Vuonna 2018.. Tapahtuiko näitä koskaan?

Viime vuoden lopussa kirjoitin ylös muutamia asioita, joita haluaisin tämän vuoden aikana toteuttaa, kokea tai saavuttaa. Vuosi alkaa lähentyä loppuaan ja vaikka tässä vielä joulukuu olisikin aikaa, suuria elämäntapamuutoksia ei tässä ajassa enää tehdä. Nyt on siis aika katsoa, toteutinko mä tänä vuonna yhtäkään tavoitettani!

Liitän tähän lyhyesti, mitä tarkoitan kullakin kohdalla. Suosittelen lukemaan alkuperäisen kirjoituksen, josta nämä kohdat avautuvat selkeämmin.

jade_kotona_villapaita_comfy_meikki_kuvaus

KISADIEETTI

Kisadieetissä odotin eniten oman kropan muutosta ja sitä, mitä olen saanut vuosien varrella aikaan.

Miten kävi? Vedin dieetin läpi ja fyysisesti se oli todella helppoa. Lopputulokseen olin kuitenkin varsin pettynyt ja itselleni tuli täydellisenä yllätyksenä se, kuinka paljon dieetti stressasi mua. Se “mitä olen saanut vuosien varrella aikaan” ei koskaan päässyt lavalle asti, sillä lihasta multa lähti todennäköisesti useampi kilo. Jälkeen päin ajateltuna olen kuitenkin kiitollinen tästä kokemuksesta ja mä opin itsestäni aivan valtavasti. Kisadieetti antoi mulle todella paljon ajattelun aihetta ja nyt pystyn käymään läpi sellaisia asioita, joihin ole koskaan aiemmin osannut tai halunnut kiinnittää huomiota. Kokemus oli kultaakin kalliimpi myös tulevaisuuden kannalta – fitnestä mä en todellakaan lopeta näihin kisoihin ja jatkossa mulla on eväitä tehdä asioita toisin.

KISAVALMISTELUT JA KISAT

Aiemmin on päässyt seuraamaan muiden kilpailijoiden kisapäivän laittautumista somen kautta ja se on vaikuttanut ihan mielettömän siistiltä! Laitetaan tukkaa, meikkiä, väriä, syödään ties mitä, bikinien suunnittelut jne..

Miten kävi? No, koska kisoihin päästiin niin myös vastaavat kisavalmistelut ja kisat tuli koettua! Kisapäivän aamu ei tuntunut mitenkään erityiseltä – mut meikattiin ja mun hiukset laitettiin ja lookki oli ihan mielettömän kaunis vaikka itse sanonkin! 😉 Olihan nämä hienoa päästä itsekin kokemaan, mutta todellisuus on se, että nämä hössötykset eivät tuntuneet mitenkään ihmeellisiltä. Ja mitä tulee siihen kuuluisaan kisan jälkeiseen syömiseen, niin se jäi aika onnettomaksi. Ei mitään ihmeellistä silläkään saralla! Ensimmäisiä kisoja mä olin odottanut koko elämäni, tai ainakin viimeiset 6 vuotta. Kisat olivat alle päivässä ohi. Parin päivän kuluttua tuntui siltä, että aivan kuin en olisi kisoissa koskaan ollutkaan. Kilpaileminen ei oikeasti ole mikään iso juttu. Se vaatii paljon, mutta ei ole maailmaa muuttava asia!

ITSENSÄ KEHITTÄMINEN

Viime vuonna pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni käsiksi siihen, että itseään ja ajatusmaailmaansa, toimintaansa, voi kehittää. Uskoin, että sama jatkuisi myös tänä vuonna hyvin vahvasti.

Miten kävi? Kädet ilmaan ja hurraahuutoja kehiin! Erityisesti tämä kisojen jälkeinen aika on ollut suurten oivallusten aikaa, eikä loppua näy. Koko vuosi on ollut tällä saralla antoisa – keväällä ja kesällä meditoin säännöllisesti, kirjoitin aamusivuja ja kiinnostuin entisestään itsensä kehittämisestä. Yritin muuttaa ajatusmaailmaani myös dieetin suhteen, mutta se ei koskaan onnistunut täydellisesti. Tänä vuonna olen taas oppinut itsestäni paljon uutta, uskaltanut tehdä isoja päätöksiä ja alkanut ehkä hieman hahmottaa tulevaisuuttanikin. Alan hiljalleen ymmärtämään myös sen, että me voidaan itse vaikuttaa ihan kaikkeen mitä omassa elämässämme tapahtuu. Miettikää tätä lausetta hetki. Eikö ole ihan älyttömän siistiä?!

jade_kotona_sohva_koti_hymy_kuvaus_comfy

ELÄ TÄSSÄ JA NYT

Kunnianhimoisena tavoitteena oli, että haluan tämän vuoden aikana oppia nauttimaan tästä nimenomaisesta hetkestä ja keskittyä siihen – en miettiä jatkuvasti tulevia asioita.

Miten kävi? Vaihtelevasti! Vielä ei todellakaan olla tavoitteessa ja tämä “hetkessä oleminen” on pitkälti eri ajanjaksoissa erilaista. Se mikä on muuttunut, niin kiinnitän esimerkiksi huomiota pieniinkin kivoihin asioihin – jos ulkona paistaa aurinko, jos taivas näyttää kauniilta, mitä tahansa. Valitettavaa on, että edelleenkin stressaan esimerkiksi tulevista asioista, joita ei välttämättä edes koskaan tapahdu. Tämä on vielä työn alla!

HYVÄ FIILIS

Halusin oppia keskittymään kivoihin asioihin sen sijaan että esimerkiksi valittaisin täysin turhasta tai olemattomista asioista. Olen pessimisti ja käännyn sille linjalle todella helposti – kun jokin menee pieleen, kaikki menee pieleen ja missään ei ole mitään hyvää.

Miten kävi? Aika nollapeliä. Hyvä esimerkki tuli juuri tänään vastaan, kun yksi asia olikin suuri pettymys ja tuli täysin yllätyksenä. Heitin kirveen kaivoon täysin ja en usko, että asia enää kääntyy hyväksi. Todellisuudessa tämä koko asia ei ole vielä edes varmaa ja homma voi mennä loppupeleissä hyvinkin. En siis ole oppinut pessimistisyydestäni pois. Vaikea sanoa onko se yhtään vähentynyt, mene ja tiedä. Sen kuitenkin huomaan, että ikäviin asioihin reagoin aina samalla tavalla – väärin!

USKALLA

Halusin oppia luottamaan itseeni ja sen myötä uskaltaa mm. kokeilla uusia asioita, mennä epämukavuusalueelle, ylittää itseni ja tehdä asioita pelosta huolimatta. En halunnut elää siten, että tekemiseni ohjautuu sen mukaan mitä en halua tapahtuvan.

Miten kävi? Pikkuhiljaa! Tämä on vaikea asia edelleen – kenellepä ei. Olen kuitenkin uskaltanut tehdä joitakin valintoja, joiden tekeminen ei ole ollut itsestäänselvyys. Olen alkanut miettimään tulevaisuuttani ja sitä, mitä tulisin tekemään – se ei todellakaan ole sellaista, mihin opiskeluni tähtäävät tai mitä olisin koskaan voinut uskoa tekeväni.

jade_koti_kotona_villapaita_sohva_smile

EI OLE PAKKO OLLA PARAS

Olen perfektionisti – ja suorittaja. Olen vaatinut aina itseltäni täydellisyyttä, tai ainakin mahdollisimman hyvää suoritusta. Tenteissä tähdätään aina korkeimpaan arvosanaan. Halusin olla armollisempi itseäni kohtaan ja hyväksyä, että aina ja kaikessa ei voi, eikä tarvi, olla paras.

Miten kävi? Eroon perfektionismista? Ellei kokonaan, niin ainakin huomattava parannus aiempaan. Esimerkiksi koulussa keskivertoa parempi suoriutuminen on ollut mulle aina pakkomielle – tällä hetkellä mua ei oikeastaan kiinnosta minkälaisia arvosanoja tenteistä tulee, kunhan pääsen niistä läpi ja saan koulun purkkiin ajallaan. Mä halusin voittaa kisat, mutta sijoituin kuudenneksi. Olin pettynyt, mutta tällä hetkellä myös realistisuus iski: aina ei voi olla paras, koska se ei ole mahdollista. Mä en mitenkään voi olla täydellinen jokaisessa tekemässäni asiassa tai ylipäätään olla millään tavalla täydellinen ihminen.

ELÄMÄ FITNESSKUPLAN ULKOPUOLELLA

Elämässä on paljon muutakin kuin fitness – lukuisia muita asioita, joihin voi käyttää aikaansa ja sama pätee myös ruokavalioon: sen ei tarvitse olla pilkun tarkkaa, eikä hommaa tarvi myöskään heittää täysin överiksi. Kultainen keskitie kaikessa, fitneksen ja elämän välillä.

Miten kävi? Jätetään kisadieetin aika pois laskuista, koska se aika oli pyhitetty fitnesstouhulle. Kisojen jälkeisenä aikana tämä on mennyt oikein mallikkaasti, sillä elämäni fitnesspitoisuus tippui kisadieetin sadasta prosentista noin kymmeneen prosenttiin. Tämä on tottakai elämäntapa, mutta yritän koko ajan saada itseäni sille kultaiselle keskitielle, jossa voi elää “normaalia” elämää. Onnekseni voin kuitenkin sanoa etten ole suinkaan siinä tilanteessa, että eläisin ja hengittäisin vain ja ainoastaan fitnestä jokaisella elämäni sekunnilla.

Tämän vuoden lopussa kaavaillaan tottakai uusia tavoitteita ensi vuodelle!

Mitenkäs teillä – saavutitteko tänä vuonna haluamanne vai yritättekö ensi vuonna uudelleen?

♥ Jade

2
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday