Punainen lanka

Edellinen teksti taitanee olla niinkin kaukaa kuin helmikuulta.

Miksi? 

Kävi niin, että oli pakko niellä oma kunnianhimoisuus ja luopua hetkeksi jostain. Treenimäärä oli suuri ja töissä olin siinä välissä. Viikonloput meni pelireissuilla tai treenatessa. Tämän lisäksi aloin lukea yliopiston pääsykokeisiin. Ajanpuute söi luovuutta ja ennen kuin pää räjähti oli pakko painaa pause-nappia hetkeksi.

Tässä taas ollaan! Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Aikaa on vähän enemmän, mutta niin on myös asiaakin. Aivot käyvät ylikierroksilla, enkä löydä sen kuuluisan punaisen langan kumpaakaan päätä, sillä se on sotkeutunut ja kietonut itsensä vielä siniseen ja vihreään lankaan.

Lähdetään purkamaan tätä sotkuista lankakerää kauden lopusta tähän hetkeen, sillä siinä ajassa on tapahtunut itselle suuria asioita ja muutoksia.

Meidän kausi päättyi iloisiin hyppyihin ja pomppuihin ja taisi siellä jonkin sortin kasakin olla, kun viimeinen pallo vihellettiin päätökseen. Me ollaan suomenmestareita 2018! Yllättäen tälläisellä itkupillillä tuli kyyneleet silmiin. Siinä hetkessä purkautui kaikki. Se matka, jonka me jokainen teimme niin yksilöinä kuin yhdessä joukkueena ja seurana oli huikea. Ennen kaikkea teimme sen yhdessä.

Suomenmestarit 2018

Siinä juhlien tiimellyksessä kuitenkin taas tajusi sen, mikä odottaa aina keväisin. On aika sanoa heipat. Osa meistä lähti jo heti viimeistä finaalia seuranneena päivänä. Eli tältä erää viimeisten halien antaminen alkoi jo juhlien tiimellyksessä.

Tällä kertaa olin myös itse yksi lähtijöistä. Se tulisi tekemään kipeää. Olin tutustunut upeisiin tyyppeihin niin töissä, lentopallon parissa kuin vapaa-ajalla.

Olin kulkenut pitkän matkan polkua, joka oli nyt tuonut minut risteykseen. Risteyksestä pääsisi moneen suuntaan, mutta mikä niistä olisi oikea? Olisiko mikään, vai olisivatko kaikki? Polku oli ollut välillä kivinen ja hankala kulkea. Välillä se oli tasainen ja helppokulkuinen. Joskus en tainnut kävellä polulla ollenkaan ja olin hukassa. Tällöin kuitenkin tunsin lempeän tönäisyn, kun joku ohjasi minut takaisin polulle. Olin kuitenkin päässyt tähän risteykseen asti. Olin ylpeä siitä. Pystyin katsomaan taakseni ja taputtamaan itseäni selkään. Nyt kuitenkin kysymykset painoivat mielessäni. En osannut tehdä valintaa.

Tarvitsin hieman lisää aikaa miettiä, tein päätöksen ja päätin muuttaa kesäksi kotiin. Samalla jatkoin niihin pääsykokeisiin lukemista, sillä en ollut vielä tehnyt päätöstä ja halusin pitää kaikki vaihtoehdot avoinna.

Nyt olen tässä. Olen kotona Raumalla, omassa huoneessani, josta neljä vuotta sitten pakattiin 18-vuotiaan Eveliinan tavarat ja vietiin Hämeenlinnaan, josta myöhemmin muodostui minulle uusi koti. Siksi sieltä olikin niin vaikea lähteä pois. Kaikki te mahdottoman ihanat tyypit, jotka teitte siitä minulle kodin, KIITOS! Ilman teitä en olisi tässä. Kiitos HPK (nykyinen Hämeenlinnan lentopallokerho) näistä neljästä upeasta kaudesta. Kiitos mahdollisuudesta kehittyä pelaajana ja ihmisenä näin hienossa seurassa.

Muutaman viikon päästä naamani edessä on yliopiston pääsykoe. En kuitenkaan heittänyt unelmiani ja siten pelikenkiäni pois, tai laittanut vielä naulaan, vaan kaivoin kengät muuttolaatikosta ja laitoin ne reippaasti takaisin jalkaan. Aivan kuten ennenkin, sillä olen saanut hienon mahdollisuuden edustaa huikeaa seuraa myös tulevalla kaudella. Uudet tuulet puhaltavat lentopallorintamalla ja vievät minut porojen luo pohjoiseen ja Kuusamoon. Olen saanut mahdollisuuden edustaa Pölkky Kuusamon joukkuetta tulevalla kaudella. Olen valtavan innoissani ja odotukset tulevan kauden suhteen ovat korkealla.

Tästä kerron varmasti lisää vielä tulevissa blogeissa. Nyt kuitenkin sotkuinen lankakerä on lähtenyt aukeamaan ja sieltä alkaa hahmottua se punainen lanka. Tulevien tekstien kirjoittaminen on näin ollen hieman helpompaa, eikä kirjoitusväli veny moneen kuukauteen. Paljon jäi vielä kerrottavaa, mutta onneksi tässä on vielä aikaa.

Mahtavaa viikonloppua kaikille!

-Eve

4
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday