkään tyttö joukkuetta, jossa tein mun suurimmat saavutukset. Valmensin myös äitini kanssa erityislasten jalkapallojoukkuetta ja siellä opin, kuinka tärkeää on antaa mahdollisuus kaikille erilaisuudesta huolimatta. Näillä pienillä oli todella suuri sydän, eikä koskaan olisi tehnyt pahaa kellekkään. Kouluttauduin ja kävin D-valmentajan koulutuksen. Muistan tuolloin, kuinka kova motivaatio mulla oli saada tytöt ensi kaudella nousemaan sarjassa ylöspäin, saavuttamaan yksilöllisiä tavoitteita ja kehittyä itse valmentajana. Tämä kaikki kävi toteen ja olen saavutuksistani valmentajana enemmän kuin ylpeä. Valmentajan ura päättyi kuitenkin aika kurjasti kesken kauden, en siis päässyt nauttimaan omista saavutuksista valmennettavien kanssa. Kaikki johtui minusta riippumattomista syistä, jonka myötä myös mun motivaatio valmentamiseen katosi.


Pelailin paljon myös beachfutista kesäisin kaveriporukan kanssa ja yksi kesä tuli myös voitettua hopeaa Rauman ranta futiksesta. Mun ihan lemppari jalkapallossa on talvikauden futsal pelit ja kesän beachfutis. Pelaajana nykyään olen enemmän teknisesti ja peliälyllisesti lahjakas. Näissä kahdessa lajissa oon saanut eniten sitä hyvää energiaa, sillä niissä olen myös saavuttanut enemmän positiivisia onnistumisia. Herää varmasti tässä kohtaa kysymys, että mitä pelipaikkaa pelaan? Pelaan lähes joka ikistä pelipaikkaa jalkapallokentällä, kyllä kaikki on tullut kokeiltua. Henkilökohtainen lemppari pelipaikka on ehdottomasti keskikenttä, mutta viimevuodet olen pelannut enimmäkseen topparina.

Viime vuosina jalkapallo poltti mut pahasti loppuun, eikä mun panokselle tai työlle tullut oikein arvostusta. Annoin itsestäni kirjaimellisesti kaiken ja kaikki mitä sain takaisin oli negatiivista. Aika nopeasti jalkapallosta loppui ilo ja siitä tuli suorittamista sekä stressaavaa. Olin hukassa aika pitkään lopettamisen jälkeen 2017. Tästä kuitenkin alkoi mun keskittyminen missi juttuihin ja viimeiset kaksi vuotta on mennyt misseyden parissa. Uskon kuitenkin, että kaikella oli tarkoituksensa ja tauko teki hyvää. Aloitin nyt syksyllä harrastejoukkueessa pelaamisen uudestaan. Tuntuu niin hyvältä pelata ja oikeasti pitää myös hauskaa. Tässä kirjoittaessa tuli myös puheeksi poikaystäväni kanssa, että miksi en valmenna enää? Rehellisesti mulla on hiipinyt ajatus uudestaan valmentamisesta, mutta mistä mä revin ajan siihen. Valmentaminen kuitenkin vaatii paljon vastuuta ja työtä. Minä vielä, joka haluaa tehdä kaiken just eikä melkein.

Jos sua kiinnostaa tietää leireilystä lisää, mulle saa laittaa viestiä tai käy kurkkaa osotteessa: www.orsasport.com

Mun käymä akatemia leiri löytyy nimellä “orsan Akatemia” ja sivulta löytyy niin harrasteelle kuin kilpaurheilijalle leirejä!

Ihanaa viikonloppua,
xx
Eeva

5
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday