Opettele itsevarmaksi

Itsevarmuus. Se asia, joka saa muiden ihmisten päät kääntymään. Se, joka säteilee sinusta ulospäin. Se, jota meillä kaikilla ei vain luonnostaan ole.

Rehellisesti sanottuna en muista ensimmäistäkään aikakautta elämässäni, jolloin olisin voinut sanoa olevani itsevarma. Ihmisillä on varmasti useita erilaisia syitä siihen, miksi he ovat epävarmoja itsestään. Omalla kohdallani epävarmuus on liittynyt ulkonäköön sekä erääseen toiseen asiaan, joka tekee minusta minut. Kaiken takana on useiden vuosien koulukiusaaminen, joka onkin sitten asia erikseen.

Fake it until you make it!

Itsevarmuutta voi kuitenkin opetella ja kehittää ja voisin väittää, että se toimii! Olen viimeisten vuosien ja erityisesti kuluneen vuoden aikana päässyt tämän asian suhteen huiman loikkauksen eteenpäin, mutta luonnollisestikaan itsevarmuus ei silti näy jokaisessa asiassa ja koko ajan. Pienikin kehitys on askel eteenpäin!

Otetaan esimerkki. Muutama (3-4) vuotta sitten en voinut käydä salilla ilman meikkiä. En halunnut näyttää meikitöntä naamaani muille ihmisille, koska en halunnut muiden tietävän miltä “oikeasti” näytän. En halunnut, että muut tietävät kasvojeni olevan kalpeat ja helposti punoittavat. Halusin ylläpitää kuvaa, että tältä minä näytän. Kaikki varmasti tietävät minkälaisen illuusion pienelläkin meikillä voi saada aikaan.

Ulkonäön ehostamisen suhteen sama juttu on ollut koulussa aina viime talveen/kevääseen asti – olen lähes poikkeuksetta aina meikannut kouluun, koska halusin näyttää “ihmiseltä”. Tänä kesänä, kun aloitin työt uudessa työpaikassa, edessä oli taas sama juttu. Meikkasin aluksi päivittäin, halusin antaa muille hyvän vaikutelman. Siinä kohtaa, kun ulkona alkoi olla +30 astetta lämmintä, en enää jaksanut sitä hikoilua ja likaista tunnetta kasvoissa. Lopetin meikkaamisen töihin – ja ei, kukaan ei välittänyt siitä, oliko minulla meikkiä vai ei. Se ajatusmaailma on meissä itsessämme.

Yksi suurimmista epävarmuuden kohteista on ollut oma vartaloni. Valehtelisin, mikäli väittäisin että olisin tälläkään hetkellä 100% tyytyväinen kroppaani (varsinkaan jos ajatellaan asiaa kilpaurheilun ja tämänhetkisen tilanteen kannalta). Omaa kroppaansa pitäisi kuitenkin pystyä rakastamaan, oli se missä kunnossa tahansa. Siihen on vielä matkaa.

Oikeastaan olen aina pitänyt itseäni liian lihavana ja se johti aikoinaan myös erilaisiin vakaviin ongelmiin. Syynä tähän “olen lihava” -ajattelumaailmaan on jälleen kerran ollut koulukiusaaminen. Vaikka olisin ollut missä tahansa kunnossa, en ole ollut tyytyväinen. Olen hävennyt vartaloani.

Viime kesänä vedin 10 viikon välidieetin, jonka ehtona oli, että paino ei laske alle viidenkymmenen kilon. Pääsin tuohon tasan 50 kg lukemaan ja kun jälkeenpäin kuvista katsoi, niin olin tuossa vaiheessa jo varsin pienessä ja vähärasvaisessa kunnossa – en kuitenkaan kisakunnossa. Vatsalihakset ja muut lihakset erottuivat nätisti. Se oli sellainen kunto, joka näyttäisi varsin urheilulliselta ympäri vuoden pidettynä – sporttinen, atleettinen. Hyvä kroppa ei kuitenkaan tuonut minulle itsevarmuutta – vaikka ulkonäkö olisi sen sallinutkin, en esimerkiksi voinut kuvitellakaan käyttäväni ulkotreeneissä pelkkiä urheiluliivejä ja shortseja. Ei puhettakaan, että olisin lähtenyt salille vastaavissa tamineissa tai vaikka shortsit jalassa. En todellakaan halunnut esiintyä missään ilman paitaa.

Tämä kesä alkoi samalla tavalla – uskoin, että tulisin vakaasti verhoamaan itseni vaatteisiin, oli kelit mitkä tahansa.

Yhtenä hetkenä ajatusmaailmani muuttui täysin yllättäen. Bettina Gräsbeck puhui IG storyssaan siitä, kuinka hän lenkkeili ulkona urheiluliiveissä, eikä välittänyt hittojakaan miltä näytti (tai jotain tähän suuntaan). Ensimmäinen ajatukseni oli, että joo, ei tuu tapahtumaan mun kohdalla. Mutta hetken kuluttua tilanne olikin se, että kävelin itse aamuisin työmatkat ylävartalon peittona ainoastaan urheiluliivit. Ja näissä tamineissa saatoin liikkua muutenkin ulkona tuolloin hellekeleillä. Ei – en tosiaan ollut missään ultimaattisen upeassa kunnossa, jota olisin ehdoin tahdoin halunnut esitellä. Vatsalihaksista ei ollut tietoakaan, mutta mä päätin olla välittämättä. Ketä hittoa varten me oikein syynätään itseämme, kuvitellaan, ettemme kelpaa tai riitä sellaisina kuin olemme? Ei ketään ulkopuolista oikeasti kiinnosta miltä sä näytät!

Kesän aikana tuli myös päiviä, jolloin marssin salille joko shortsit tai urheiluliivit/lyhyt toppi päällä. Mun vartalo ei todellakaan ollut tai ole täydellinen, ja mulle oli aluksi todella kova paikka mennä näin “paljastavissa” vaatteissa treenaamaan. Mutta mä tein sen, ja jokaisen meidän pahin arvostelija ollaan me itse, ei kukaan muu. Itsevarmuutta voit rakentaa tällaisilla pienillä seikoilla, kun ylität itsesi ja uskallat tehdä asioita, joita pelkäät.

Haastan teidät jokaisen kantamaan itsensä pää pystyssä välittämättä siitä, millä juuri sillä hetkellä näytät! Olit sitten likaisissa vaatteissa, mielestäsi liian laiha tai lihava, liian meikattu tai meikitön tai jotenkin muuten “epäedustavassa kunnossa”, niin fuck it, mene ja muista hymyillä!

♥ Jade

 

2
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday