Identiteettikriisi vei elämältäni suunnan

Tiedättekö sen tunteen, kun teillä on ollut aina jokin käsitys ja selkeä visio siitä, mitä tulette tekemään työksenne opintojen loputtua ja sitten yhtenä päivänä kaikki muuttuu – enää ei olekaan minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tulevaisuudessa tekisi tai edes haluaisi tehdä. Allekirjoittanut on juuri tällä hetkellä tässä tilanteessa!

Ammatinvalinta väärin perustein – korkea koulutus ja suuri palkka

Nuorempana, yläasteikäisenä halusin aikuisena psykologiksi tai ravitsemusterapeutiksi. Lukiossa tähtäsin täydet kolme vuotta ainoana suuntana lääkis ja halusin lääkäriksi. Tällä hetkellä opiskelen biolääketiedettä kolmatta vuotta ja valmistumisen jälkeen yleisin ammatti tältä koulutuspohjalta on tutkija. Nämä pari vuotta kuvittelin ja uskoin, että musta tulee tutkija ja että sitä mä haluan jatkossa tehdä – keksiä vaikka uusia lääkkeitä syöpään tai mikä ikinä “hienon kuuloista”.

Itseasiassa jo lukioajoista lähtien mulla on ollut päähänpinttymä, että haluan olla korkeasti koulutettu ja tehdä jotain erikoisempaa ja vaativaa – voin rehellisesti myöntää, että pidin AMK-opintoja lukion jälkeen pelkkänä “koulutuksen tuhlauksena” ja jollain tapaa paljon huonompana vaihtoehtona kuin yliopistoa. Olen aina halunnut voida päästä koulutuksellani mahdollisimman korkealle ja saada ehkä jollain tapaa jokin paremmuustitteli sen puolesta, että olisin esimerkiksi suorittanut maisterin tutkinnon ja väitellyt tohtoriksi alallani, enkä olisi esim. pelkällä amispohjalla varustettu lähihoitaja. Toivottavasti ymmärrätte tämän eron jota tarkoitan.

Haluan myös painottaa sitä, että kaikki ammatit ja työtehtävät ovat todella tärkeitä, enkä halua antaa sitä käsitystä, että pitäisin esimerkiksi (jo mainittua) lähihoitajana työskentelevää henkilöä huonompana kuin korkeasti koulutettua henkilöä joka työskentelee asiantuntijatehtävissä. Tämä oli siis vain ajatusmaailma, jollaista olen itse potenut lukioikäisenä ja vielä sen jälkeenkin, ja kohdistuu ainoastaan omaan itseeni ja omaan kouluttautumiseeni.

biolääketiede, työt, yliopisto, tutkija, tutkimus, kandi, tutkielma, laboratorio, labra

Herääminen todellisuuteen – elämässä on mahdollisuuksia

Aloitin tänä syksynä kolmannen vuoden biolääketieteen opinnoissa. Kolmantena vuonna pääpaino on luonnontieteiden kandidaatin tutkielman tekemisessä. Lukukauden alkaessa olin kisadieetillä, joka vaati oikeastaan kaiken keskittymiseni ja panostukseni – tai oikeastaan halusin vain keskittyä kisadieetin läpi vetämiseen ja jättää kaiken muun (kuten koulun) mahdollisimman vähäiselle panostukselle. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kävin luennoilla silloin kun niitä oli, mutta en jaksanut keskittyä aiheeseen tai kuunnella sanaakaan. En tehnyt kotona mitään opiskeluun liittyvää, vaikka aiemmin olen panostanut kouluun sataprosenttisesti myös kotona. Kisojen jälkeen tämä sama moodi vain jatkui – mulla ei ollut edelleenkään minkäänlaista mielenkiintoa opiskelua kohtaan ja vähäisetkin luennot tuntuivat todella puuduttavilta (syy voi tietysti olla myös luennoitsijoissa…)

Mua ei kiinnosta sairaudet ja lääkehoidot, vaan enemmänkin ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kuinka siihen voidaan vaikuttaa terveellisillä elintavoilla

Olen tällä hetkellä pisteessä, jossa en tiedä yhtään, mitä tulen tekemään tulevaisuudessa – mikä on mun tuleva ammatti, mitä teen työkseni, mitä opiskelen vai opiskelenko enää lisää, olenko töissä julkisella vai yksityisellä, voisinko olla yrittäjä….. lista on loputon, eikä mulla ole vastauksia.

Viimepäivien aikana olen alkanut ajattelemaan, että tuskin tulen koskaan työskentelemään koulutustani vastaavissa tehtävissä. Sairauksien alkuperän ja niiden solu- ja molekyylitason vaikutusten tai kuinka tietyllä lääkeaineilla voitaisiin näihin vaikuttaa (miten lääkeaine sitoutuu, mihin se sitoutuu, kuinka se vaikuttaa signaalinvälitykseen…) ei juurikaan kiinnosta mua. Vaikka tämä on juuri sitä aiemmin haluamaani hienon kuuloista työtä, niin fakta on se, että se ei vain ole sitä, mitä mä oikeasti haluan. Myönnetään, että jollain tapaa nämä asiat myös kiehtovat – onhan ne todella oudon ja mielenkiintoisen kuuloisia ja asioita, joita normaali, alaan perehtymätön ihminen, ei voi millään tapaa ymmärtää. Onhan se hienoa, kun itse tajuaa, minkälaisia asioita on esimerkiksi sairauksien takana, kuinka ne kehittyvät ja kuinka niihin voidaan vaikuttaa –  se nippelitieto, johon sisältyy lukuisia outoja lyhenteitä, kirjanyhdistelmiä sekä numeroita ja niiden ymmärtäminen, on jossain määrin kiehtovaa.

Mulla ei kuitenkaan ole henkilökohtaista kiinnostusta esimerkiksi syövän tai sydän- ja verisuonitautien (jotka meidän yliopistossa ovat maailmankuuluja tutkimusaiheita) patofysiologiaan tai muuhunkaan. Mua ei kiinnosta sairaudet ja lääkehoidot, vaan enemmänkin ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kuinka siihen voidaan vaikuttaa terveellisillä elintavoilla – oikealla ruualla, liikunnalla ja unohtamatta ihmisen mentaalipuolta ja sitä, kuinka itseään  ja ajatusmaailmaansa, tapoja ym. voidaan kehittää. Osaltaan tämä, joka tällä hetkellä tuntuu mulle kiinnostavimmalta, on varmasti fitnessharrastuksen aikaansaamaa.

Ympäristö peittää sisäisen äänen

On vaikea hahmottaa, mitä itse oikeasti  todella haluaa ja mikä on ympäristön sanelemaa. Faktahan on se, että valitettavan usein ihmiset kuuntelevat ympäristönsä vaikutteita ja toimivat sen mukaan, eivätkä todellisuudessa toteuta sitä, mitä itse haluaisi. Esimerkiksi omalla kohdallani ympäristön (=ulkopuolisten tekijöiden) vaikutus on ollut todella suuri juurikin opintoihini liittyen. Vanhempani ovat aina kannustaneet kouluttautumaan korkeasti. Äitini työskentelee sairaanhoitajana ja hänellä olisi aikoinaan ollut mahdollisuus kouluttautua lääkäriksi – hän ei jostain syystä tehnyt sitä, ja on katunut tätä myöhemmin elämässään. Tämän perusteella voidaan miettiä, mistä mun lääkärihaave oikein on ollut peräisin – äitini on esimerkiksi kannustanut pyrkimään lääkikseen.

Toisekseen mietin jo vuosia sitten, että haluaisin tehdä työskeni jotain liikuntaan ja “fitnekseen” liittyvää ja hakua liikuntalääketieteen tai liikuntabiologian opintoihin. Tässä kohtaa äitini totesi, että onkohan se hyvä vaihtoehto, koska silloin koko elämä pyörisi vain yhden asian ympärillä, jolloin elämä olisi liian yksitoikkoista ja mielenkiinto saattaisi lopahtaa. Samaan aiheeseen liittyen ajattelin myös joskus fysioterapeutin opintoja, mutta tässä kohtaa vastaus oli “niillä on todella huono palkka”. Ja kun palkasta mainitaan, niin yksi syy unelmaan, että olisin lääkäri, oli ehdottomasti palkka. Pidemmän päälle aivan väärä tekijä, jonka perusteella valitaan ammatti.

Olen tällä hetkellä pisteessä, jossa en tiedä yhtään, mitä tulen tekemään tulevaisuudessa

Erään luennon aikana, kun en taaskaan jaksanut kuunnella, selasin läppärilläni avoimen yliopiston tarjontaa. Ainakin meillä UEF:in tutkinto-opiskelijoilla on mahdollisuus saada avoimen yliopiston kautta sivuaineopintoja (25 opintopisteen kokonaisuuksia) ilmaiseksi, jotka siis normaalilta hinnaltaan ovat 250-300 euron luokkaa. Huomasin tällöin, että hakuaika keväällä alkaviin opintokokonaisuuksiin oli vielä viikon auki ja samalla sekunnilla mä päätin, että haen jotakin toisen alan opintokokonaisuutta. Vaihtoehtoina olivat liikuntalääketiede ja ravitsemustiede – loppupeleissä ratkaisu oli yksinkertainen. Olin ollut enemmän ravitsemustieteen kannalla ja sitä puolsi entisestään se, että opinnot olivat verkossa tehtäviä. Liikuntalääketiede olisi toteutettu monimuoto-opetuksena, joka omalla kohdallani keväällä ei välttämättä olisi mahdollista ja lisäksi haku olisi tapahtunut jonkun toisen menetelmän avulla.

laboratorio, labra, tutkimus, tutkija, yliopisto, värjäys, rna, kvantitaatio, biolääketide, lääketiede

Askel oikeaan suuntaan

Erään luennon aikana, kun en taaskaan jaksanut kuunnella, selasin läppärilläni avoimen yliopiston tarjontaa. Ainakin meillä UEF:in tutkinto-opiskelijoilla on mahdollisuus saada avoimen yliopiston kautta sivuaineopintoja (25 opintopisteen kokonaisuuksia) ilmaiseksi, jotka siis normaalilta hinnaltaan ovat 250-300 euron luokkaa. Huomasin tällöin, että hakuaika keväällä alkaviin opintokokonaisuuksiin oli vielä viikon auki ja samalla sekunnilla mä päätin, että haen jotakin toisen alan opintokokonaisuutta. Vaihtoehtoina olivat liikuntalääketiede ja ravitsemustiede – loppupeleissä ratkaisu oli yksinkertainen. Olin ollut enemmän ravitsemustieteen kannalla ja sitä puolsi entisestään se, että opinnot olivat verkossa tehtäviä. Liikuntalääketiede olisi toteutettu monimuoto-opetuksena, joka omalla kohdallani keväällä ei välttämättä olisi mahdollista ja lisäksi haku olisi tapahtunut jonkun toisen menetelmän avulla.

En vielä tiedä hyväksytäänkö mua ravitsemustieteen perusopintoihin ja millä perusteella nämä valinnat tehdään, mutta toivon sitä enemmän kuin mitään muuta! Se toisi myös motivaatiota jatkaa nykyinen tutkinto loppuun, kun ohella saisi opiskella jotain itseä oikeasti kiinnostavaa. Yksi iso ja ehkä hieman outokin asia tässä on se, että hakemalla tähän opintokokonaisuuteen tulen tekemään 25 opintopisteen verran ylimääräistä työtä, ilman mitään hyötyä oman biolääketieteen tutkintoni kannalta. Käytännössä tuhlaan siis aikaani ja energiaani vain oman huvin vuoksi.

Nykyiseen tutkintooni sisältyy vapaavalintaisia opintoja n. 15-20 opintopisteen verran ja nämä saa koostaa haluamistaan kursseista. Koska mulla on jo ennenstään yksi vuosi yliopistossa takana toisella alalla, saisin vapaavalintaiset opintoni täytettyä näillä aiemmilla opinnoilla, jolloin niillekin olisi hyötykäyttöä. Lukion jälkeen siis opiskelin yliopistossa vuoden biologiaa, joka on tämän sivuainevalinnan myötä “hukkaan heitetty vuosi”. En saa biologian opinnoista mitään hyväksilukuja biolääketieteen opinnoissa ja kun vapaavalintaiset opinnot tulevat mahdollisesti ravitsemustieteestä, biologian opinot jäävät merkityksettömiksi tämän tutkinnon kannalta. No, ainakin sitä tulee opiskeltua elämän aikana jos jonkinnäköistä! 😀

Päämäärä

Jos ja kun pääsen lukemaan ravitsemustiedettä – mitä jatkossa? En tiedä. En todellakaan tiedä, mitä voisin tehdä tulevaisuudessa työkseni. En kuitenkaan halua murhetia tätä asiaa liikaa tällä hetkellä, koska uskon ajatusmaailmani selkeytyvän ajan myötä. Tärkeintä on tiedostaa, mitä itse haluaa ja sen jälkeen mennä sitä kohti askel kerrallaan.

Haku avoimeen yliopistoon oli täysin hetkellinen mielijohde – en ollut suunnitellut sitä tai ajatellut edes tekeväni niin, sillä mieluusti olisin halunnut hyödyntää tutkinnossani aiemmat opintoni. Uskon kuitenkin, että tämä hetken mielijohde oli enemmän kuin tärkeämpi teko. Tämä oli ensimmäinen askel kohti sitä, mitä mä todellisuudessa haluan, mitä se ikinä sitten onkaan.

 

♥ Jade

 

2
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Ai että mulla särähti korvaan tuo mitä ajattelet vaikka ammattikorkeakoulusta. Pystyisitkö pelastamaan ihmishenkiä suoraan lukiopohjalta? Et. Missä kohti koulutus meni hukkaan?

    Olen kasvanut perheessä jossa äitini ei suostunut allekirjoittamaan amiksen hakupapereita. Minullakin olisi ollut rahkeita hakea ihan minne tahansa. En todellakaan koe että opiskelin AMK:ssa 3,5v turhaan.

    Mitä korkeasti koulutetun paremmuustittelillä omaan elämäänsä saa? Puhut paremmuustittelistä mutta korostat ettei vaikkapa lähihoitaja ole yhtään sen huonompi ihminen kuin korkeasti koulutettu tyyppi. Mitä sitten tekisit sillä paremmuustittelillä ja miksi haluat tavoitella sitä?

    Toivottavasti pystyt tämän kriisin kautta arvostamaan kaikkia koulutuksia ja jokaista opintoastetta silti vaikka et itseäsi esim sairaanhoitajaksi voisi kuvitellakaan.

    1. Ilmeisesti se pointti ei sitten tullut esille tarpeeksi selkeästi. Tosiaan, ajattelin näin lukioikäisenä. Lisäksi, tämä suhtautuminen koulutukseen koskee vain ITSEÄNI, mulle on aivan sama mitä kukakin elämällään tekee ja mitä päättää opiskella ja kuinka kauan.
      Eli: HENKILÖKOHTAISESTI pidin AMK-opintoja ITSELLENI huonompana vaihtoehtona, KOSKA yliopistossa on mahdollisuus kouluttautua korkeammalle. Se mainittu paremmuustitteli oli juurikin itse korkea koulutus – sen saa yliopistosta, ei ammattikorkeasta.
      Mitä mä korkealla koulutuksella sitten saan? No, en tiedä, korkean koulutuksen ja vaikkapa tohtorin tutkinnon. Pointti on se, että itsessään esimerkiksi “tohtorin tutkinto” on mun mielestä ollut LUKIOIKÄISENÄ tavoiteltava, hieno asia, jonka halusin voida saavuttaa. Miksi näin? En tiedä. Olen aina tykännyt opiskelusta ja olen pitänyt itseäni akateemiseen maailmaan sopivana tyyppinä.

      Jos ajatellaan ihmisiä ihmisinä, niin tottakai me ollaan tietyssä mielessä yhdenvertaisia eikä yhdessä ammatissa työskentelevä henkilö ole sen parempi tai huonompi kuin toisessa ammatissa työskentelevä. Edelleen, ei ole missään määrin minun asia, mitä kukakin haluaa työkseen tehdä, koska tottakai jokaisen pitäisi voida työskennellä siinä ammatissa, jossa haluaa. En arvota ihmisiä heidän ammattinsa perusteella.

      Ensimmäiseen kysymykseesi liittyen, mikään koulutus ei mene hukkaan. Kuten mainittua, kirjoitin tekstin siten, kuinka ITSE olen kokenut asian HENKILÖKOHTAISESTI koskien MINUA itseäni ja OMAA koulutustani 🙂 Lukiopohjalta on tottakai mahdollisuudet sekä ammattikorkeaan että yliopistoon ja näistä pidin aikoinaan yliopistoa parempana vaihtoehtona ITSELLENI koska halusin kouluttautua korkealle. Ammattikoulupohjalta voidaan hakea ammattikorkeaan tai jäädä pelkälle amispohjalle, tietty yliopistoonkin voi hakea, mutta edellytykset saattavat olla heikommat. Tämän kannalta ajattelin tuolloin, että lukion tarjotessa ns. enemmän mahdollisuuksia, olisi järkevää hyödyntää se.

      Toivottavasti tämä selkeytti hieman!

Vastaa

Close Menu

Black Friday