Muru lähtee maailmalle

Todella outo fiilis kun mietin tulevaa kuukautta. Me ollaan tosiaan seitsemänhenkinen perhe ja tiivis sellainen. Kun isosiskoni lähti ylioppilaskirjoitustensa jälkeen vuodeksi Australiaan olin ihan rikki, koska olimme tottuneet olemaan paljon yhdessä. Kun paras ystäväni Miira lähti reilu vuosi sitten Hongkongiin vaihtoon olin myös ihan rikki. Tuntui useasti että jotain puuttui. Jälkikäteen olen todennut että aika meni loppupeleissä todella nopeasti vaikkei se siltä aina tuntunutkaan. Sitäpaitsi nykypäivänä on helppoa pitää yhteyttä joka helpottaa ikävää puolin ja toisin.

Luulen myös että olisi itsekästä pitää liian tiivistä yhteyttä läheisiin jotka ovat itse valinneet vaihtarireissun. Jos toinen muuttaa ulkomaille ja yrittää asettua sinne, on aika hölmöä siskona tai ystävänä vaikeuttaa tilannetta soittelemalla liian usein.

Seuraa siskoni matkaa: @sofiakokkila

Muutaman viikon päästä on siis nuorimman siskoni Sofian vuoro lähteä vuodeksi vaihtoon. Sofia muuttaa elokuussa Australiaan, Melbourneen. Meidän vauva?? En mä pysty käsittämään.. Hän on siis meistä viidestä siskosta nuorin ja fiksuin :). Mä olen todella iloinen hänen puolestaan ja jos nyt rehellisiä ollaan niin en olisi itse niin nuorena ollut valmis lähtemään yksin ulkomaille. Vuosi tulee varmasti olemaan ikimuistoinen ja supersiisti. Muutama viikko lähtöön. Mä olen kauhistunut, innoissani, surullinen ja todella kateellinen. Nyt haluan viettää hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa.

Love you Soffe,

Johanna

2
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday