Muutosten syksy

Olin kuvitellut koko elämäni valmiiksi. Kaiken piti olla valmista ja tulevaisuus suunniteltu. Kuusi vuotta sitten olin hukassa oleva teinityttö. Tapasin rakkauden jonka ympärille halusin rakentaa elämäni ja antaa kaikkeni. Niin teinkin.

Matias oli jo aikuinen ja minä vasta kasvamassa. Hän kasvatti minut teinistä aikuiseksi. Pumpulilinnassa kasvanut minä aikuistuin ja löysin itseni, välillä tuntui että kantapään kautta. Mä en ikinä ole luottanut itseeni niinkuin tänä päivänä luotan. En myöskään häpeä valintojani tai tekemisiäni ja se on suureksi osaksi Matiaksen ansiota. Opit menivät perille ja olen ikuisesti kiitollinen että sain viettää nämä noin kuusi vuotta hänen kanssaan.

Olen käynyt itseni kanssa jäätävän prosessin läpi ja tiedän mitä haluan ja mistä unelmoin. Olemme Matiaksen kanssa kasvaneet erilleen. Päätimme sovussa jatkaa elämiämme erikseen. Ei ole helppoa kirjoittaa tästä. Tuntuisi kuitenkin hullulta kirjoittaa nyt jostain aivan muusta niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Totuushan on se että minun elämäni muuttui aivan täysin. Koska kirjoittelen blogiini rehellisesti omasta elämästäni, halusin pintaraapaisuna avata nyt elämäntilannettani.Tällä tavalla tämä kaikki konkretisoituu myös itselleni.

Vihaan olla yksin ja olen välttänyt yksin olemista koko elämäni ajan. Nyt on kuitenkin tullut aika opetella sitä. Haluan uskoa että kaikella on tarkoituksensa..

Rankka syksy siis ollut. Nyt olen onneksi alkanut pääsemään treeneihin vihdoin taas kiinni ja keskittänyt energiaani treenaamiseen ja ystäviin. Syksyksi olen nyt myös suunnitellut kalenterini täyteen pieniä reissuja joita odotan innolla.

 

– Johanna

5
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday