• ira kiander banneri

Raivon vallassa

“My attitude will always be based on how you treat me” 

Moni on kysynyt multa, että suutunko koskaan. Ilmeisesti vaikutan monen silmään hyvin lungilta tyypiltä, ja sitä toki toisinaan olenkin, mutta voi kyllä, kyllä suutun. Suutun etenkin jos koen, että mua on ensin kohdeltu väärin, ja kun suutun, musta tulee pikkulapsi, joka huutaa ja kiroilee, paiskoo tavaroita, käyttäytyy huolestuttavan epäkypsästi ja jopa naurettavan epäaikuismaisesti. Sellainen olen kun suutun. Tämän sai kokea maanantaina sporakuski, joka pilasi mun päivän kusipäisyydellään.

Olimme ystäväni kanssa vaunulenkillä penskojemme kanssa, kunnes sadekuuro yllätti, ei ollut sadesuojia tai varjoja mukana, joten päätimme kipitellä sporapysäkille ja jatkaa takaisin kotiin sateelta suojassa raitiovaunun kyydissä. No, kun tuo spora sitten pysäkille kaarsi, painoin lähinnä ollutta ovenavaus nappia. Huomasin kuitenkin, että vaunutilassa seisoi matkustajia matkalaukkujen kanssa ja vaikka sekaan olisi parit vaunut mahtunutkin, niin päätin mielummin mennä seuraavalle ovelle, josko siellä ei tarvisi kuin sillit suolassa seistä. Siellä oli kuin olikin paremmin tilaa, mutta järkytyksekseni ovenavaus napin rämpytyksestä huolimatta sen sijaan, että ovet olisi meille avattu, lähtikin spora kylmän viileästi jatkamaan matkaansa jättäen meidät vesisateeseen ihmettelemään. Julkisen kulkuneuvon kuljettaja on asiakaspalvelija siinä missä esimerkiksi kaupan kassakin. Eihän kassaneiti/setäkään voi yhtäkkiä ilmoittaa seuraavana jonossa olevalle, että sinua en muuten palvele.

Jäin suu auki haukkomaan henkeä ohitse lipuvan raitiovaunun viereen ja kuten jokainen kypsä ihminen juuri puhumaan opettelevan lapsen seurassa tekee, huusin ja kiroilin, sekä näytin kuskille mitäpä muutakaan, kuin keskaria. Kyllä, mun on opeteltava hillitsemään itseni ja käyttäytymään, kuin aikuinen etenkin lapseni edessä. Enhän mitenkään voi näyttää pienelle lapselle tuollaista esimerkkiä, mutta en tiedä miten pystyn hillitsemään itseni kun mun veri alkaa kiehumaan. Sen jälkeen hävetti oma käytös, mutta hitto, että suututtaa vieläkin kyseinen kuljettaja. Toki laitoin asiasta myös HSL:lle palautetta, mutta vastausta odotellen edelleen.

Tuntuu typerältä, etten aikuisena ihmisenä osaa käyttäytyä sen paremmin.

Tämän voisikin päättää osuvasti sanoihin:

“Ainoo ero mun ja idiootin välillä on et mä en oo idiootti, paitsi välillä”

2
Jaa:

This Post Has 3 Comments

  1. Kaikki me olemme tyhmiä aina joskus, jotkut useammin kuin toiset ja hiukan eri asioista sekä eri tavalla kuin toiset.
    Maltinsa menettäminen tarkoittaa yleensä vain sitä että yksilö tekee itsestään ääliön ja tyhmän aina kun menettää malttinsa, oli tilanne melkein mikä tahansa.
    Sivistys tarkoittaa kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa, ymmärrystä, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta.
    Sivistys tarkoittaa myös hyviä tapoja sekä hyvää käytöstä, elämän mittaan kerättyä tietoa ja taitoa, joka on jalostunut avarakatseiseksi ymmärrykseksi ja elämänfilosofiaksi.
    Se on kykyä sijoittaa uusi tieto ja kokemukset historialliseen jatkumoon ja jättää omat subjektiiviset TUNTEET omaan arvoonsa, vaikka tilanteessa jossa raitiovaunu ei avaa oviaan syystä tai toisesta.

    Sivistys tarkoittaa omien subjektiivisten tunteiden hallintaa, kehittämistä ja koulimista, varsinkin silloin “KUN VERI ALKAA KIEHUMAAN” ettei niitä epäratationaalisia subjektiivisia tunnereaktioita möläyttele ilmoille milloin missäkin silloin kun itsestä siltä tuntuu ja mokaa itseään täysin.
    Ira oletko sinä sivistymätön moukka, subjektiivinen seko, itsekeskeinen idiootti?
    Miksi koet niin voimakkaasti tapahtumat jossa mielestäsi sinua kohdellaan huonosti, onko sinulla ollut lapsuudessa vastaavia kokemuksia?
    Ratikka episodissa tuskin asialla oli mitään tekemistä sinun persoonasi ja itsesi kanssa( ellei kuski tuntenut sinua), tilanne oli hyvinkin persoonaton ja ei henkilökohdaton yleissattumus, joka olisi voinut tapahtua kelle tahansa.
    Miksi reagoit siihen niin vahvasti ja typerästi?

    Kun idiootti tiedostaa olevansa idiootti ollaan jo voiton puolella, silloin asian voi korjata. Jos idiootti ei tiedosta olevansa idiootti silloin asiaa ei voi korjata.

    Oppia ikä kaikki ja kehittyä kaiken päivää…. Nähtävästi haluat kehittää itseäsi ja tiedostat omat huonot puolesi, tsemppiä vaan itsekehitymiseen sekä itsensä sivistämiseen. 🙂

    Ihminen, tunne itsesi! Se on kaiken elämänviisauden alku. (Sokrates)
    On vain yksi hyvä asia, tieto, ja yksi paha asia, tietämättömyys. (Sokrates)

    Enpä juurikaan perusta miehestä, joka ei ole tänään viisampi kuin eilen.
    — Abraham Lincoln

  2. Jo aikoinaan Platon erotti mielen ja ruumiin toisistaan, sielun hän pilkkoi 3 osaan.
    1 järkisielu sijaitsee päässä ja sen pitäisi johtaa sieluja, harrastaa ajattelua ja filosofiaa, koska tietäminen ja ymmärtäminen tekee sen onnelliseksi.
    2 intosielu sijaitsee sydämmessä ja yksin toimiessaan se voi ja aiheuttaakin monesti pahaa, tyhmää ja ilkeää. Mutta sen voi ja pitäisi opettaa ja totuttaa kuuntelemaan järjen ääntä (järkisielua) sekä tulla sen palvelijaksi.
    3 haluavasielu sijaitsee vatsassa, se on tyhmä ja haluaa aina samoja yksinkertaisia nautintoja, se on lähinnä tarkoitettu kuritettavaksi!
    😀

    1. Kiitos kommenteista. Täytyy mennä itseensä ja pohtia, mistä se hallitsematon tunnemyrsky kumpuaa. 🤔

Vastaa

Close Menu

Black Friday