Tunnevammainen?

En ole. Olen vain herkkä.

Ei sitä ajatellut silloin kun oli pieni. Vaikka en kestänytkään koskaan huutamista tai epävakaata tunnelmaa ilman itkua ja ahdistusta, se oli vain sitä pikkutyttö vaihetta. Se sama itku on kuitenkin seurannut mun perässä pidemmällekin, ja yhtälailla myös muut vahvat tunnereaktiot.

Ei se aina ole pinnalla ja sitä on oppinut kovettamaan ulkokuoren ja pitämään ne ensimmäiset reaktiot sisällä. Jos kaikki, mitä tunnen, toisin ulos ja purkaisin asiaan, joka reaktion aiheuttaa, olisi elämäni pakko olla aika yksinäistä. Oikeasti… Joskus tekee mieli hakata päätä seinään, jos joku pureskelee kynsiä ja siitä kuuluu napse. Yhtälailla toisinaan saatan olla romahtamispisteessä, jos joku erehtyy kolistelemaan salilla rautaa. Mutta huom, toisinaan.

On vaikea yrittää käsitellä niitä tunteita ja koko tilannetta – Sitä, että olen herkkä. Huomaan nopeasti muutoksen omassa olossa ja tunteiden säätelyssä, kun elämässä ei mene tasaisesti tai ympärillä tapahtuu liikaa. Tunnen heti oloni jotenkin uhatuksi, kaipaan kontrollia ja turvaa. Eikä tähän välttämättä tarvita mitään radikaalia, joskus riittää ihan koiran haukku ja mun itku on valmis.

Olen tätä myötä myös hyvä lukemaan ihmisiä ja kokemaan empatiaa. Mulla on kokemusta omista vaikeuksista, ahdistuksesta, masennuksesta… Olen myös kokenut iloa, paloa, intohimoa ja rakkautta. Ehkä olen tunnevammainen, mutta en ainakaan tunteeton. Myös ne positiiviset tunteet tunnen todella vahvasti ja jopa pienestä saan helposti suuren ilon. 

 

Joskus se jopa pelottaa, tuntea niin vahvasti, ettei voi hallita sitä, ja joskus vielä niin mitättömistä asioista. En mä haluaisi tuntea niin, reagoida asiattoman vahvasti ja kokea sellaista epävarmuutta. Mutta toisaalta, en myöskään häpeä sitä ja se on osa mua, mun persoonaa ja luonnetta. Tunnen vahvasti ja saan näyttää sen jos haluan. Ja tätä myöten olen myös saanut niin paljon, vahvuutta ja luonteen lujuutta. Olen opetellut tuntemaan omia tuntemuksiani ja oppinut reagoimaan niihin. En menetä enää otetta omista tunteistani ja mielestäni, vaan osaan hallita sitä – Ainakin tähän mennessä. Osaan myös käsitellä nykyään paremmin eteen tulevia huolia, murheita ja tilanteita, jotka meinaavat horjuttaa tasaista ja miellyttävää arkeani. Osaan ja uskallan pyytää apua, uskallan puhua ja olen löytänyt ympärilleni ihmisiä, ketkä haluavat kuunnella.

Tämä mieletön tunneskaala, jonka omistan, kokemusten kirjo ja mieleni, jonka kanssa keskustelemme paljon, tekee minusta myös hyvän kuuntelijan. Rakastan auttaa ihmisiä. En tietenkään koe mielihyvää toisten hankalista tilanteista ja ongelmista, mutta se tunne, kun voi kuunnella, olla tukena ja auttaa toista, useimmiten läheistä ihmistä ja kaveria, on hyvä. Tiedän myös, että läheiseni tietää että olen aina tässä, kuulevina korvina ja fiksuna tyyppinä. Mulle avautuu myös ihmiset keitä en tunne, mutta ketkä ovat seuranneet mua, ja sekin on ihan tervetullutta. Autan nyt, ihan vain yhtenä kansalaisena ja herkkänä nuorena naisena, mutta toivottavasti tulevaisuudessa myös ammattilaisena. 🙂

 

Olkaa rohkeita, näyttäkää tunteenne, oppikaa virheistä, älkääkä hävetkö omia reaktioitanne. Olet oikeutettu tuntemaan juuri sillä tavalla kuin tunnet. 

Olkaa toistenne tukena, auttakaa, kuunnelkaa ja puhukaa. Omat ongelmat on aina vähän pienempiä, kun ne ovat jaettu ja joskus paras apu on vain kuulevat korvat, jopa ilman sanoja.

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday