Rauhallista joulua ♡

Viimeinen punttitreeni on tehty, kuusi on koristeltu ja lahjat on paketoitu. Jääkaappi on täynnä jouluherkkuja ja joulusaunassa on käyty. Lunta on satanut sen verran, että voi sanoa maan olevan valkea. Olohuoneen sohvaa on kulutettu perheen voimin katselemalla Netflixistä jouluelokuvia ja nauttimalla toistemme seurasta ja tunnelmasta kuusen loisteessa.

Henkilökohtaisesti joulu on yksi lempijuhlistani. Se on päässyt listan kärkeen tunnelmallaan ja sillä, että saa viettää aikaa läheisten kanssa. Peleistä ja treeneistä on pientä taukoa ja nyt on päässyt kotiin takkatulen ääreen syömään suklaata ja höpöttelemään perheen kanssa pitkälle yöhön ilman kiirettä minnekään.

Kellon katsominen unohtuu ja huomaa pelaavansa korttia vielä kolmen aikaan yöllä. Jos kesken päivää iskee väsy, ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa nukkuessaan tunnin päiväunet. Todennäköisesti saa myös sohvalle seuraa joko koirista tai muista perheenjäsenistä.

Jouluaattona istumme yhdessä joulupöydän ääreen ja syömme niin, että pöydästä noustessa tekisi mieli käydä masun viereen köllöttelemään. Kuitenkin tämä ruokakooma kuuluu meidän ja varmaan monen muunkin jouluperinteisiin. Raukea olo valtaa koko kropan ja mielen. Rentoutunutta tunnelmaa lisää entisestään aamusta iltaan loistavat kynttilät ja varpaita lämmittävät villasukat.

Joulupukin kohtaamista ei ole enää tarvinnut hetkeen jännittää, mutta silti joka joulu odottelen, josko se pukki tällä kertaa tulisi meidän savupiipusta ja kömpisi ulos keittiön puuhellasta.

 

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! ♡

 

-Eve

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday