Mulla on uusi harrastus!!

Täällä taas ihana kirjotella, viime viikon postaus jäi kiireiden takia välistä. Mä haluan tuottaa teille säännöllisesti joka keskiviikko sisältöä, mutta myös kuunnella omia rajoja ettei koko elämä mene aikatauluttamiseksi ja pääsee myös kiireen keskellä keskittymään läheisiin ihmisiin.

Tänään tässä postauksessa haluan paljastaa teille mun uuden harrastuksen! Iiks niin jännittävää!

Mä oon huomannut, että oon pikku hiljaa vähän kyllästynyt salilla treenaamiseen ja selkeästi oon kaivannut pidempään jo jotakin uutta salin rinnalle. Oon yhä useammin ja helpommin jättänyt sali treenit välistä. En siksi että en haluaisi treenata vaan juuri siksi, että en enää saa salista samanlaisia onnistumisen fiiliksiä kuin ennen. Olen oikeastaan jo pidemmän aikaa tehnyt salilla ylläpitävää treeniä ja aikalailla vuodesta toiseen treenannut samalla kaavalla, joten ei ihme että vähän kyllästyttää. Pohdin pitkään myös crossfitia, koska mulla on hyvä pohja salitreenaamisesta ja se olisi luonteva siirtyminen. Pyörittelin pitkään tätä ajatusta ja tajusin, että se ei oo yhtään mun juttu. Mä uskon että ajatus crossfit treeniin tuli, koska se on tällä hetkellä todella kasvava trendi ja jollain tapaa koin pientä painetta myös lähipiiriltä. Onneksi kuitenkaan trendeihin ei tarvitse lähteä, vaan tärkeintä on löytää itselle mieluinen harrastus.

Hassulta kuin se kuullostaakin niin ajattelin pitkään, että uuden harrastuksen aloittaminen lähemmäs kolmekymppisenä on myöhäistä. Sain itseni kiinni ajatuksesta, että se juna meni jo ja olisi pitänyt aloittaa jo monta vuotta sitten. Välillä on niin vaikeaa lähteä omalta mukavuusalueelta ulkopuolelle ja mitä enemmän ikää tulee, niin sitä vaikeampi jostain syystä on lähteä toteuttamaan uusia juttuja. Tässä kun pyörittelin viime viikolla ajatusta, niin huomasin kuinka tyhmältä tämä kaikki kuullostaa. Eikö?

Kerroin mun ystävälle tällä viikolla kuinka olen jo vuosia halunnut aloittaa tanssin ja mun ystävä kysyi, että ”mikä mua sitten estää?”. Vastasin samantien että ei mikään! Mulla on siis ollut aikaisemmin miljoona tekosyytä siihen, miksi en ole aloittanut tanssia ja olisin voinut luetella niistä osan. Totuus on kuitenkin se, että mulla ei ole yhden yhtäkään oikeata syytä miksi ei. Ainoa syy on varmasti ollut pelko epäonnistumisesta ja olen peitellyt tätä syytä kaikilla muilla tekosyillä. Päätinpä samana iltana rohkaistua ja googlasin Helsingin tanssiopistot ja varasin ajan tanssitunnille. Niin helppoa se oli, mutta toki samalla niin jännittävää. Mahassa kutkuttelee ajatus ensimmäisestä tanssitunnista, mutta samalla oon todella iloinen, että teen tämän vihdoin. Jännittää toki oma taso, mutta siksi sinne tunneille juuri mennään, oppimaan! Ihana fiilis päästä vihdoin oikeasti toteuttamaan yhtä pitkäaikaista haavetta. Toivon että jonain päivänä voin puhua itsestäni tanssijana. Ei ole todellakaan myöhäistä koskaan toteuttaa omia unelmia ja typerintähän on tuhlata aikaa vaan jossitteluun. Joskus pitää mennä pois omalta mukavuus alueelta ja silloin usein tapahtuu kaikista ihanimpia asioita!

Onko sulla jotain unelmia, joita et ole uskaltanut toteuttaa?

Meillä oli myös Miss Helsinki finaalissa tanssiesitys, josta nautin todella paljon.

 

 

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday