• ira kiander banneri

Lisää lapsia?

“Sisarus on sellainen, jota sekä vihaa, että rakastaa. Ihan vaan hirveän rakas paskapää”

 

Kaikki kysyy sitä, kaikki jostain syystä myös olettaa sitä, mutta mitä itse ajattelen asiasta?

 

 

Lähtökohtaisesti kyllä haluaisin sisaruksia lapselleni. Itselläni on kolme sisarusta, enkä osaa kuvitella elämää ainoana lapsena.

Tietenkin sen lisäksi, että ainoista lapsista sanotaan kasvavan itsekeskeisiä kusipäitä, haluan, että lapsellani on sellainen/sellaisia ihmisiä elämässään , joiden kanssa jakaa perheasiat. Esimerkiksi kukaan muu ei samalla tavalla voi nauraa höpsöille vanhemmilleen, muistella lapsuutta, yhteisiä jouluja jne., kuin henkilö jolla on sama suhde kyseisiin henkilöihin ja samat kokemukset. Ikäerolla ei ole niin suurta merkitystä, vaikka tietenkin se olisi plussaa jos lapsista saisi toisilleen leikkikaverit. Pääasia on, että joskus Amanda saisi sisaruksen. Ja ehkä eniten mietin sitä aika karun kautta, sillä mietin sen niin, että kun musta joskus aika jättää, niin Amandalla on joku, joka on samassa tilanteessa hänen kanssaan, joku jonka kanssa aidosti jakaa surun ja hautajaisjärjestelyt ynnä muun. Ystäväni kanssa viikonloppuna tästä keskustellessamme, hän mainitsi, että itseasiassa kaikki hänen tuttavansa, jotka ovat itse menettäneet toisen vanhemman jo tässä iässä, ovat juuri niitä, jotka ovat myös maininneet saman perustelun sisarusten hankkimiselle. Mutta ei kai se ole ihme, sen itse kokeneena osaa tulla ajatelleeksi asiaa siltä kantilta. Ei se monelle tule varmasti edes mieleen, jos ei omia vanhempiaan ole joutunut hautaamaan vielä.

Mutta fakta on kuitenkin se, että tästä huolimatta en missään tapauksessa tällä hetkellä halua toista lasta. Se ei vaan sovi kuvioihin ollenkaan, ja itseasiassa vähän pelottaa, että tuleeko oikeestaan koskaan toiselle lapselle sopivaa tilaisuutta. Ja jos tuleekin, niin eihän se lopulta ole mun päätettävissä. Aika monikin kärsii lapsettomuudesta, vaikka olisi aiemmin saanut lapsia.

Lisäksi sitähän sanotaan, että vaikka muuten sopiva hetki koittaisikin, niin kun lapsi tarpeeksi isoksi kasvaa ja elämä pikkuhiljaa alkaa helpottaa, alkaa itse taas muistamaan millaista olikaan, kun ei tarvitse herätä ainakaan ihan klo 6 MYÖS viikonloppuisin keittelemään puuroa jollekin toiselle, pukea vaatteita jollekin toiselle tai ei tarvitse kokoajan olla katsomassa jonkun perään ja pyyhkimässä paskaa kenenkään toisen pyllystä – tai naamasta, sitten kun lapsi osaa jo tehdä asioita omatoimisesti, niin houkutus niille pikkuvauva-ajan katkonaisille yöunille, vaipparallille ja ylipäätään sille zombiena elämisen uusinnalle vain kutistuu. Jos siis “liian kauan” kuluu aikaa, meneekö oma mukavuudenhalu lopulta lapsen sisarusten edelle… Se jää nähtäväksi. Toivottavasti ei.

 

3
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday