Rakkaudesta lajiin

Huomenna se päivä koittaa, kun palaan samalle reitille juoksemaan puolimaratonin, 21 kilometriä,  mistä suurin paloni juoksuun on lähtenykin. Forssan Suvi-ilta on tapahtuma jossa 13 vuotiaana aloitin ja nyt juuri 18-vuotta täyttämässä menen sen kipittelemään uudelleen. Puolikkaan pituisen lenkin tässä välissä olen juossut ainoastaan kerran, viime kesänä itsekseni. Silti olen siis todella paljon kovemmassa kunnossa kuin ennen ja tulen tekemään ennätysaikani. (koputan puuta)  Silloin 2014 juoksin  aikaan 2:30 ja viime kesänä 2:08. Nyt tavoitteeni on siellä +- kahdessa tunnissa.

TB 2014 :’)

 

Mua vähän jännittää. Tai on sellainen kutina ihon alla, että joko mennään. Perus harjoituslenkkini kestävät 45 minuutista 90 minuuttiin, ja nyt pääsee juoksemaan vielä pidempään – Ihanaa. En siis vaan kyllästy. Toki jos jalka ei nouse tai reidet tuntuu raskaalta, niin meno voi olla takkuista, mutta mulla on semmonen kroppa, että yleensä aina 10 kilometrin jälkeen alkaa kulkea, ja sitten ei haluaisi lopettaakaan. Haasteen tulee kyllä tekemään keli jota on lupailtu, 26 astetta, eikä pilviä mailla halmeilla. Juoda saa siis jo etukäteen aika mielettömiä määriä ja matkalla ei auta olla juuri rihman kiertämääkään päällä. Iho tulee aivan varmasti kärähtämään ja nesteet tippumaan, mutta haasteet on tehty voitettavaksi. Se ensimmäinenkin puolikas oli sen vuoden ensimmäinen hellepäivä, 24 astetta lämmintä ja aurinkoa, enkä ollut edes harjoitellut juomista. Hyvin meni anyway, enkä muista, että olisi ollut mikään ongelma se kuumuus.

Se tunne kun saa vaan juosta… Pää tyhjenee kaikesta stressaavasta ja ikävästä, ja ajatukset pyörii ympäristössä ja hairahtelee milloin missäkin aiheessa, mutta niillä ei ole mitään väliä. Nykyään nautin podcastien kuuntelusta lenkin aikana, jolloin aika hurahtaa kuin siivillä, joten täytyy etsiä nytkin valmiiksi joku hauska, pitkä podi. Mulla juostessa jos joku loppuu se on jalat. En ole koskaan keuhkoissa tuntenut sitä tarvetta lopettaa, mikä monille tulee. Kaikki on kuitenkin kiinni vauhdin määrittelystä ja suunnittelusta, järkevistä ratkaisuista. Sekä tietysti päivän kunnosta! Ne voimat kuitenkin tulee sieltä korvien välistä. Paras vinkki itseasiassa lenkkipoluille multa on se, että älä mieti sitä, miltä reisissä tuntuu. Joskus vaan tuntuu kireältä ja raskaalta, mutta no can do. Antaa mennä vain!  Hassu fakta itseasiassa on, että mun ehdottomasti parhaat lenkit tässä keväällä on aina ollut kyykkypäivän jälkeen :D. En tiedä mikä siinä on, mutta tota en kyllä taida siltikään nyt tähän puolikkaaseen valmistautua kyykkäämällä, hahhah.

 

Mikä on hieman pelottavaa, on tämä mieletön into. Olen ihan järkyttävän motivoitunut juoksusta ja siitä, miten on saanut huomata oman kunnon kehityksen. Joo, rakastan myös salitreeniä ja fysiikan kehittyminen ja vahvistuminen kiinnostaa mua ihan älyttömästi, mutta en sen rinnalla ole valmis lopettamaan juoksua. ONNEKSI mun ei tarvitse nyt niiden kahden  väliltä valitakaan. Jouduin elämään kauden, jolloin minun piti kieltää itseltäni rakkaus juoksuun sen kuluttavuuden takia. Sanoin vaan itselleni, ettei se niin tärkeää ole. Mutta on se, ei siitä karkuun pääse. Se on mun sydänlaji ja en aio luopua sitä – Päin vastoin, ehkä jopa vähän panostan lisää. Nyt olen huomannut, että kun vaan ravitsemus siinä rinnalla on koostettu oikein ja osaa treenata sopivassa suhteessa kumpaakin, ei kehitykseni ole loppunut kummassakaan. Reiskat kehittyyä ja on se selkäkin sieltä ehkä leventynyt. Olen panostanut voimapainotteiseen treeniin ja isoihin perusliikkeisiin – Ihan mahtavaa! Se on myös sellaista treeniä, joka ei tuki jalkojani kokonaan. Ja lenkit kulkee! Tärkeintä on vaan muistaa myös LE-VÄ-TÄ.

Ihanat ystäväni itseasiassa ajavat tätä mun intoani eteenpäin, sillä ne näkee ja kuulee musta sen palon, millä tavalla puhun lenkeistä ja miltä musta tuntuu siinä endorfiinihumalassa juoksun jälkeen. Olen alkanut pohtimaan uraa juoksun parissa vähän laajemmallakin mittapuulla, sillä muutamia juoksuvalmennuksia jo tehneenä, se kyllä tuntuu myös hyvin omalta. Ollaan käyty asiakkaiden kanssa läpi juoksu- ja hengitystekniikoita sekä oheisharjoittelua. Yhtä naista tällähetkellä valmennan myös hänen elämänsä ensimmäiselle puolimaratonille, joka on meidän välitavoite ennen kokonaista maratonia, joka on hänen unelmansa ennen 50-ikävuoden rajapyykkiä.

Kuten personal training työssä muutenkin, juoksuvalmentajana olen niin elementissäni ja puhun kuin omasta lapsesta – Siis mun intohimosta ja omasta kokemuksesta, rakkaudesta. Olen opiskellut ja lukenut juoksusta paljon, ja toki vanhemmiltani imenyt tietoa kuin pesusieni, he kun ovat juosseet useita maratoneja lapsuuteni aikana.  Ei siis olla mikään huippu-urheilijaperhe oltu, mutta kyllä siinä kokemusta on karttunut niin virheiden kuin hyvienkin kokemusten perusteella. Näinpä täytyy tutkailla omia mahdollisuuksia erikoistua valmentajana…

Kuten jo aiemmin puhuin, voima- ja juoksuharjoittelun yhdistäminen on ennen kaikkea hyvä juttu. Mielestäni ei ole kyllä urheilija, jos on kuntosalikävijä, ja joo, nostaa paljon rautaa, mutta hengästyy rappusissa. Ja taas jos pelkästään juoksee kympin lenkkiä ja muuta, ei kehity siinäkään ja alkaa pian muistuttamaan riutunutta oravaa. Kehon voimantuotto ja lihaskuntoharjoittelu muutenkin nyt vaan edistää perusterveyttä, samoin kuin aerobinen peruskunto ja hengityselimistönkin kehittäminen. Ihminen on äärimmäisen monipuolinen kokonaisuus. Jalkatreeneistä saan lisää voimaa alavartaloon ja näin ollen potkua askeleeseen, ja ylävartalon vahvuudesta ja massasta taas tukea ja voimaa vartalon kannatteluun, joka on älyttömän suuressa roolissa. Juoksemisesta salille saan taas sitä kestävyyttä ja ominaisuuksia, joita ei pelkällä penkkipunnerruksella tulekaan. Ainakaan mulla ei pahan kyykkysarjan tullen lopu keuhkot kesken.  Tässä on siis sellainen suuntaus joka voimaharjoittelupuolelta kiinnostaa: oheisharjoittelu. Yleensäkään missään lajissa ei harjoiteta pelkästään sitä lajia, vaan vaaditaan myös ns. “ulkopuolisia” harjoitteita ominaisuuksien kehittämiseen, ja sehän koko liikuntakentästä mahtavaa tekeekin! Monipuolisuus ja mahdollisuudet.

Vitsit… Oon niin innoissani, että haluaisin vain jaaritella, mutta päästääkseni kaikki helpommalla, jätän tän vielä ajatustasolle pyörimään. Olisiko lukijoilla kiinnostusta enemmän postauksiin lajiharjoitteluista tai juoksusta ylipäätään? Treenipäiväkirjaa itseltäni olen ainakin ajatellut toteuttaa ja semmoista katsausta siihen, miten niitä lajeja sitten oikein yhdistellään, jotta voitaisiin kehittyä.

Tärkeää on muistaa, että kaiken, ei sen kehittymisenkään, tarvitse olla optimaalista! Varmaan massa kasvaisi nopeampaa jos ei juoksisi ja lenkki olisi kevyempää jos ei hakisi lihasmassaa, mutta kun se kokonaisuus unohtuu nyt tässäkin. Monipuoliset ominaisuudet on POP! Ja tietysti se, että nauttii siitä mitä tekee, mitä se sitten onkaan.

MIHIN LAJIIN SUN RAKKAUS KOHDISTUU VAI LIIKUTKO VAAN? 

 

1
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday