Fitnestä koko sydämestä

Mä oon sata prosenttia sitä mieltä että vaikka harrastaa fitnestä on pakko osata elää myös ”normaalia elämää” niin ettei koko elämä pyöri kyseisen harrastuksen ympärillä. Useimmiten fitness on silti muodostunut monelle sen harrastajille elämäntavaksi, mutta elämään on mahduttava kuitenkin muutakin. Tällä hetkellä itselläni ei ole kilpailukausi meneillään eikä ihan vielä edes alkamassakaan, mutta voin luvata että ensi viikon aion elää, hengittää ja nauttia fitnestä ihan sata lasissa! Ensi viikolla perjantaina alkaa reissu kohti Helsinkiä ja Disturb Fitness Classicia. Olen tällä kertaa apuna Starling fitness team:ille kannustus- ja huoltojoukon merkeissä.

Näinä hetkinä muistuu vahvasti mieleen omatkin kisat viime syksynä. Ajattelin siihen liittyen kirjoittaa vähän ajatuksia viimisien päivien tunnelmista. Itse koin viimeiset kaksi viikkoa aika jännittävinä, hämmentävinä, mutta myös ihanina. Paineet, vaihtelevat fiilikset omasta kunnosta, epätietoisuus (ekat kisat), mutta myös se tunne siitä että kohta pääsisi kisaamaan oli kaikki sitä mistä vikat viikot koostuivat.

Itselläni oli etu siinä, että meillä oli karsinnat missä pääsin ”harjoittelemaan” tätä kaikkea. Kun yhdet kisat olivat käyty minulla oli ihan erilainen itsevarmuus kuin ennen karsintoja oli ollut. Olen itse hyvin tietoinen terveysasioista ja ymmärsin dieetillä miksi minun piti tehdä niinkuin tein (treenit, ruoka, lepo), mutta viimeistelyviikolla sain ohjeita joita kirjaimellisesti vain noudatin, ilman että sen koommin analysoin. Syy tähän oli se ettei tietämys riittänyt enkä vain jaksanut. Luotin valmentajaani Janiin ja onneksi tein niin koska kaikki meni ihan nappiin niiden suhteen.

Yhteistyössä: Chiquelle Koodilla: SPRING15 saat 15 % alennusta vaatteista

Vinkit sulle joka kisaat:

Lopeta viimeistään nyt se stressaaminen!! Tee niinkuin valmentaja sanoo ja luota häneen. (Kyseenalaista tietysti jos ohjeet erikoisia..)
Yleensä viimeinen viikko tekee kunnolle ihan jäätäviä ihmeitä, eli jos nyt on sellainen olo että edelleen on nesteinen tms. kyllä ne nesteet sieltä poistuvat viimeistään ensi viikolla.

Luota itseesi ja keskity vain itseesi. Älä selaile kanssakisaajien instagramkuvia ja vertaile itseäsi. Lavan takana on aina joku jolla on isommat olkapäät tai kireämpi vatsa kuin sinulla. Millään yhdellä osa- alueella ei voiteta. Älä ota mitään ylimääräisiä askareita viieistelyviikolle. Nauti rentoilusta ja suunnittele kisareissua (kaikki hankittu? koska teet karvanpoistot, värit jne.).

Jokainen lavalla tulee olemaan viimeisen päälle laitettu! Kaikki tulevat näyttämään säteilevän kauniilta, joten stressi pois ja pää pystyssä loppuun asti.

Disturb clothing toimii tapahtuman pääyhteistyökumppanina. Minut löytää heidän osastoltaan lauantaina messuilla. Tervetuloa moikkaamaan! Suosittelen käymään myös Nutri Works:in mahtavalla osastolla! Paljon hyviä tyyppejä ja tarjouksia luvassa. <3 

Sunnuntaina olenkin koko päivän lavan takana eli kisaajien kanssa nähdään sielläkin.

Suosittelen Fitness Classicia kaikille urheilusta kiinnostuville. Lippuja on vielä jäljellä ja niitä saa TÄÄLTÄ.

Kisailijoiden haastiksia voit käydä lukemassa edellisistä postauksista:

Alexandra Kokkila- bikini fitness juniori

Reetta Virtanen- bikini fitness juniori

– Johanna

3
Jaa:

Vastaa

Close Menu